perjantai 27. syyskuuta 2013

Mussukkani, ole hyvä ja hengitä


En tiedä, miten tämä kirjoittaminen pitäisi aloittaa, koska haluan heti ensimmäiseksi hämmästellä sitä, että meiän enkun ope alottaa Wilma-viestinsä sanoilla "Hei kaikki mussukat!". En tiiä, pitäiskö itkeä vai nauraa tai sitte mie vaan hämmennyn helposti. Onneksi en kovin montaa sekunttia ollu hämmentyny psykologian kokeessa vaan annoin palaa, kunhan olin käyttäny Lotan antaman maailman hyödyllisimmän koeohjeen: tee erilliselle paperille ajatuskartta esseestä (tässä tapauksessa kahesta valitsemasta esseestä), hengitä syvään, syö jotain ja kirjoita. Toivottavasti sekin hengittää kirjotuksissa tänään. Ja syö, koska se rohmus meidän hyvät leivät mukanaan sinne. Minun koe meni joka tapauksessa hengittämällä hyvin, toisin kuin ilmeisesti suurimmalla osalla meiän kurssilaisista - porukka nimittäin alko levottomaksi jo ekan tunnin jälkeen ja palautti papereitaan eteen. Itse olin luokan toiseksi viimeinen ja viimeinen palautti paperinsa vielä silloin, kun olin pakkaamassa kyniäni pois - eikä kello ollut edes kahtatoista. Suoritin myös koeavautumiset Pinjalle ja Emilialle ennen kello kaksitoista kymmenen, jolloin hyppäsin bussiin, joka toi minut kotiin.

Koska ilmeisesti nyt viikonloppuna pelataan Helsingissä joku Suomen iso jalkapallocuptsydeemi (älkää kysykö multa, älkää murhatko minua), meiänkin Isi on lähössä tänään kohti Helsinkiä, joka meinaa sitä, että meillä on illalla sitte tyttöjenilta Lotan, Äitin ja minun kummitädin kanssa. Hyvää ruokaa (ja joidenkin tapauksessa viiniä), höpöttelyä ja elokuvia unohtamattakaan klassista yökyläilyä, jonka takia minut ajetaan omasta sängystä pois. 

Koska nyt alkaa viikonloppu (tsekatkaa Mariannen linkkaama asiaan sopiva kuva), saan vihdoin toteuttaa jo pitkäaikaisen haaveen/toiveen/minkälie ja siivota huoneeni, jonka lattia ja kaikki muutki paikat on viime aikoina täyttyny turhista papereista ja likasista vaatteista hurjaa vauhtia (joo, olen perfektionisti, enkä piä huonettani siistinä - enkä varmaan oo ainoa tämmönen tapaus!). Myös muita pitkäaikasia suunnitelmia aattelin tehä ja nähä muutamaa ihanaa ystävääkin jajajajajajajaaa. Viikonloppu, voiko muuta enää sanoa?

Voisin kumminkin aloittaa urakan päiväunilla.

6 kommenttia:

  1. meijän matikanopettaja käytti meistä termejä: muruset, pikkuset, kullannuppuset, mussukat, lapsoset, rakkaani ja vielä jotain yhtä ihanaa :) tykkäsin noista kuvista, varsinkin vasemmanpuoleisesta alimmaisesta ja niin! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank god meiän matikan opettaja ei kutsu meitä tuollee - se nyt siitä ihmisestä enää puuttuiski! tuo enkun opettaja hämmentää lähinnä sen takia, ettei se koskaan sano meitä tunnilla mussukoiksi, vaan käyttäytyy (melkein) normaalisti :D ja kiitokset riikka!

      Poista
  2. Tämä sun blogi on täynnä aivan ihania kuvia !!:)

    http://just-fucking-go-for-it-karo.blogspot.fi/

    VastaaPoista