perjantai 16. toukokuuta 2014

Voitolla Ouluun



Pientä seikkailua Ouluun siis tapahtu ja lähinnä Tietomaan ja Oulun taidemuseon suuntaan. Me pelattiin siis aikoja sitten koulussa Vihreä lippu -tunnilla jotain roolipeliä, mikä me (arvalla) meiän Tämä on tosi hyvä ryhmän nimi -ryhmän kanssa voitettiin. Palkinnoksi Rovaniemellä oleva Pilke-tiedekeskus tarjos meille matkan tuonne Ouluun kaikkineen kuluineen, jonka takia me sitten  tänään  tiistaina 7.30 sinne lähdettiin. :)

Minusta tuntuu, että Movie Maker vihaa minua, koska tämän videon piti olla teillä jo tiistai-iltana, mutta edellä mainittu ohjelma päätti pistää ranttaliksi ja tuhota koko videon ennen sen tallentamisen loppumista, joten oon saanu väkertää tämän kokonaan uusiksi. Jos joku tietää jonku muun perushyvän ja ilmasen videoiden editointiohjelman tämmöselle tampiolle ko minä, niin kertokaa. Ihan tosi, kertokaa (tuun hulluksi).
-- Ajattelin, että kahesti videon editointi ois tarpeeksi, mutta jouduin sen tekemään kolmanteenkin kertaan, koska minun ollessa syömässä kone päätti päivittää ja sulkea koneen ihan huomaamattani ja PUF! se oli taas poissa. Tekniikka ei tykkää minusta, ei sitten yhtään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti