Jos koiria voi tavata, tapasin koiran

En ajatellut koskaan, että tyytyisin matikan kokeessa vaan siihen, että se menee läpi. Nyt tyydyin siihen ja annoin periksi törkeälle vessahädälle ja nälälle viimeisen tehtävän kohdalla - juuri sen, millaisen esimerkin opettaja oli pohjatunnilla näyttänyt. Ei reilua ollenkaan, mutta minkäs teet. En olisi koskaan myöskään arvannut, että tapaisin koiran (voiko koiria tavata?), joka rakastaa vihanneksia (paitsi kesäkurpitsaa ja sehän on ihan oikein, koska kesäkurpitsa on pahaa). Kirosin myös Rovaniemen paikallisliikenteen sinne, minne se kuuluukin, kun odotin kohmeessa bussia kolme varttia (tai sitten olin itse vain tyhmä, enkä tajunnut, että voin ihan hyvin pyytää lupaa odottaa kaverin luona, joka siivosi omaa huonettaankin minun takia, että seuraava bussi tulee...). Hyvän ystävän puhelu (se ainoa, joka onnistui) kuitenkin lämmitti jonku verran, eikä siinä nyt niin kauan mennyt, että istuin tärisevässä kulkuneuvossa ekaa kertaa kevään jälkeen. 

En varmaan koskaan totu siihen, että koeviikolla saatan ehtiä tehdä jo vaikka mitä koulun lisäksi ennen kolmea. Koeviikonsa on puolensa ja puolensa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että plussaa löytyy ainakin vielä nyt tässä vaiheessa enemmän (koetuloksia odotellessa). Miinuksena toki se, että pitää lukea kokeisiin. Huomenna on psykologia, enkä ole rehellisesti sanottuna vielä avannutkaan kyseisen aineen kirjoja, vaikka tiedän, että kello yhdeksästä eteen päin pitäisi olla kynä sauhuten selittämässä mitä kummallisimpia sanoja ja kirjoittamassa kaksi esseetä - ihan niinkuin yhden lukiokelvollisen tapauksen kirjoittamisessa ei kestäisi jo tarpeeksi kauan... Onneksi tsemppaavat sipsut ja dipsut on yhä tallella - enää pitäisi pystyä keskittyä lukemiseen omien kummallisten mielihalujen toteuttamisen sijaan! En millään tajua, mikä legoissa ja Helsingissä nyt yhtäkkiä viehättää... 

Ehkä koeviikon loputtua voin myös vihdoin aloittaa kirjan kirjoittamisen. Se minulla sentään oikeasti kiinnostaisi.