perjantai 28. kesäkuuta 2013

Elämä haussa


Facebookin uutuus on ärsyttävä - ihan niinku jokanen mielentila pitäisi ilmaista sielläkin ja etusivu täyttyy pelkistä hymiöistä. On turhauttavaa istua päivät pitkät yksin tekemättä yhtään mitään, vaikka olisi niin paljon tekemistä, mutta ei voi tehdä kaikkea, että myöhemmin ei tarvitsisi istua niin pitkään tekemättä yhtään mitään. Turhauttavaa on myös haluta puhua ihmiselle, mutta ei millään kehtaa aloittaa. Vaikka mitäpä haittaa siitäkin olisi, eihän minua oo kukaan kieltäny - on kuitenki melkein kehotettu (eikä vaan melkein)! Elämässä pitäisi olla enemmän elettävää, että Facebookissakin olisi enemmän kuvia elämästä, eikä teinimäisiä omakuvia. Niin, ettei tarvitsisi muokkailla vanhoja kuviaja näyttää jyrsijältä. Jos eläisi enemmän, olisi enemmän kerrottavaa. Sitten voisin puhuakkin.

Täällä sataa. Ei onneksi ukkosta ja salamoi, sillä oisin varmaan sängyn alla piilossa sillon. Nyt ei kuitenkaan tartte mennä piiloon, sillä onhan perjantai ja nuortenilta, jossa ainakin on elämää. Sen jälkeen on aina niin paljon kerrottavaakin, mutta ehkä en sano silti mitään.

Oon piirtäny vihdoin.

2 kommenttia: