perjantai 25. lokakuuta 2013

Antell 1880


Olen löytänyt paikkani tässä kaupungissa ja voin kertoa sen olevan Rovaniemen melkein uudessa kahvilassa - Antellin kahvilassa. Jos paikkoihin voi olla rakastunut, minä todellakin olen rakastunut. Antellissa paikkani on lasiseinän paremmalla puolen - mitä lähempänä kakkuja sen parempi - mutta ei kuitenkaan sisätilan väliseinän takana piilossa kaikelta. Lasiin päin selin, koska haluan unohtaa muun maailman juodessani kahvini yhdestä maailman söpöimmistä kahvikupeista - ei siis moteista, vaan kupeista - ja syödessäni täydellisen palan vanilja-vadelmakakkua, johon rakastuin heti ensimmäisellä suupalalla. Jos tuntee minut, uskoo jo kahvilan näkemälläkin sen olevan kuin luotu minulle. Jos minulla olisi kahvila, se ei näyttäisi tuolta, mutta ei se kyllä kaukana siitä olisi. 

Istuin tänään kyseisessä kahvilassa ensimmäistä kertaa ja istuin siellä yksin. Se, että olin yksin, sai minut pysähtymään ja miettimään kaikenlaista - tai oikeastaan se sai minut olemaan miettimättä, joka voi välillä olla ihan mukavaa. Sattuneista syistä olin kuitenkin niin muissa maailmoissa, että en Seitsemää veljestä saanut kaivettua repustani ulos, joka oli tarkoitukseni, mutta se ei minua haittaa. 

Olin onnellinen siellä ja olen sitä mieltä, että joku sunnuntaiaamu minun pitäisi juoda aamukahvini tuolla.

Jos nyt oikeasti ruvetaan kehumaan, niin kakku ja kahvi olivat oikeasti loistavia, hintakaan ei lompakkoa veroittanut muita kahviloita kummemin ja työntekijät oli mielettömän mukavia ja näytti nauttivan työstään, vaikka mielenkiintoinen kaverikin oli heillä minun lisäksi asiakkaana (kuka pyytää kakkunsa päälle suklaakastiketta tuosta vain tai syö kuin possu viineriä, jonka päälle halusi lisäksi kermavaahtoa?).

2 kommenttia:

  1. oi kävin siellä aamupalalla syömässä leipää joten mieki oon ihan in love sen paikan kanssa, mutta ihan noin tarkkaa lempparipaikkaa ei oo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha no mie oonki vähän tämmönen! anyway ihana kahvila :D

      Poista