maanantai 7. heinäkuuta 2014

Rakkautta ja maalaismaisemia


Viisikymmentä vuotta naimisissa on pitkä aika, varsinkin ko aattelee, että omilla vanhemmillakin tuli se kaksikymmentäkolme täyteen eilen. Oon varma, että minun isovanhemmat tanssi häävalssiaan eilen yhtä onnellisina ko naimisiinmennessäänki ja minun vanhemmatki herkisteli rakkauttaan autossa Wonderful Tonightin ja muiden rakkauslaulujen soidessa. Olo on aika sanaton, mutta voin ainaki sanoa, että tikanheitto oli yllättävän kivvaa (joo, oon eläny seittemäntoista vuotta ilman sen kokeilemista) ja hankintalistalla on nyt oma tikkataulu. Siellä pilvien alla, maan päällä, missä nopeimmat junat ei kulje, oli monien hyttysten lisäksi myös kaunista auringonpaistetta ja lämpöä, mikä siirty meiän mukana tänne Rovaniemelle, kun tultiin eilen kottiin. Illalla näin myös Eerikaa ja leikin mestarisoutelijaa Pinjan kanssa. Tätä on kesä ja loma. Lintujen lauluunkin oli helppo nukahtaa.

2 kommenttia: