torstai 24. lokakuuta 2013

Mietintää minusta


Me luettiin tänään äikän tunnilla yhtä novellia ääneen, joka kyllä herätti hilpeyttä iltapäivän tuntien aikana huomattavasti enemmän kuin se olisi ehkä muuten herättänyt. Jollain tavalla pidin siitä ja harmitti, ettei me alettu tekemään siitä tehtävää viisi, jossa pitäisi kirjoittaa itsestään saman tyylinen teksti. Kyseessä on siis Minun poikani Mikko -niminen Tuuve Aron novelli, jossa Mikon läheiset ja Mikko itse kertovat Mikosta tavalla tai toisella selitellen. Siinä jotenkin huomasi, miten erilaiset kuvat ihmisillä voi olla yhdestä ja samasta henkilöstä. Olisin todellakin halunnut tehdä tehtävän viisi. Sen sijaan aloin miettimään, millainen kuva ihmisillä on minusta - tiedän, että maailmasta löytyy muutama, jotka haukkuisivat minut lyttyyn ja muutama sellainen, joka kuvailisi minua ihanaksi ja reippaaksi tytöksi, mutta siihen se sitten jääkin. 

Bloggaajien elämästä saa välillä niin vääristyneen kuvan ja moni kirjotteleekin siitä blogiinsa, kun anonyymihaukkuja rupeaa satelemaan vaikkapa sen takia, että shoppailee tuon tuosta ja se on herättänyt lukijoissa sellaisen kuvan, että bloggaajalla on tuhansia euroja tuosta vain shoppailuun laitettavaksi. Ihan vain esimerkkinä siis. Mitä nyt yleensä näihin tapauksiin oon törmänny, niin yleensä ne kuvitelmat on sitä, että bloggaajan elämä on täydellistä ja ihanaa. Ite toivon ainakin, etten siltä vaikuta - on niin paljon asioita, jotka jätän blogini ulkopuolelle, koska kaikki asiat ei ole nettiin laitettavia, eivätkä kuulu tuntemattomien luettaviksi. Onhan minullakin oikeasti ihan tavallinen lukiolaistytön elämä (joka voi kyllä välillä tuntua varsin ihanalta) ja sen haluaisin välittää teillekin.

Epämääräisellä liikunnan tunnilla me myös vastattiin kysymykseen, että milloin me ollaan omasta mielestämme parhaimmillamme (älkää kysykö, miksi me liikunnassa tällaisia käsitellään). Vastasin itse, että kavereiden seurassa, sunnuntaiaamuisin ja rakastuneena. Ja niitähän täällä blogissakin näkyy aika paljon - hetkiä, jolloin olen parhaimmillani. Edustuskunnossa antamassa hyvän kuvan itsestäni. Sellaisen ärsyttävän onnellisen, tiedättehän? Mutta nekin hetket ovat vain murto-osa elämistäni hetkistä. Ei minunkaan elämä siis mitään ruusuilla tanssimista ole.

Oikeastaan, mulla kiinnostaa,  millaiselta ihmiseltä sinun mielestä vaikutan?  Ja haluaisin kommentteja - anonyyminä tai nimen kanssa, haukkuja tai hurjia kehuja ja kaikkea siitä väliltä. Ihan vain mielenkiinnosta, koska kukapa ei haluaisi tietää, millainen kuva muilla on itsestä. :)

En tee oikeastaan kovin usein asioita, joista pidän tai nautin, mutta nyt voin kuitenkin hymyillen kertoa lähteväni valokuvaamaan tanssivia ihmisiä kuviskoulun hommien seurauksena. Ei se minua haittaa, sillä minä pidän siitä. Ja ihmistenhän pitäisi tehdä asioita, joista he pitävät. 
Joskus on vain pakko tehdä jotain muuta.

10 kommenttia:

  1. mä en tajuu kui sul on pokkaa tollasii kuvii :D mä en ite ikinä pystyis ees ottaa itest tollasii mut ihana et ees jollai on itsevarmuutta laittaa jopa nettiin! oot ihana! siis tää ei ollu pahalla vaan just hyväl!!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha en nyt kyllä ihan tajunnu, mitä pahaa nuissa kuvissa on! ihan höpsöjä kuvia kaks nuista, mutta niin :D

      Poista
  2. Oli pakko tulla tänne viel kommaamaan, et aivan ihanasti lauloit eilen Oukulla! Siis oikeasti WOW, sun pitäiks mennä johonki Idolssiiin! Terkuin Keihäsmummo Vantaalta (tiedät kyl kuka (; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivoi kiitokset! oisin kyllä menny, mutta nuo ei päästäny :D loistava salanimi sulla ;)

      Poista
  3. Tiiän sinut partion kautta, nii oon nähny myös blogin ulkopuolisen annan :)
    Oot minusta reipas, iloinen ja itsevarma. Oot myös vähä ujo, jos oot yksin oudossa porukassa. Oot aika johtajatyyppiä, ja sinun päätökset on "uskottavia", siis jos sanot että tämä tehdään näin, nii ei ees haluta väittää vastaan. Olipas sekavasti sanottu.. :D
    Oot rempseä ja taiteilijapersoona, semmonen aika lutunen :)

    VastaaPoista
  4. vaikutat maanläheiseltä, rehdiltä/reippaalta tavikselta, joka tykkää kirjoittaa omalla tavallaan (meinaan siis, että et ole mikään weheartit- tyylinen massabloggaaja, joka postailee kuvia ruskettuneista riisitikkujaloistaan, VS'n shoppailuistaan ja fitnessjuomistaan). oot jotenki sellanen tyypillinen, superluonnollinen pohjoisessa asuva tyttö, joka hyvin vois asua mun isomummon mökkinaapurissa metsäjärven rannalla :D

    Toivottavasti et loukkaantunu ^tekstistä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha aivan loistava kuvaus! jotenki sopii minuun, mutta en kyllä missään metsäjärven rannalla asumisesta oo kovin innostunu. kiitos kommentista! :D

      Poista
  5. Meillä oukullahan
    vitostehtävä tuli läksyksi, mitäs menit lyskalle ;) Joka tapauksessa, blogin perusteella oot positiivinen rauhallinen symppis ja sen lisäksi livenä sulla on muitakin piirteitä "jota sanotaan hulluudeksi" niinku oot itekki sanonu. Oot kaiken kaikkiaan huippu ihminen jonka kaa on aina hauskaa ja meijän huumorintajut on tosi samanlaisia (huonoja? :D) voisin kyllä mainita sun romantikko piirteen kans koska oot aika toivoton romantikko :3 PAPOI ps. millon tuut taas meille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sen tekeminen ois kuitenki ollu tosi työlästä tunnilla, niin samapa tuo! ;) haha ihana kiitos ♥ :D PAPOI tuun asap! :)

      Poista