sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Melkonen tilkkutäkki Jumalan lapsia


Elossa enemmän ko koskaan! Lähin julmaa maailmaa pakoon rakkaalle Norkulle viettämään elämäni vikaa isosleiriä (siis niinku isoseksi kouluttautuessa). Vaikka oliki ihan huippua, niin jäi vähän haikea fiilis, koska kohta se on ohi ja olihan se erilainen leiri (varsinki ko yhtäkkiä meiän jo valmiiksi normaalia pienemmästä ryhmästä oli enää sunnuntaina jäljellä 2/5...) - porukka oli vähän eri mitä aikasemmin, mutta sekään ei menoa hiastanu, ko kaikki oli niin ihania ♥ Kesken raamiksen hurrattiin lujempaa ko raamiksessa on koskaan ennen hurrattu, koska 5-0, ja illalla itkettiin, koska Whatsapp kakkoi kaikkien ihmissuhteet. Oon ehkä taas astetta enemmän hämmästyneempi, vaikka joskus tuntuuki siltä, että viisastun jokasen leirin jälkeen. Tällä kertaa ainaki sain paljon elämänohjeita, koska Lumi oli ihan minua varten ottanu mukaan jonku onnellisuusaforismikirjan, joka on kyllä niiiiiin minun näkönen, että oli pakko sivujaki ikuistaa. Hupsuja asioita tein kuitenki niin, että perhosia oli vattan pohjassa ja joskus ahdisti, mutta turhaan. Leirillä panostin myös kovasti siihen, että jalassa ei ollu eriparisukat ja siinä oikeastaan onnistuinki, mutta unohin sitte tsekata, tulleeko sukista varpaat ulos... Tänään oon vielä saanu leikkiä kanttoriaki, vaikkaki mokasin loppu puolella aika pahasti ja aplodien tullessa punastelin salaa. Oli parasta! :) 

Norkulta on aina haikea lähteä (varsinki ko sen jälkeen iskee aina leiridarra), mutta onneksi tiiän, että seuraavan kerran pääsen sinne sämpylätaivaaseen pääsiäisenä, johon ei oo ennää hirveän pitkä aika.

Annoin luvan pommittaa kysymyksillä ja te ootte kyllä ahkerasti niin tehnykki, jonka ansiosta kysymyspostaus siis tulee ja mahdollisuuksien mukaan videolla (en kyllä tiiä, miten joihinki kysymyksiin voin vastata, ko alkaa naurattamaan ihan liikaa). Lisää saa kysymyksiä edelleen heitellä! 
Joko oon sanonu, että rakastan vastata kysymyksiin? :)

Voitin muuten perjantaina valokuvauskilpailun (en sitä IMOa, josta sillon joskus mainittin, vaan yhen toisen) ja on kyllä aika onnellinen olo. Jes. Tai oikeastaan tämän kaiken jälkeen aika siunattu olo. Tuplajes.

10 kommenttia:

  1. Älä muuta sano! Oli aivan mahtava leiri ja hyvin sie leikit kanttoria! :)

    VastaaPoista
  2. Ja heii haluisitko kertoa et mitä kaikkea on luvassa pääsiäisleirillä? Harkitten vakavasti sinne lähtemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pääsiäisleirillä on paljon leikkejä, hyvää ruokaa ja seuraa, laulamista, arin upeita opetuksia, askartelua, hartauksia ja varmasti jotain mysteeristäki! suosittelen ehottomasti kaikille - sitä on vaikea selittää, millasta siellä on, jos ei oo kokenu :)

      Poista
  3. ihania kuvia ja hyvin soitit:3 mie oikeesti kateellisena katttelinki siellä sinun soittoa, kuulostaapas tuo varmaan oudolta hahaha mutta olis nii ihana ittekki osata soittaa nuin hyvin tai ylipäänsä ees vähän :) ja hihih oli kiva sattua samalle leirille ko oon sinu blogia jo toosi pitkään lukenu :D
    en oo koskaan btw kommentoinu mihinkää nii en oo varma näkyykö minun nimi nyt XD oon riikka jos ei näy ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha kiitos :D eihän se oo ko opetella - itekki opettelin joskus kolmosella ihan itekseni ja tässä ollaan (mokailemassa enemmän ja vähemmän)! ja melkonen sattuma, että oltiin samalla ja naurattaa vielä ko näin kävi viime pääsiäisleirilläki, että joku minun blogia lukenu tuli samalle leirille :D mutta oli ihana olla leireilemässä sinun kanssa! ♥

      Poista
  4. mikä tuo kirja on, näytää superkivalta..!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei mittään hajua! lumin se on ja joku onnellisuuskirja englannista muutamalla punnalla - sen enempää en tiiä :D

      Poista