Varttia vaille kahdeksan yritin kirjautua Skype-tiliini epätoivoisesti. En muistanut käyttäjänimeä, enkä sen kummemmin salasanaakaan. Kun ihmeellisiä yhdistymisiä tapahtui, minä putosin kelkasta, ja olen käyttänyt Skypeä vain sen varassa, että se on kirjautunut koneellani automaattisesti siihen. Mutta sitten menin ja painoin päivittämisen hyväksyvästä nappulasta. Salasananvaihtorumba on melkoista säätämistä, enkä nyt haluaisi valittaa, mutta piru vie alan kohta kirjottelemaan kaikki tarpeelliset käyttäjätilit ja niiden tiedot jonnekin salaiselle viholle, jonka piilotan sänkyni alle. Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin joku tietää siitä, kun kaikkea ja kaikkia vakoillaan, eikä nykyään voi tehdä varmaan mitään ilman jonkun tietoisuutta siitä, vaikka kaikki tilitkin on salattu ihan miljoonan mutkan takana.
Näin jotenkin käy myös elämässä: sitä jotenkin luulee olevansa monen lukon takana tavoittelemattomissa. Sitten sitä onkin avannut kaikki ovet ja lukot luullen, että sillä suojelisi itseään enemmän. Kunnes tajuat, että mitään ei olekaan enää jäljellä ja on aloitettava alusta. Puhtaalta pöydältä. Nieltävä pettymys, sillä eihän koskaan mitään ollutkaan. Jos Skypen tuen viestit eivät toimi, miten muualtakaan voisi mitään viestiä tulla?
Eilen leikittiin päivätyökeräystä, eli suomeksi taksvärkkiä, jolloin minä luulin nukkuvani pitkään (heräsin 8.33 kiitos kahden Lotan) ja siivosin huoneeni (ainakin melkein loppuun asti, mutta imuroin kuitenkin ja vaatteet on kaapissa). Kuviskoululla oli myös Valo voittaa pimeän -tapahtuma, jossa olin kuvaajana. Kuvaaminen pimeässä on ihan hemmetin vaikeaa - varsinkin pakkasessa, kun akku loppui melkein heti ulosastuessa - mutta jonkinlaisia kuvia tuli kuitenkin räpsittyä. :)
Esitys meni hyvin, olen elossa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti