torstai 29. elokuuta 2013

Lättyrypyn huono päivä


Tällä hetkellä vituttaa. Vi-tut-taa. Oon oikeasti aina vihannu sitä, että eka sovitaan toisin, mutta sitten niin ei voikkaan tehdä (ok, harrastan sitä silti itekki joskus minusta riippumattomien tekijöiden takia). Matikka itsenäiseksi? No totta kai! Eiku ei sittenkään, koska ekana vuonna kursseja ei voi suorittaa itsenäisesti. Vittu. Mitä. Paskaa. Ihan hyvinhän se ja tuo ja kolmaskin on niitä itsenäisesti suoritellu.

Oikeassa kädessä - juuri siinä paremmassa kädessä siis - lepää myös ihan kivan kokonen mustelma ja se on myös onnistuneesti kaksinkertasen kokonen just peukalon alapuolelta. Pesäpallo on silti ihan kiva laji, vaikka vammoja melkein näkyy mahassakin - ilmeisesti koko muu kroppa haluaa ottaa sen pallon kiinni, ko vasen käsi vaan laiskottelee, ko viimistä päivää (tai sitte se loukkaantu, ko sanoin sitä vääräksi kädeksi...).

Objektiivin metsästyskausi on kuitenkin taas alkanut ja huomisella häämöttää vieläkin melkein mysteeri-lapsenvahtikeikka (saa nähä siis, onko sitä sittenkään...). Tänään on selvästikkin lättypäivä, joten voisin paistaa muutaman ja toivoa, että epämukava tunne - jota vitutukseksi näin suomalaisittain kutsutaan - menis ohi. Ei oo kiva aiheuttaa itelle ryppyjä.

2 kommenttia:

  1. tää on niin kiva blogi! :) mäki sukelsin nyt blogimaailmaan nii pääsen tännekki kommentoimaan kunnolla :D

    http://elnagettingfit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivoi kiitos elna ♥ haha ja tervetuloa vaan blogimaailmaan! pittää tsekata tuo sinun blogi :)

      Poista