maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kukkia, kukkia ja liukastelija

Oon jumissa. En fyysisesti, mutta tuntuu, että hukkuisin päivä toisensa jälkeen enemmän siihen laatikkoon, missä kaikki on mustavalkoista. Aurinko voi ehkä paistaa taivaalta hetken, mutta pieneen kolooni se ei kauhean kauaksi aikaa saa säteitään ulotettua. Jos joku työntäis auttavan kätensä tähän helvetin laatikkoon, voisin vaan nousta pois ja nauttia keväästä. Ei yksinäisyyttä, ei ahdistusta. Ei turhaa draamaa oman pään sisällä tai sen ulkopuolellakaan, kiitos. Kyllähän kuka tahansa tietää pelkästään vähän ajattelemalla, miltä tuntuu olla yhdessä, mutta yksin. Tai jos pitäisi olla yhdessä, niin onkin yksin ihan haluamattaan.

Keittiön pöydällä on kuitenkin tulppaaneja äitiltä mulle, kun kevätkuvatkin niiden kaunokaisten kanssa ehdittiin ottaa ilman, että ne kuoli ihan totaalisesti meiän käsiin. Naurettiinhan me ehkä vähän, kun naistenpäivänä maksoin itse kukista ja suklaasta, vaikka ehkä enemmän iloa tuotti vikan lomapäivän kiireettömyys, tuuli sillalla ja aurinko hiuksissa. Uudet turkoosit siivoushanskat kädessä työtkin meni nopeasti, ja ehkä me hypätään yhdessä autoon ja maailmalle. Joinakin päivinä sitä rakastaa maailmaa, mutta ei sitä, missä itse suurimman osan ajasta elää. Vallattomien kiharoiden maailmaa, missä hipsin isoissa neulepaidoissa kauniiden kuvien keskellä. Tai vähintään täydellisessä kaupassa ihanien sisustustaulujen kanssa (tahdon).

Mutta tänään näytin ihan nätiltä, ja muistin ottaa kaiken mukaan. Haastattelin myös ministeriä, enkä liukastunu kertaakaan, vaikka se kuuluuki melkein jo tapoihin. Sitä paitsi mie hymyilinki, juttelin ja toiselle taas melkein uskalsin sanoa hei. Ehkä ujous on kaikinpuoleista. Se on ihan jees. 

2 kommenttia: