perjantai 11. huhtikuuta 2014

Aamukahvia auringottomuudessa


Aloitin perjantaini vähän erilaisella tavalla: vaikka mulla alkaakin ekaa kertaa lukioaikanani koulu perjantaisin 10.30, hyppäsin vartin yli kahdeksan bussiin. Me sovittiin viime viikon sunnuntaina Lumin kanssa, että mennään yhessä aamukahville Coffariin, koska ei olla pitkään aikaan nähty ja vaihdettu kuulumisia - toisen elämässä kun on tapahtunu niin paljon kaikkea, mistä mie en tienny, samaan aikaan kun mulle ei oo tapahtunu juuri mitään. Pääsin käyttämään tilaisuuden hyväksi myös yhteen kuviskoulun maanantaina palautettavaan filmikuvaustehtävään, missä pitää kuvata ihmisiä luonnonvalossa - tiedä sitten siitä upeasta valosta, kun taivas oli pilvessä yön aikana tulleen lumisateen jälkeen. Ehdittiin myös meiän neljän tytön porukalla nähä yhessä kymmenen minuutin ajan, kun kaikki sattu olemaan samassa paikassa samaan aikaan - en vaan ymmärrä, miten oon oikeasti löytäny itelleni tuommosen porukan, jota tulee hetkessä ikävä ja jonka näkemistä oottaa heti kun on sanonu heipat niille tytöille. :)

Tunnin päästä istun kuitenki junassa, koska aamun lisäksi myös koko viikonloppu on vähän erilainen: me lähetään Lotan, äitin ja mummin kanssa Ouluun shoppailemaan lähinnä lakkiaismekkoja ihan vaan naisten kesken. Vaikka en shoppailusta erityisesti tykkääkään, niin oon kuitenki innoissani lähössä, koska en oo pitkään aikaan käyny Oulussa muutamaa tuntia kauemmin ja saan pienen maisemanvaihdon samalla. 
Jos joku sattuu siis bongaamaan minut Oulusta, niin saa tulla moikkaamaan!

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja sinä myös! :-)♥ kumpa mullakin olis kaiken lukio-opiskelun keskellä aikaa käydä extemporena kahvittelemassa :'D

    helmi-i.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suuret kiitokset (vaikkakin en oo kuvissa, jos siihen tyttöön minut sekotit)! ei tääkään ihan extempore ollu, vaan sattu molemmilla olemaan aikaa tuollon perjantaiaamuna. on kylläki aivan ihanaa, jos kavereiden kanssa kahvitteluaikaa löytyy :)

      Poista