perjantai 23. toukokuuta 2014

Eräänlaista kutkutusta mahassa


Viimeiset pari päivää oon ottanu tekemättömyydestä kaiken irti. En sano, ettenkö ois tehny mittään, koska oon tehny hyvinki paljon kaikkea, mutta turhan aikatauluttamisen ja "pakkotekemisen" oon jättäny pois. En tiiä sitte, onko se kamalan fiksua, koska oisin voinu kuluttaa aikaa vaikka siihen, että oisin lukenu psykologian koetta varten niitä aivojen eri toiminta-alueita (en osaa niitä yhtään ja maanantaina on koe...), mutta kulutin sen kävellen tehtyihin kauppareissuihin, joiden aikana saa nauttia kesästä, Sampparilla istuskeluun, kutsujen kiikutteluun, trampalla hyppelyyn, vislailujen kuunteluun kaupungilla (en ymmärrä, ei tämmöstä tapahu Rovaniemellä?!), koiruuden ulkoiluttamiseen, ekstemporevierailuun yhellä maailman ihanimmista ihmisistä, laulamiseen ja ihan vaan olemiseen.

Huomenna suunta muuttuu, koska yo-juhlien aiheuttama orjatyö voi alkaa sateesta huolimatta. Luvassa on ainaki huoneen siivousta (sukkakori on räjähtäny minun huoneen lattialle) ja Lotan yo-kuvien ottamispaikan etsintää, mutta varmaan oon myös apukäsinä muutenkin joka paikassa. Aion kyllä ihan tosissani myös panostaa kokeisiin lukemisiinki, koska eessä on psykan lisäksi myös itelle haastava bilsa - onneksi matikkaa tarttee vaan vähän katella, niin se sujuu (toivottavasti). 

2 kommenttia:

  1. I feel you bro, myös minä orjatöissä 24h vuorokaudessa heti keskiviikkona kun oon astunu viimisestä kokeesta ulos...
    Mutta me selvitään tästä eikö?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me ollaan vahvoja naisia, me selvitään tästä kunnialla! :)

      Poista