keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lukulistaa

Oon huomannu, että yleensä ollaan kiinnostuttu bloggaajien lempiblogeista ja se on varmaan yleisin kysymys kaikissa kysymyspostauksissa sun muissa. Ite aattelin pyhittää tämän postauksen minun lemppariblogeille, koska luen niiiiiin montaa hyvää blogia, mutta en oo niitä Blogger-profiilissani jakanut (vaikka ehkä syytä olisi, koska ne on niiiin hyviä!). Kaiken kaikkiaan niitä on kuitenkin niin paljon, että poimin muutaman ehdottomasti mainitsemisen arvoisen blogin tähän, jotka kannattaa ehdottomasti vilkaista. :)

Blogien nimiä klikkaamalla pääset siirtymään blogeihin, kuvia on turha klikkailla tällä kertaa.

 aamukahvilla 
Lähes poikkeuksetta olen jättänyt tyyliblogit pois lukulistaltani, mutta Henriikan aamukahvilla-blogi sellaiseksi ilmeisesti luokitellaan. Aamukahvilla on myös sellainen tapaus, minkä poikkeuksetta luen aina ja siitä päivästä lähtien, kun sattumalta sitä lukemaan päädyin, olen lukenut joka ikisen siitä lähtien ilmestyneen postauksen ja muutaman vanhemmankin. Jos tekisin listan siitä, mitä kaikkea rakastan, tämä olisi ehdottomasti sillä listalla, sillä mikäpä muu olisikaan yhtä ihanaa, kuin päätön fiilistely, kakkujen syöminen ja elämästä nauttiminen kaiken mahdollisen kautta? Mulla on yleensä myös tosi ennakkoluuloinen käsitys kaikkea helsinkiläistä ja kaikkia helsinkiläisiä kohtaan (anteeksi siitä), mutta tämän blogin avulla oon päässy vähän löysäämään otetta niistäkin. Pure love, sanoisin.


 Turkupäiväkirjat / Berliinipäiväkirjat 
Löysin Turkupäiväkirjat-blogin muistaakseni kesällä ja jäin lukemaan sen tee- tai kahvikupin kanssa tunnelmoinnin, hienojen kuvien, ihanan tekstin ja kirjoittajan luonteen perusteella. En ole katunut, vaikka kuviota hämmentääkin blogin muuttaminen Berliinipäiväkirjoiksi tässä viime aikoina, sillä blogia pitävä Julia on muuttanut paikkaan, missä minäkin kesällä vierailin. Oikein bueno blogi joka tapauksessa, suosittelen.


 Colour me! 
Jos bloggaaja on symppis, voiko blogin lukemisen perustella sillä? Kyllä voi. Ja joo, onhan Julian (mistä näitä Julioita tulee?) blogikin tavallaan tyyliblogi, mutta jos tykkään, niin minkäs sille voin. Joka tapauksessa blogi, sen kirjoittaja ja kaikki muukin tässä tapauksessa on niin söpöä, että en voi olla pitämättä - ja olen pitänyt jo kauan.


 Heartlines on your hand 
On blogeja, jotka vaan säilyy lukulistalla vuodesta toiseen, eikä niihin kyllästy, vaikka joskus hetkellisesti eroaisikin siitä kirjoittajan tauon tai muun vuoksi. Jos muistan oikein, tämän blogin nimi on vaihtunut, ulkoasu muuttunut monesti, mutta sama tyyli jatkuu kuitenkin - onneksi. On se vaan niin kiva.



 Henkarillinen hattaraa 
Jos jollekin ei ole selvää, mie tykkään syvällisistä, runollisista ja hömppämäisistä teksteistä, jotka pistää ajattelemaan. Ja kuvat on myös aika iso plussa. Henkarillinen hattaraa on aika täydellinen tapaus kaikin puolin. Voisin myös rakastaa tätä.



 Satellite mind 
Tälle blogille on vaikea löytää sanoja. Olen tämän blogin alusta asti ollut kovin hämmentynyt - en tiedä, mitä mieltä pitäisi olla tai miten tätä pitäisi kommentoida - sillä tämä on niin hyvä. Niin hyvä, tajuatteko? Joskus tuntuu siltä, että joku olisi päässyt minun pääni sisälle ja laittanut pystyyn blogin, jonne voi tallettaa minun ajatuksia kaikkien luettavaksi. Onneksi asia ei ole kuitenkaan niin. Mieletöntä tekstiä silti.


 Katuvalokuvia 
Jos joku ei vielä tiennyt sitäkään, että harrastan valokuvausta ja valokuvaus on melkoista taidetta ja taidettahan minä rakastan, ei ole tiennyt minusta mitään. Valokuvia, katuvalokuvia. Rakkautta. Taidetta. Täydellisyyttä.


 like a color scheme 
Joskus jopa odotan, että Renja postaa, vaikka viimeisimmästä postauksesta olisikin vain hetki. Tämä on yksi syy siihen, miksi yleensä ja kovin usein olen niin onnellinen.


 Tick Tick BOOM 
Pitkäaikainen suosikki, jonka olen varmasti ja sataprosenttisesti maininnut joskus jossain, kun on kysytty lemppariblogia. Hienoja kuvia, hienoa tekstiä, hyvä fiilis. Ei siihen hyvään blogiin niin paljon tarvita. Postausten harvuus vähän harmittaa, mutta ei anneta sen kuitenkaan haitata - ihmisillähän on elämäkin.


 matka maailmankaikkeuteen 
Luen blogeja yleensä aivot narikkaan -meiningillä, enkä halua tehdä asiasta niin kamalan vaikeaa. Tämäkin on hyvän mielen blogi ja esimerkki siitä, mitä haluan isona olla: onnellinen. Elämän pienistä iloista nauttimista ja sen Jemina on osannut hyvin ikuistaa blogiinsa. Mitä sitä enempää selittelmään?
Blogin nimen ja osoitteen yhdistelmä on hassu. Minä pidän siitä. Tuon kuvan kummasta harmaudesta en kuitenkaan pidä.


 comme ci comme ca 
Yksi pitkäaikainen lemppari jälleen, vaikka blogin tyyli onkin muuttunut hurjasti alkuperäisestä. Yleensä vierastan iPhonella räpsittyjä kuvia blogeissa, mutta tämän kohdalla annan anteeksi - ne oikeasti sopivat ja kuuluvat tänne, vaikka muutamat järkkäriräpsytkään ei silmiä kirvele. Teksti on sitä, mitä minä myös rakastan - englantia - ja sekin tuntuu kuuluvan tänne. Kaikki kuuluu Emilian maailmaan - ja kun sanon maailmaan, tarkoitan myös maailmaa, sillä vaikka kirjoittaja onkin helsinkiläinen (joka tekee Helsingistä mielikuvissani parempaa paikkaa), on elämää myös maailmalta.


 Only the space between us 
Ehkä suosikkibloggaajani Rovaniemen huikeasta bloggaajamäärästä ja Idakaan ei ole edes alunperin Rovaniemeltä, vaan tänne opiskelemaan muuttanut taiteilijapersoona. Sinänsä jännä, en ole koskaan törmännyt vielä face to face tähän henkilöön, vaikka "rovaniemi on niin pieni paikka". Idan tyylistä kuitenkin pidän - tyylistä kirjoittaa ja kuvata.



 Waiting for inspiration 
Minusta on ihan huijjausta mainostaa oman kaverin blogia lemppariblogeissa, mutta näin se homma vaan menee. Oikeastaan luin Roosan blogia jo ennen kielikurssia, jolla häneen tutustuin ja rakastin sitä siis jo ennen sitä - eikö se sitten ole sallittua? Ihana hupsu tyttö, ihanaa hupsua tekstiä. Rakkautta.



 anni kristiina 
Toinen huijjaus heti perään. Annin blogia oon pidemmän aikaa lukenut ja oon aivan uskomattoman onnellinen siitä, että se toivottavasti on heräämässä taas henkiin pitkähköiltä päiväuniltaan. Annin blogissa vetää puoleensa (ja on aina vetänytkin) sen mielettömän hienot kuvat - ette voi kiistää sitä - vaikka tekstikin on mielenkiintosta luettavaa. Huijjaus piileekin siinä, että vaikken Annia oo aina tuntenu (enkä varsinaisesti nytkään tunne, tiedättehän?), tämä tyttö sattuu olemaan samassa lukiossa ja vieläpä meiän luokan tuutori.

Toinen kiinnostuksen aihe on aina se, onko bloggaajien kavereilla blogeja, ja voin ainakin itse myhäillä tyytyväisenä siitä, että ainakin muutamalta kaveriltani blogi löytyy:







Kaikki yllä olevat on meiän luokkalaisia.






Yllä olevien kanssa oltiin siis samalla kielikurssilla 2012 kesällä, Roosa kuuluu myös jengiin!



minun Iida ♥ / yläaste- ja kesätyökaveri / partiokaveri / vaihdossa oleva kuviskoulukaveri / partiokaveri / partiokaveri / partiokaveri, joka on tällä hetkellä meillä

ps. kaikki postauksen kuvat oon muuten julmasti screenshotannut kyseisistä blogeista. anteeksi kaikille.

18 kommenttia:

  1. Voooooii DDDD: ♥ Senki ihana, kiitos kauniista sanoista. Sullakin on mielettömän kiva blogi:)))

    P.S: Luen näistä suosittelemistas jo montaa mutta pitääpä vilasta muutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kiitos ♥ ehottomasti kannattaa selailla kaikki läpi! :)

      Poista
  2. Voi vitsi mikä illan piristys löytyikään ♥ Ihanaa kiitos tuhannesti tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oivoi kiitos itellesi, siehän se sitä ihanaa blogia piät ♥

      Poista
  3. Oi, mahtavaa, kiitos hurjasti Katukuvan puolesta! :)

    VastaaPoista
  4. jee uutta luettavaa! ja kiitti maininnasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uutta luettavaa helpoimman kautta! :D ja eipä mittään! :)

      Poista
  5. Moi! Kiitti hurjasti tästä postauksesta! <3 Mukavaa oli löytää sellasia blogeja, joihin ei ollu vielä törmännyt. Ja tosi mukavaa oli myös löytää sellaisia rovaniemeläisten blogeja :)
    T.Itsekin rovaniemeläinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kiva kun tykkäsit! harvemmin tämmösiä postauksia tulee tehtyä, kun vaatii vähän enemmän vaivannäköä :)

      Poista
  6. Voi kiitos ihana, kiva että tykkäät! Paljon lämpimiä ajatuksia Berliinistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oiii kiitos itellesi ja nauti berliinistä, se on ihan hieno paikka :)

      Poista
  7. Mitä ihmettä luitko sää mun blogia jo ennen kielimatkaa? :D Mutta kiitoskiitoskiitos ihan hirmuisesti Anna <3 Sunkin blogia ja tekstejä varsinkin voin kuvata yhdellä samaisella sanalla, rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo luin! en kyllä yhtään muista, mistä löysin :) voi kiitos ihana ♥

      Poista
  8. heei kiitos kovasti !! ihana kuulla että pidät, lämmittää mieltä :) !

    VastaaPoista
  9. täytyykin kurkkia noita jotka ei olleet ennestään tuttuja:-)

    VastaaPoista