Kaheksan tuntia kohti tuntematonta

Tässä sitä nyt sitte ollaan, perjantaissa. Siinä kauan odotetussa perjantaissa (ja jos nyt sanon, että oon oottanu tätä päivää kauan, niin oon oikeasti oottanu tätä päivää kauan). Oon pakannu reppuuni suklaarusinoita, mandariineja, Fazerin sinistä ja aitoa ja oikeaa Jaffaa, joitten sekaan täytetty patonkiki sukelsi hetkeä myöhemmin. Mulla on matkalaukkukin laitettu kiinni, eikä se oikeastaan ees ollu mikään ongelma, vaikka sulloinki sinne kaiken maailman tavaraa ihan lakanoista lähtien. Myöhemmin tänään laitan kaulaani partiohuivinkin (jos en sitte unohtanu sitä monista tarkastuksista huolimatta Rovaniemelle).

Tällä hetkellä istun kuitenki junassa - oon istunu jo kolme ja puoli tuntia ja edessä on vielä toivottavasti neljä ja puoli tuntia. Oon oikeastaan elämäni ekaa kertaa junassa sitten sen reissun, kun 3-vuotiaana menin kuulema mummin kanssa Ouluun (ei mitään muistikuvaa, joten sanon tätä ekaksi kerraksi junassa). Vielä kolme ja puoli tuntia sitte en tienny, miltä juna näyttää sisältä. 

Määränpäänä mulla on tuntematon Tampere, jossa oon myös kuulema käyny, mutta siitäkään ei oo mitään muistikuvaa (miksi oon tehny kaikki Suomi-reissailut pienenä?!). En kuitenkaan jää Tampereelle, vaan suuntaan Suomen Partiolaisten medialähettiläskoulutukseen bussikuljetuksella, kunhan oon muutaman tunnin sulatellu junamatkaa Ellan seurassa (herran jestas en oo nähny sitä tyttöä pitkään aikaan!) ja toivottavasti saanu ruokaa, koska en oikein tiiä, missä ravintolavaunu on. Oon oottanu tätä niin kauan, että tuntuu hullulta, että se nyt oikeasti tapahtuu. Ja ettei käy, niinkuin miniminälle, että oon unohtanu kaiken ajan kuluessa, aion ottaa paljon, paljon, paljon kuvia. Niin ja ehkä oikeasti oppiakin jotain ja saada uusia kavereita - niinku tuosta minun vieressä istuvasta tyttösestä, josta en vielä tiedä oikein mitään, mutta oon silti niin ilonen siitä, että just se on mulla mukana (kuvitelkaa nyt eka junamatka vieläpä yksin!). 

Ajastetut postaukset on parhaita, sillä oikeastaan en tiiä vielä, miltä minusta nyt tuntuu, mutta kuvittelin ja kirjoitin. Ehkä luen oikeasti filosofiaa siellä junassa ja oon jo suunnistanu ravintolavaunuun, mutta siitä sitten lisää, kunhan selviän hengissä etelästä takaisin pohjoiseen. :)

ps. ei tiietty, että vauvojakin voi nykyään tilata!