Sunnuntaiaamut

Kun takassa on tuli. Kun voin hakea postin yöpaidassa ja reinoissani turbohuulet naamalla ilman, että näen yhtään ihmistä. Kun aamukahvin yhteydessä voin lukea päivän lehteä rauhassa ihmetellen maailman menoa. Kun telkkarista kuuluu hiljaa nostalgisia ääniä. Kun Äiti kulkee huoneesta toiseen hiljaa punavalkoraitainen Marimekon raitakuosi yllään. Kun voin hautautua peiton alle ilman syytä. Kun tiedän englannin kirjan odottavan minua sängyn toisella puolen, mutta en kiinnitä siihen minkäänlaista huomiota (ehkä se silloin luovuttaa taistelun). Kun kuulee oman tasaisen hengityksensä. Kun tietää, että pitäisi laittaa sukat jalkaan, ettei varpaat palellu, mutta ei silti tee elettäkään sukkia kohti.

Sellainen on sunnuntaiaamu, josta minä pidän. Rauhaa ja rakkautta. Ei kiire minnekään. 

Tänään minun on kuitenkin pakko antaa luovutusvoitto englannin kirjalleni ja pian laittaa vaatteet päälle, että ehdin kuvata Roosaa filmille ennen huomista. Tiedän kumminkin, että hyvällä tuurilla saan illalla vohveleita, kermavaahtoa ja omenahilloa ihan niinkuin ennenkin - tai jos en vohveleita, niin ainakin omenapiirakkaa (ei nämä botoxit niin kamalasti elämää haittaa). Seuraavaksi kuitenkin tartun puurolusikkaan, vaikken pidä puurosta, enkä nauti sen syömisestä. Ehkä juuri siksi teenkin sen. Tai sitten juoksen karkuun ja puren kynsiäni.