tiistai 4. kesäkuuta 2013

Juoksimme sivupolulle auringon kellastuessa entisestään


Heitettiin eilen talviturkit Pinjan kanssa hetken mielijohteesta yolo-asenteella. Harvoin teen mitään ekstempporee, mutta tästä oon varsin tyytyväinen! Viime kesänä heitin talviturkin heinäkuun lopulla ja sillonkin monen vuoden edestä. Oon aina ollu vähän nössö uimaan lähtemisen kanssa. Ja vaikka vesi oli kylmää ja meillä oli hauskaa, niin parasta oli tulla kotiin kuuntelemaan Sivupolkua, jonka ensimmäistä ja uutta levyä odottelen innoissani (ensimmäisen piti päätyä mulle jo ajat sitten, mutta on tullu pari muuttujaa).

Työt meni tänäänkin hyvin - valokuvaamon kesälomaa viettelevän työntekijän työpisteen oon vallannu itelleni kokonaan ja Jenni puolestaan kassakoneen viereisen pöydän. Molemmilla on ollu tänään kädet täynnä hommia koko ajan (ok, kyllä mulla oli sen verran aikaa, että ehin siivota sen keittiön ja kastella sen yhen ainoan elävän kukan) ja ollaan opittu tosi paljon kaikkea uutta tämän kahen päivän aikana. Huominen meiän pitäis pärjätä melkein kokonaan kahestaan liikkeessä, kun työnantajalla on kuvauksia studion rajojen ulkopuolella. Mulla ainakin on apuvapa-olo, mutta ehkä me Jennin kanssa selvitään hengissä, kunhan ei vahingossa hälytetä vartioita sinne, kun sählätään oven kanssa.

Tuntuu hullulta myöntää, että vaikka minun työ ei oo mitään raskasta hommaa (ainakaan vielä ei oo ollu), niin mulla on vähän vetämätön olo, eikä koneellakaan haluta tehä yhtään mitään enää tälle päivälle. Mutta ehkä se johtuu osittain siitä, että löysin vielä itteni kahelta yöllä itkemässä.

Ja vielä loppuun on pakko pahoitella, että minun ääni ei tällä hetkellä ole laulukunnossa, joten en oo voinu tehä sitä sanoista lauluksi -videoa, vaikka oonkin sen jo suunnitellu (siis laittanu ylös, mitä laulan ja soitellu niitä jonku verran). Se siis tulee myöhemmin, mutta tulee kuitenkin. Nyt on silti pakko sanoa ilman sitäkin, että blogilla tuli tänään täyteen kolme vuotta! :)

ps. terveiset k-citymarketissa asioineelle innokkaalle tytölle, joka tunnistit minut - kyllä se "ette ikinä arvaa!! annadele on täällä kans!!" -hihittely sinne hyllyn toisellekin puolelle kuuluu :)

6 kommenttia:

  1. miks tossa ton bannerin alapuolella olevan hömpän jutus ku lukee esim twitter and etusivu ja kaikki nää ni lukee tumbrl XDD
    hauska kirjotusvirhe nyt se on jääny mun päähä :DD

    ps. ihanan tollasia kesäisiä kuvia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah tiiäkkö ihan vahingossa tullu! se on ainoa nuista linkeistä, joka reistailee aina välillä ja sitä joskus korjatessa oon vaan huomaamattani kirjottanu sen väärin! kiitos ku huomasit :D
      ja kiitoskiitos! :)

      Poista
  2. Ihania kesäsiä kuvia ja muutenkin oikein kivan olonen blogi! :) Munkin pitäis käydä heittämässä talviturkki, koska tuolla on kyllä niin upeet kelit nyt niin pitää nauttia. :')

    http://lemondeselonleni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kun tykkäät! ei ollu ainakaan näillä leveysasteilla vielä ihan lämmintä vettä, vaikka onki ollu hullut helteet! tai no oli, mutta nautitaan silti oli sää mikä hyvänsä :)

      Poista