Hyvät ajat eivät olleet meitä varten

En ole kertaakaan ikävöinyt sinua. En hetkeäkään antanut muistoille tilaa. Mikä on mennyttä, on ohi, eikä palaa. Jos ei palaa, ei voi olla varma, onko sitä koskaan ollutkaan. En edes muista, miltä äänesi kuulostaa tai miten naurat - millaiset jutut sinulla edes naurattaa. En usko, että sillä on merkitystäkään, sillä tiedät itsekin, että päästin irti jo ajat sitten. En vain osaa elää keskellä riitaa, jota ei ollutkaan. Se taisi olla silkkaa inhoa - inhoa, jota vain sinä harrastit. Näytit oikeat karvasi. Ei minulla sinua ole ikävä. Kunnes sinusta tuli muistutus verkkokalvoilleni kuvana, jossa minä, sinä ja muutama muu hymyilemme onnellisena. Ennen kuin mitään tapahtui ja ennen kuin mikään oli muuttunutta. Hyviä aikoja. Niitä minä kaipaan. Sitä, kun minä, sinä ja muutama muu hymyilimme samassa kuvassa.

Sillä millaista olisi nyt, jos hymyilisimme yhä vierekkäin? Kävisin varmasti siinä kahvilassa, jossa me yhdessä kävimme. Istuisimme sillä samalla sohvalla, millä istuit saadessasi syntymäpäivälahjasi. Nauraisimme yhdessä jutuille, joita en muista, mitä en voi kuvitellakaan enää. Hyppisin lyhyillä jaloillani valtameren kokoisia lätäköitä yli sinun nauraessasi. Skypettäisin monta tuntia tajuamatta ajan juoksua. Lukisin sinusta lehdistä, että tietäisit jotakin kiinnostavan. Olisimme pari, jos parinetsintää yhä harrastettaisiin ja valssissa veisit minua tiukasti taakse päin, sillä se olisi se, mitä haluaisitkin tehdä.

Välillämme ei kuitenkaan ole enää mitään. Ei hyvää, ei huonoa, ei mitään. Jos näkisit minut nyt, katseesi olisi varmasti kylmä. Katsoisin sinua takaisin kuin tuntematonta. Sillä enhän minä sinua tunne. Kielsit minulta etuoikeuden siihen. 

En ole varma, haluaisinko enää.

Postauksen kuvat ovat todennäköisesti we♥itin ja tumblr.in kätköistä, sillä minulla ei ole mitään sanottavaa.