sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ruoka on juhlaa ja ruokajuhlaa


Mummi täytti vuosia muutama päivä sitten, jonka kunniaksi me oltiin tänään syömässä porukalla Fransmannissa. Pienoisten vaatekriiseilyjen jälkeen lähdettiin puoli kolmen aikaan kohti ravintolaa, jossa sitten syötiin pitkän kaavan mukaan mahat täyteen. Itse söin alkupalaksi Meri-Lapin karitsaa ja perunasalaattia, pääruuaksi grillipihvin ja jälkiruuaksi lämpimän suklaakakun (ite tekemäni mudcake on silti parempaa) kahvin kera. Muille oli aluksi kuohuviiniä, mutta ite sain tietenki jotain paljon parempaa - eli Pommacia. Iltapäivä suju mukavasti jutellen ja naurellen, mutta mulle henkilökohtasesti illan kohokohta oli kuitenkin joku muu.

Ne, jotka luki edellisen postauksen, tietää, miten onnellinen varsinkin eilisestä olin ja olen vieläkin. Mulla jäi kuitenkin harmittamaan se, etten ehtinyt kiittää Markia ja Davidia muutaman erittäin kiireesti poislähtevän ihmisen takia. Tänään kuitenkin ravintolassa, kun me vaan istuttiin ja rehellisesti sanottuna aika alkoi käydä jo vähän pitkäksi, he tulivat muutaman muun tapahtumaa järjestelleen aikuisen kanssa syömään. Mulla oli hetken aikaa vähän ristiriitaiset tunteet, koska halusin niin mennä kiittämään heitä, kun kerta toisen tilaisuuden sain, mutta en oikeasti oo ihan semmosia ihmisiä, jotka menee keskeyttämään toisten ruokailun sellaisten asioiden takia. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja kävin heitä kiittämässä - meiän seurakunnan nuorisotyöntekijä siinä oli ihan ihastuksissaan, kun uskalsin - ja mulle tuli siitä niiiiin hyvä olo, että oon ollu yhtä hymyä koko ajan sen jälkeen ja mulla vielä sen jälkeen teki yhtäkkiä mieli halata äitiäkin. Aloin vielä innoissaan selittämään tuosta meiän alueen nuorisotyöntekijälle Facebookissa ja tuli jotenkin purettua ajatuksia varsinkin eilisestä, kun nykyään on vähän vaikeaa löytää ihmisiä, jotka ymmärtää. :)

Toivottavasti kaikki on syöny hyvin, koska nuista kuvista varmaan tulee nälkä...

2 kommenttia:

  1. haluaisikko antaa sen mudcaken ohjeen minkä mukaan teet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joidenkin asioiden pitää pysyä mysteerinä - minun äiti tekee valkosipulipikkelssiä salaisella ohjeella ja minun salainen ohje sattuu just olemaan tää mudcaken ohje! toivottavasti ymmärrät :)

      Poista