Kaikin puolin huono

Sitä luulee päässeensä yli. Eteenpäin. Kuitenkin pistää rintaan ja haluttaa vaan itkeä. Se oli vaan parasta, mitä mulla on koskaan ollu. Ja nyt se on poissa. Epäreilua. Mulla on ikävä. Ikävä kaikkea sitä, mitä ennen oli. Mutta ehkä se johtuu kaikesta ympärillä olevasta. Tai sitte siitä, että ei oo hyvä olla. Musiikista, joka tuo kaiken satuttaneen mieleen. On jotaki niitä asioita, mitä ei voi koskaan unohtaa. Tai ainakaan sitä, että joskus oli niin tärkeä jollekin, mitä ei ole enää. Muistaa kaikki ne lupaukset. Muistoja. Ne jotka haluaa mielestä pois. Ei se koskaan onnistu. Se sattuu vieläki. Sattuu aina.

Tänään ei oo muutenkaan hirveän hyvä olo. Yli kellon ympäri nukkumisen jälkeen sitä huomasin sitte, että kuumetta on 37.8 ja päätä särkee jumalattoman paljon. Ja sitte pitää vielä olla yksin.