maanantai 17. kesäkuuta 2013

Muistopuhe ystävyydelle, jota ei ollutkaan


Kun kyyneleet valtaavat kasvoni. Kun toinen heittää yhteiset kolme vuotta yhtäkkiä roskakoriin. Tuosta vain. Kevyesti lensi ja minä taidan olla ainoa, johon sattuu. Jos kaikki onkin ollut valetta, mitä minun pitäisi ajatella elämästä? Mitä jos joku vain sanoisikin, että väri, jota olet luullut vihreäksi, onkin punainen - täysin päinvastainen? Kaikki on ehkä ollutkin valetta ja sinä et ota sitä mitenkään. Ei yhtään muistoa tuhrimattomana, ei yhtään tarinaa, jota en olisi kertonut.

Minä vihaan sinua. Se ei kuulosta kauniilta, eikä sitä pitäisi kenenkään kuulla. Se ei kuulosta lopulta, mutta se kuulostaa lopulliselta pysäyttämiseltä. Vaikka kuinka suututtaisi tai joku olisi satuttanut syyttä, ne sanat ovat väärin. Jopa sinun suustasi. Jos pidit naamaria ylläsi näin kauan, mikset olisi vain jättänyt sitä siihen. Antanut olla, etkä rikkoa sitä. Se oli kaunis, mutta nyt se on palasina.

Siinä ei mene vain luotto lähimmäiseen, vaan myös itseensä. Mistä voin tietää, olenko oikeasti niin kamala ja inhottava, että kaikkien pitäisi vihata? Se olen kuitenkin minä. Minä, joka on se hullu ja sairas osapuoli. Sillä sitähän tämä on - sairasta ja täysin käsittämättömän hullua. Siksi minä huudan, vaikka ainoa ääni, mitä päästän, on hiljaista nyyhkytystä puristaessani tyynyä ja purressani huulet rikki.

En saa kyyneleitä loppumaan. Ne tulevat, mutta eivät lähde kasvoiltani minnekkään vaan kiinnittyvät poskiini kuivattaen niitä entisestään. Kun tarvitsen turvaa ja sen lohduttavan halin, kukaan ei ole siinä. Eikä kukaan muukaan. Kaikki ovat niin kaukana. Sinäkin olet poissa, vaikka oikeasti olet vielä siinä. Olet vain ikuisen verhon takana, jota en edes halua siirtää enää syrjää. Kuten utelias lapsi, minä kurkkasin vielä kerran ja se oli virhe. Sinä sanoit, että sinua oksettaa. Että minä oksetan sinua. Että olen syy kaikkeen. Vika kaikkeen.

Sitä ihmistä kutsutaan selkäänpuukottajaksi, mutta miksi minä olen vieläkin eri mieltä?

28 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. raasu! ei minusta kenenkään pitäis kokea tämmöstä :(

      Poista
  2. Voi muruuuu pärjäile <3 Ei oo ollenkaa sinun vika, se on vaa idiootti ja lapsellinen ko käyttäytyy noin!
    -terkuin se tiiät kyllä kuka aktiivinen kommentoija (joka ei oo kommentoinu nyt kyllä hetkeen :o) :)

    VastaaPoista
  3. Voih! Pärjäile<3
    kirjotat aina niin tollasella aidolla ja kauniilla tavalla vaikka asia olisikin jollain tapaa ei niin kaunis!


    VastaaPoista
  4. Eikai sulla ja Eevillä oo menny välit? ://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eii! oisin ihan hukassa, jos mulla ja EEVILLÄ ois menny välit (ei sillä, etteikö nytkin tuntuis kummalliselta). eevi on ollu mulla uskomattomana tukena tässä erään toisen ollessa ääliö.

      Poista
  5. voi eii :( tollanen on jotain niiin kamalaa.. mutta musta on ihanaa kuinka kirjotat blogiin myös niitä surullisia ja vaikeita asioita, se tekee tästä oikeesti aidon. :) paljon voimia sulle ♥

    VastaaPoista
  6. hui melkein tuli itku :0 miten kukaa voi sanoa nuin ilkeästi :( mutta sinussa se vika ei voi mitenkää olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. raasu älä itke! ihmettelen oikeasti itekki ja siekin varmaan vielä enemmän, jos tietäisit, kenestä on kyse

      Poista
  7. liian monta tuommoista kokeneena voin sanoa että ei oo kivaa .. eikä kenenkään pitäs kokea vastaavaa! koitahan pärjäillä ihanuus! ♥

    VastaaPoista
  8. kerro kuka kyseessä? :/ juho?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai onko sulla menny juhon kaa välit? jos on nii mite juho on voinu sanoa nui ilkeästi!

      Poista
    2. minun on vähän vaikea mennä toisten ihmisen pään sisälle, joten suosittelen kysymään asiaa juholta

      Poista
    3. mutta siis teillä on menny välit poikki?

      Poista
    4. kyllä, kyse on juhosta, mutta en tämän enempää ala selvittelemään minun blogissa tätä hommaa, että jos sulla kiinnostaa, niin suosittelen mulle puhumista vaikka facebookissa. en kuitenkaan halua alkaa julkisesti ketään netissä mustamaalaamaan, jos ymmärrät mistä puhun :)

      Poista
  9. Voi sinua! Pärjäile! Sinulla on varmasti oikeita ja hyviä ystäviä tukena, ja tietenkin perhe! <3 ps. Tämä oli oikein kauniisti kirjoitettu, vaikki kovin ikävä asia onkin!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllähän elämässä pitää pärjätä, ei tästä muuten selviä edes joten kuten hengissä! mulla on ollu ihan mielettömästi ihmisiä tukemassa minua, kun on tuntunu pahalta :) ja kiitoskiitos ♥

      Poista
  10. olet ihana, älä unohda sitä <3

    VastaaPoista