Lukio lähelläni

En oo koskaan ollu kauhean poliittisesti kantaaottava ihminen. Oon kyllä aktiivisesti ollu mukana monessa paikassa, mutta puoluekantaa mulla ei oo, enkä oo ees kiinnostunu ottamaan semmosta - vaikka suurinpiirtein tiiänki, mikä se vois olla. En seuraa uutisia aktiivisesti, en tiiä yhteiskunnan polttavimpia puheenaiheita, jos niistä joku ei mulle ala puhumaan. Tiiättekö mitä tarkotan? Eilen ois kuitenkin ollu semmonen päivä ja tilaisuus, missä oisin halunnu olla siinä hetkessä mukana hyvän asian puolesta vaikuttamassa yhteiskunnalliseen asiaan (ilman puoluetta edelleen, hah). 

Suomen Lukiolaisten liiton Lapin piiri järjesti eilen mielenosoituksen koulutuksista tehtäviä leikkauksia vastaan - ja etenkin toisen asteen koulutuspaikkojen vähentämistä vastaan. Olisin todellaki halunnu olla mukana siellä, mutta valitettavasti elämässä on tehtävä pieniäkin valintoja, ja mie olin tällä kertaa jakamassa ruokaa ruokapankissa. Se ei kuitenkaan tarkota sitä, etteikö #lukiolähelläsi ois mulle henkilökohtasesti tärkeää.

Mie oon tienny 5. luokalta asti, minne haluan peruskoulun jälkeen opiskelemaan, ja mitä vielä senkin jälkeen. Tää tilanne on siis aika harvinainen lähtökohta, ja oon tämän suhteen aika onnekas. Ysillä ei kauaa tarvinnu yhteishakua tehdessä miettiä, mitä sinne klikkailee. Rovaniemellä - paikkakunnalla, jolta oon kotosin ja missä asun minun perheen kanssa - oli ja on edelleen se koulu, mihin tuolloinkin halusin: Lyseonpuiston lukion kuvataidelinja. Lapin ainoa sellainen. Reilun 350 kilometrin päässä Kalajoella ois seuraava vastaavanlainen koulutus tarjolla, ihan oikea kuvataidelukio löytyisi vasta about 450 kilometrin päästä.

Oon siis aika etuoikeutettu sen suhteen, että saan opiskella kotipaikkakunnalla. Meiän luokallakin kuitenki on ihmisiä, joiden perhe asuu n. 150 kilometriä Rovaniemeltä vielä pohjoiseen päin. Muutto tänne on siis 15-vuotiaana ollu pakollista, jos on halunnu opiskella tätä, mitä nyt opiskelee. Ei varmaan ole ollu mikkään helppo päätös. Nostan kyllä etenkin hattua yhelle hyvälle ystävälle, joka muutti keskeltä Suomea 340 kilometriä pohjosemmas tähän kouluun, vaikka lähempänäkin tietenki ois ollu samalainen koulu. 

Monesti sanotaan, että minun elämä on hyvin tasapainossa. Mulla on selkeä arvomaailma, koulussa menee hyvin ja tiiän, mitä tulevaisuudelta haluan. Kohta mittarissa on 18 vuotta ja täysi-ikäisyys siis tulee vastaan, mutta voin rehellisesti sanoa, että toiselle paikkakunnalle muuttaminen kammottaa yhä. En ois valmis siihen nyt, enkä todellakaan ois ollu valmis siihen pari vuotta takaperin. En kiellä, etteikö joku ois, mutta suurin osa ei ole. Vaikka kuinka haaveillaan siitä omasta asunnosta ja itsenäisestä elämästä, niin ois ihan huijjausta sanoa, että tilanteen tullen jopa monen sadan kilometrin päähän uskallettaisiin tuosta vain yksin lähteä tätäkään nuorempana.

Kenenkään ei pitäis olla siinä asemassa, että ois pakko muuttaa. Omilleen lähteminen tarkottaa kuitenkin sitä, että pitää aikuistua kerta heitolla enemmän. Ottaa vastuuta, hoitaa kotia ja taloutta ihan ite samalla, kun pitäisi keskittyä opiskeluihin ja huonolla tuurilla vielä hankkia rahaa sitä varten käyden töissä. Nuoruus jää aivan varmasti välistä, vaikka toisaalta nuoruus voidaan kokea astetta holtittomammin - sillon kukaan ei ole "holhoamassa" ja vapaus nousee helposti päähän. Kaikille on varmasti myös ilmiselvää se, että myös esim. alkoholikokeilut voi monesti mennä myös nuoruudessa yli. Ja opiskeluhan ei tällaisesta koskaan kärsi. Se ainoa asia, minkä takia jonnekin kauas alunperin edes muutti. Mie ainakin tarttin varsinki lukion alkuvaiheessa kaiken tuen minun perheeltä ja läheisiltä ystäviltä, jotka koki onneksi samoja asioita myös mulle tutussa ympäristössä. Eri paikkakunnilla asuessa se ei ois ollu samalaista. 

Ylipäätään en vaan voi käsittää, miksi koulutuksesta pittää leikata. Ensin kehitellään nuorisotakuu, mutta sitten päätetään vähentää koulutuspaikkoja. Minun mielestä nää kaks asiaa on niin pahasti toisistaan ristiriidassa, että pittää miettiä, mihin logiikka on hävinny. Jotenkin kaikkien puheiden perusteella muutenkin tuntuu, että Suomen asema koulutuksensa kanssa laskee ja tulevaisuus vähän hirvittää, niin en usko, että sellaiset ongelmat poistuu, kun tulevaisuuden päättäjien koulutuksesta ruvetaan leikkaamaan. Tekisi vain mieli sanoa, että jos meiän koulutuksesta nyt leikataan, mie ainakin ihan surutta aikuisena leikkaisin nykyisten päättäjien vanhuspalveluista pois. Kyllähän semmosesta säästää yhtä helposti kuin koulutuksestakin. Vai onkohan se sitten niiden mielestä väärin, jos leikkaukset sattuu omaan nilkkaan?

Tällä hetkellä ympäri Suomea ysiluokkalaiset tekee yhteishakuja. Tiiän, että moni aikoo hakea myös meiän koulun kuvislinjalle. Tuntuu jotenkin hullulta, että tällainenkin paikka, mihin vuosittain ihmisiä innoissaan hakee, kun on kuvislinjalla opiskelusta haaveillu, on ensimmäisinä leikkauslistalla. Erikoislinjat. Monien mielestä pieni murhe, mutta leikkauslistalla on myös pienet koulut. Lapissa on 23 lukioa (vertailuna esim. Helsinki, jossa on pelkästään yli 30 lukioa), joista karkeasti arvioituna 17 lukioa on pieniä kouluja. Leikkauslistalla. Mutta jos nuo 17 lukioa lähtee, minne niihin kouluihin opiskelemaan lähtevät ja hakevat laitetaan? Vielä kauemmas opiskelemaan, niin että lähimpään kouluun on yli 300 kilometriä? Lähtisitkö itse?

Mie olin eilen siis ruokapankissa jakamassa ruokaa ihmisille, joilla menee huonosti. Niille, joilla perusasioiden kustantaminen ja hoitaminen on vaikeaa. Mustavalkoisesti ajateltuna monien elämän muiden ongelmien takia sellaiseen tilanteeseen joutumiseen yksi suuri selittävä tekijä on koulutuksen puute. Sillä pelataan nykyään niin paljon. Ilman hienoja merkintöjä papereissa et pääse elämässä eteenpäin, ja pian ruokapankinkin jonot kasvaa. Päästään taas puhumaan siitä kaikille varmasti median kautta tutuksi tulleesta syrjäytymisestä ja sehän se vasta onkin taas kivaa.

Kuvat on vanhoja, koska tänään Autolla Nepaliin -elokuvan järjestäminen koululla vei kaiken fokukseni meiän koulun kuvaamiselta. Kiitos ja anteeksi. :)