maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kirkkopuuvanhus


Leiri kahessakymmenessäneljässä tunnissa - tsek! Vaikka kuvailisinki viikonloppua jollakin tavalla rankaksi, oli se silti minusta ihan mukava kokemus taas ja saattaa olla, että viiminen TOJu (Tarpojien Oma Juttu) minun johtamana, koska minusta alkaa kuulema tulla jo vanhus. Viikonloppu piti sisällään paljon kävelyä, lumikenkäilyä, naurua, puoliraakaa trangialla tehtyä ruokaa, sotkua, levottomuutta, onnistumisia, radiopuhelimen särinää ja pimeässä metsässä suunnistamista ilman karttaa ja tietoa siitä, minne oon viemässä 19 tarpojaa perässäni. Paras hetki viikonlopussa oli kuitenki se, että yksi ihanista tarpojista ilmotti kovaan ääneen, ettei hän lähe seuraavalle TOJulle, jos mie en ole siellä johtajana, koska ilman minua ei kuulema voi olla kivvaa! :)

Eilisen koomausillan jälkeen oon taas vaihteeksi juossu paikasta toiseen: koulusta kävelin kaupunkiin, jossa käväsin Lumin kanssa kahvilla. Sieltä menin Ukkikselle avautumaan syvällisistä asioista samalla, kun kontaktoin lauluvihkoja. Ukkiksella sain myös kaakaota kermavaahdon ja vaahtokarkkien kera, kun vartionjohtajat kokoontu jälleen. Sieltä juoksin Kauppayhtiölle, missä me pidettiin pikanen kokoontuminen nuorisovaltuuston tiedotus- ja markkinointityöryhmän kanssa. Koska eilen illalla lupasin mennä Äitin kanssa jumalanpalvelukseen tännään, niin löysinpä ittení kuuden aikoihin istumassa kirkon penkillä kuuntelemassa minun entisen koulun kuoron laulua - itehän osasin niihin lauluihin vielä sanatkin, vaikka onhan siitäkin jo kolme vuotta.

Huomenna vuorossa taas juoksupäivä, mutta onneksi päivää piristämään saapuu myös yks minun partiokaveri Kemijärveltä! Ei ole sitäkään nähny pitkään aikaan, niin on hullu ikävä :)

ps. kiva, kun kuulin lauantaina pellossa yhtäkkiä, että meiän kuviksenope haluaa, että teen keskiviikoksi keväisen photostoryn! ei oo ku pikkunen kiire senki kanssa nyt sitte...

1 kommentti: