lauantai 18. tammikuuta 2014

En päättänyt pukeutua tänään mustaan


Tänä vuonna oon alkanu jotenki suututtamaan ite itteäni enemmän. Oon huomannu itessäni semmosia piirteitä, jotka oon ennen vaan välillä tiedostanu ja sitte antanu olla, mutta nyt oikein mielelläni kitkisin sellaset jutut pois. Esimerkiksi se, että oon huomannu olevani joskus ihan syyttä joitaki ihmisiä kohtaan suoraa sanottuna kunnon bitch, enkä vaan kestä, että oon semmonen. Toinen juttu onki sitte tavallaan hyvä, mutta omalta kannalta vähän ikävä - en osaa olla vihanen muille, ko meiän perheen jäsenille. Saatan loukkaantua kyllä, mutta mulla tulee siitäki ihan sika paha mieli ja kadun ylipäätään sitä, että oon osottanu oman loukkaantumiseni toiselle. Joo, mulla saattaa kyllä kuitenki joskus suututtaa joku asia tai ihminen, mutta kunnolla vihanen en osaa olla ja vaikka oisin loukkaantunu, en voi sitä pitkään näyttää. Onneksi on kuitenki joitaki asioita, mitä miekään en ihan helpolla sulata, vaikka tiiän, että toisen pyytäessä anteeksi kyllä antaisin. Sisällä saattaa pistää kyllä silti senkin jälkeen.

Tänään oon hautajaisiin menemisen sijasta kuluttanu ihan liikaa rahaa, mutta oon ylpeä, etten oo ostanu mitään vaatteita tai muuta sellasta, vaan oon kuluttanu rahaa lähinnä taidekulttuurijuttuihin ja ruokaan. Tai voiko elokuvia ja nuottikirjaa sanoa taidekulttuuriksi? Kai voi. Joka tapauksessa Anttilassa oli elokuvia alennuksessa (mikä hemmetin alennushaukka minusta on oikein tullu?! Sorruin ostamaan Tangle Teezerinki torstaina vaan koska se oli alennuksessa) ja neljä elokuvaa kotiutin meillekki - Napapiirin sankarit, Lumoava kirous, 21 tapaa pilata avioliitto ja The Lucky One. Ja koska päätin ostaa elämäni ekaa kertaa ite nuottikirjan (se makso yhteensä saman verran ko leffat = ihan liikaa), minun pitäis nyt sitte tyhjentää taas pianotuoli puhtaista vaatteista, että pääsen soittamaan tuota Suomipopin helmiä 10.

Lempparikahvilani tuotti kuitenkin pettymyksen kakkupalojensa koon kanssa, vaikka Eevin kanssa oli kumminki aivan ihanaa ♥ Nyt toinen ihanuus nimeltään Pinja, Varasto ja Putous.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti