Loiskis!

Mulla on ollu ikävä tätä. Tätä hullua menoa. Sitä, että et voi koskaan tietää, kaataako joku sinun mehuun suolaa sillä aikaa, kun oot hakemassa lisää ruokaa. Tai sitä, kun saat pienemmät säikäytettyä ihan vaan puhumalla niille teltan takaa - ja vieläpä niin, ettei ne vieläkään tiiä sitä, että se olin mie. Mulla oli ikävä sitä, että joku pienempi tekee ihan kaiken mitä sie haluat, koska sinä haluat juuri niin - ja sitä, että niitä pienempiä on useampi. Sitä, että joku saattaa vaan yhtäkkiä tulla ja nostaa sinut olalle. Sitä päätöntä menoa, kun tajuat olevasi menossa kanootilla kohti mutasotaa ja yrität meloa mahollisimman nopeasti pois, ettei vaan osu. Sitä, että kahen aikaan yöllä saatat olla laittamassa kaverilta jalkaa maan läpi tai miettimässä kaiken maailman teorioita mitä ihmeellisimmistä asioista. Mulla on ikävä sitä, että saatat yhtäkkiä saada lempinimen ihan vaan sen mukaan, mitä olet laittanut päälle sinä päivänä. Ja sitä, että oot valmis likaamaan oman juomamukin oman joukkueen voiton vuoksi - vaikka se ei sitte lopulta voittaiskaan. Mulla on ollu ikävä sitä, että yhtäkkiä kaikki saattaa vaan huutaa yhteen ääneen tai laulaa ihan nuotin vierestä. Mutta kaikki tehään aina yhessä.

Olin siis partioleirillä. Oikea rentoutus, oikeaan väliin.