sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vielä täällä on meitä, jotka uskomme



Ei ole vale, kun sanon, että odotin ensimmäistä lähtöä Maata Näkyvissä –festareille kuin kuuta nousevaa. Kun se ilta koitti, oli mieleni kuitenkin muusta syystä vähän maassa ja mietitytti, että mitäköhän siitäkin reissusta tulee. Kuitenkin tuntui siltä, että tällä reissulla on joku suurempi tarkoitus. 

Täytyy myöntää, etten ole MN-festareiden lisäksikään käynyt yksilläkään festareilla. En myöskään ollut käynyt ikinä niin isossa jäähallissa, kuin HK Areena on. Olin pieni ihminen suuressa ja ihmeellisessä maailmassa, monen muun kanssani samoin ajattelevan kanssa. Vaikka en tuntenut suurinta osaa vastaan kävelevistä ihmisitä tai niistä, joiden kanssa kuuntelin melkein eturivissä kls.:ää, Idän ihmeitä tai Juha Tapiota, tunsin yhteenkuuluvuutta kaikkien kanssa. Aloin perjantain messussa melkein itkemään, kun lausuimme yhteen ääneen uskontunnustuksen. Uskovat ihmiset tuntuvat hupenevan käsiin, mutta sain onnekseni huomata, että vielä täällä on meitä.

Tuntui, että olin turvassa, eikä mikään voisi pilata minun loistavaa fiilistä, vaikka matka alkoikin, miten alkoi. Lähetin samaan aikaan seurakuntamme nuorisokuoron kanssa Tromssassa olleelle ystävällenikin viestin siitä, miten kiitollinen, siunattu ja onnellinen olen siitä, kun saan olla just siinä, missä silloin olin. Kuin Jumala olisi koko viikonlopun sanonut minulle Samuli Edelmannin Ei mitään hätää –laulun sanoja: Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet. Ei mitään hätää, se olen minä joka voin kuivata sun kyyneleet. Ja niinhän se onkin. Joskus asiat kasaantuvat, ja tuntuu, ettei sitä taakkaa jaksa yksin kantaa. Onneksi tuolla yläkerrassa on kuitenkin rakastava Isä, joka ei jätä lastaan pulaan. Myrskyisän matkankin jälkeen maata on näkyvissä.

Olin onnellinen, etten viime hetkillä perunut matkaa. Sain kysymyksiini vastauksia, tein jotain mukavuusalueeni ulkopuolelta osallistumalla Gospelstara-kilpailuun ja näin ystäviäni, joiden seuraavaan tapaamiseen voi olla todella pitkä aika. Pääsin yhteiskuviin lempparibändini jäsenten kanssa, kuuntelin Matt Popovitsin upeita puheita, nappasin mukaani ihan oikean polaroid-kuvan ja söin aamuisin onnellisena puuroa, vaikka en tykkää puurosta yhtään. Halasin monta kertaa, pompin katsomossa LZ7 soittaessa, väritin Raamatustani hienoja kohtia ja sain purkaa huoliani ihmisille, joiden tiedän ymmärtävän.

Viikonlopun aikana kerääntyneestä univelasta huolimatta ei ollut kamalaa palata arkeen. Reissulla olin kuitenkin tajunnut, että en olisi yksin kotiinpaluun jälkeen alkavalla koeviikolla, vaikka kuinka ahdistaisi ja tuntuisi, että maailma romahtaisi niskaan. Sitä paitsi sellaisia kokemuksia osaa arvostaa enemmän, kun välillä elää ihan normaalia elämää. Ja onhan minulla monta sataa hienoa kuvaa festareilta, minkä kautta pääsen niihin tunnelmiin seuraavia festareita odotellessa.

K i i t o s.

5 kommenttia:

  1. Miten sä suhtaudut tohon tasa-asrvoiseen avioliittolakiin, kun oot kerran uskovainen? En tuomitse millään tavalla muuta mun mielest' ois kiva kuullua sun mielipide tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei no ekaksi haluan sanoa ja tehdä selväksi sen, että mulla ei todellakaan oo mitään homoseksuaaleja vastaan. oon yrittäny olla valitsematta puolta tämän asian suhteen, koska mulla häirittee ihan kamalasti tää mediarummutus tasa-arvosesta avioliittolaista ja se, että sen lain ihan konkreettinen sisältö on hukkunu väärinkäsityksien joukkoon. en siis ite oo ihan satavarma, mihin kaikkeen se liittyy, mutta ehkä se selviää aikanaa. kans iso häiritsevä tekijä on ihmisten kahtia jakautuminen.

      jos oon ymmärtäny oikein, niin se koskee adoptio-oikeutta, sukunimeä ja sitä, ettei se nimitys ois rekisteröity parisuhde vaan avioliitto ja saman termin alla siis ko heteroliitot. mulla ei oo mitään noita viimisiä vastaan, mutta adoptio-oikeus on vähän semmonen asia, mistä en vielä tiiä, mitä mieltä oon. en väitä, että homoparit ois jotenki huonompia vanhempia ko heterot tai että vain heterot voivat kasvattaa lapsia, mutta mitä oon psykologian tunneilla oppinu, niin lapsella pitäisi olla sekä äiti että isä, koska se vaikuttaa jollakin tavalla lapsen kehitykseen (en tiedä ja muista miten, koska asia mentiin aran aiheen vuoksi aika nopeasti ohi). toinen juttu adoptiossa on se, että suurin osa niistä maista, jotka antaa lapsia adoptioon tänne, tulee kieltämään adoptoimisen kokonaan suomeen, jos homoille annetaan adoptio-oikeus (jossakin valtiossa kävi jo aikaisemmin näin). tää johtuu siitä, että ne maat on homovastasia ja sillehän me ei voida tehdä mitään. koska oon liian empaattinen ihminen, niin minun sydän särkyy ko aattelen niitä lapsia, jotka jää huonoihin oloihin asumaan, vaikka vois saada hyvän kodin täältä. toisaalta ymmärrän myös sen, että kyllä homotkin haluaa vanhemmiksi ja on vähän ristiriitaista antaa yksinhuoltajien adoptoida, koska eihän sillonkaan lapsella oo molempia vanhempia. kinkkistä siis!

      noilla jutuilla ei oo kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, uskonko vai en. oleellista varmaa on se, mitä ajattelen homoparien vihkimisestä kirkossa, mitä laki ei siis suoraa koske, mutta jollaki tavalla kirkon tulee ottaa kantaa siihen kuitenkin. en voi tietää, mitä tulevaisuudessa käy, mutta mie näen neljä vaihtoehtoa: a) kirkko ei vihki homopareja avioliittoon, vaikka laki hyväksyttäisiin, mutta jatkaa silti "tavallisten avioliittojen" solmimista ja homoliittojen siunaamista papin halutessa, b) sekä kirkko että valtio hyväksyy homoparien vihkimisen avioliittoon, c) kirkko ei solmi homoliittoja, vaikka laki hyväksytään, ja kirkolta otetaan oikeus vihkiä kaikkia muitakin, d) kirkko antaa papeille vallan valita, vihkivätkö he vai eivät ja silloin jokainen yksittäinen pappi saa päättää asiasta omalta osaltaan, jolloin todennäköisesti ainakin jossakin homopareja vihitään avioliittoon kirkossakin. ite oon ehkä eniten d-vaihtoehdon kannalla, mutta koskaan ei voi tietää, miten käy.

      Poista
    2. minusta on joka tapauksessa hassua, että kristinusko sekotetaan lakien säätämiseen niin suurella mittakaavalla. totta kai yksittäisillä ihmisillä saa olla raamattuun pohjautuvia mielipiteitä, mutta pitäisi osata aina perustella ne - niin kuin kaikki muutkin kannat tulee perustella. minusta tärkeää on myös ymmärtää se, että vaikka länsimainen lainsäädäntö pohjautuukin raamattuun, raamattu ei ole suomen laki. niiden kahden asian välille ei voi laittaa yhtäsuuruusmerkkiä ja se on vaan fakta. kävi lain kanssa lopulta miten tahansa, en ainakaan ite oo eroamassa kirkosta, sillä seurakunta antaa minun uskolle vahvistusta ja kirkkoon liittyy kaikki ne tilaisuudet, mitä pidän elämässä tärkeänä. en eroa, vaikka kuin joku yksittäinen ihminen - oli se sitten räsänen (joka kuuluu johonkin herätysliikkeeseen kaiken lisäksi) tai piispa - kertoisi henkilökohtaisen mielipiteensä, joka ei minua miellyttäisi.

      kristittyjen homovastasuudessa mulla kyllä vähän tökkii se, että meiän uskontoon kuuluu oleellisena osana tasa-arvoa ja rakkautta edistäviä arvoja, niinko lähimmäisen rakkaus, anteeksianto, armo ja vaikkapa suoraa "tee se, minkä tahtoisit sinulle tehtävän". nuo arvot sotii nimittäin aika paljon homokielteisyyttä vastaan ja ihan yhtälailla nuo arvot on raamatusta otettuja ko homovastasuutta puolustavatkin perustelut. ristiriitasta ja hämmentävää.

      onneksi en oo kansanedustaja. en osaisi äänestää puolesta tai vastaan. toivottavasti ymmärsit jotain pitkästä selityksestä!

      Poista