lauantai 2. toukokuuta 2015

Melkein munkiton vappu



Kun syö elämäänsä ekaa kertaa itsetekemäänsä kanakastiketta (jonka tekemisessä onnistuin!) makaroonin kanssa, on ihan hyvä aika päättää myös kirjoittaa ekaa kertaa viikkoon. Oon ollu ekaa kertaa elämässäni useamman päivän yksin kotona, mikä on tehny elämästä vähän hektisempää - ei oo tarvinnu miettiä kanssaeläjiä ollenkaan, vaikka jostakin saattaisi ollakkin vähän huolissaan. Meillä ei tänä vuonna ole ollut siis ilmapalloja ja serpenttiiniä, ei hassuja hattuja tai paljon ihmisiä. Mulla on ollu täällä kukkainen peitto sohvalla turhaan, vain mustia, valkoisia ja keltaisia karkkeja kulhoon jääneenä, paljon tiskejä tiskikoneessa ja rannekello, joka on aamupäivällä mysteerisesti pysähtynyt ja jatkanut elämäänsä. 

Se, että oon ollut yksin, ei tarkoita, että oisin ollu yksin. Tavallista enemmän oon vaan lähteny ja menny ihmisten luokse, joiden asuinpaikasta mulla ei oo ollu aikasemmin ees tietoa. Vaikka oon ollu myös ehkä vähän nolo, ihanan Lidian näkeminen pitkästä aikaa poisti murheita mielestä ja pienistäkin asioista pystyi taas puhumaan. Sitä paitsi eilen muiden reivatessa itse kävin kirkossa ja yhdellä maailman parhaimmista munkeista.

Ainoa ilmoitusluontoinen asia on se, että minun vuoden mittainen päättötyöprojekti ja sen lopputulokset on nähtävillä kuvataidekoulun päättötyönäyttelyssä Rovaniemen kaupungintalolla 15.5. asti! Jos siis vielä muistatte yhden värifilmiprojektin, jonka kuvaussessioista oon useasti ehkä maininnu ja jonka vuodenaikaympyröitä on ehkä ainakin Instagramissa näkynyt, niin se juttu on saatu nyt päätökseen. Neljä keskiviikkoa muutenkin, niin koko kuviskoulu on ohi.

Otin muuten viime keskiviikkona mainoskuvia mansikoista, jotka oli espanjalaisiksi hämmentävän makeita ja hyviä.

6 kommenttia:

  1. millä objektiivilla kuvaat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. suurimman osan ajasta kuvaan sonyn omalla 50mm f/1.8 objektiivilla, mutta muitakin löytyy eli vähän tilanteesta riippuen :)

      Poista
  2. Löysin sun blogin ihan vahingossa ja voi että kun tykästyin! Inspiroivia kuvia ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Tykkään sun kirjoitustyylissä tosi paljon. Loppuun vielä pikku kysymys millä kameralla kuvaat ja mikä linssi käytössä? Kivaa Maanantaita sulle! Terkuin Ninni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, tervetuloa! ja suuret kiitokset :) mulla on tällä hetkellä sonyn alpha 58 ja pääasiassa kuvaan 50mm f/1.8 objektiivilla, vaikka muutama muukin objektiivi löytyy!

      Poista