sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Maailman parhaita viikonloppuja



On hassua, että keskiviikon jälkeen täällä on vallinnu hiljaisuus. Yleensä kun postauksia tulee parin päivän syklissä, mutta nyt elämä on vaan ollu kiireistä ja on pitäny tehä kaikkea. Tänään oikeastaan tulin kotiin meiän vartsun (eli partioryhmäni, jota johdan) viimiseltä yhteiseltä retkeltä, koska meiän kaksivuotinen yhteiselo alkaa olla tiensä päässä - meiän lapsista on tullu jo niin isoja... Vaikka mulla olikin vähän haikea fiilis tänään, niin meillä oli aivan huippua ja tää oli ehkä paras retki vähään aikaan (ja kaikki oli paikallaki!). Me panostettiin Rosan kanssa hulluna tähän ruokien ja ohjelman kannalta - meillä kävi jopa vieraileva tähti pitämässä yhen ohjelmanumeron, mistä tytöt tykkäs hulluna ja esimerkiksi tänään aamulla meillä oli brunssi hotellityyliin. Rosa toimi tarjoilijana ja mie olin keittiössä kokkina paistamassa patonkia, pekonia ja munia sekä lättyjä, joihin täytteet sai ite valita ravintolatyyliin menusta. Vähän erilainen irtiotto taas arjesta, kun eilenkin vetastiin housut vyötärölle asti paian päälle ja laitettiin kaikki ponkkari melkein otalle, eikä tanssimista voinu estää. :) 

Väsymys on kuitenki tänään melkonen, mutta onneksi kotona oli oottamassa kahvia ja ihmisiä, joiden kanssa ei oo tylsää (oon tässä monta tuntia kuunnellu vierestä ko toinen soittaa pianoa syvässä hiljasuudessa). Tänään pitäis kuitenki vielä jaksaa panostaa koulujuttuihin ja kirjottaa fiksuja asioita, mutta en vielä jaksa, koska oon niin kiireinen kaiken tekemättömyyden kanssa. 

2 kommenttia: