sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kaksikymmentäyhdeksän päivää ja hengähdys



Joskus elämässä tulee aikoja, jolloin voidaan kysyä tilannetta ilman, että puhutaan jääkiekon MM-kisoista tai Euroviisuista. Jotkut tilanteet ratkeaa nopeasti - yhden tyttöjen kisakatsomon aikana koko Suomen joukkueen kisat voi loppua tai Ruotsi voitti ennen kaikkien pisteiden loppuun laskemista. Jotkut tilanteet ratkeaa pidemmän ajan päästä, ne tarvitsee aikaa pohdintaa, puntarointia, erilaisten seikkojen sulattelua ja rohkeutta. Sillä aikaa puhelin saattaa ehkä hälyttää täyttä muistia ja pakottaa poistamaan asioita, jotta uusi järjestelmäpäivitys voidaan tehdä, ja laavussa nukkuminen Sodankylän kaatosademetsissä kuulostaa sittenkin nuotiolla lättyjä paistaessa hyvältä. Ja joskus mekon ja muistilappujen sijaan mukaan voi tarttua haalari, paitoja ja alusvaatteita (ihan liian kalliilla, tuntuu pahalta). Vaikka hyvin suunnittelisikin asiat, iltakahvit ei aina mene yhtä hyvin kuin mäkilähtö käsijarrulla Doriksen mäessä, mutta silti just niinko pitiki (melkein).

Vaikka työn uuvuttamana ihmisenä - muutamilla vatsassa olevilla perhosilla höystettynä - oon väsyny päivä päivältä enemmän, en silti oo niitä ihmisiä, joille on se ja sama juuttua neljän ruuhkaan kaatosateeseen mopolla. Oon niitä ihmisiä, jotka ei uitetun koirankaan näkösenä osaa nukkua päiväunia suklaalla vuoratulla huoneessa, vaan päivästä toiseen hoitaa tekemättä jääneitä hommia. Ehkä sunnuntaina kaikki on ohi. Sunnuntaina kaikki on taas ainakin paremmin.

- - - - -

On ollu rippileiriä ja työpäiviä. Konfirmaatiokierros ja maanantai-illan skumppahetkiä niin, että niistä tulee ensimmäisiä yökyläilyjä. Vaikeita päätöksiä hyllyttämisen aikana ja kuitteja, jotka osaan itse korjata. Kirkossa hengailemista aamuviiteen asti, yökahdelta kirkontornissakin pyörähdys. Ylioppilaskuvakeissejä - kuten kuvien Lidia ja Arttu - ja vaaleanpunaisia Reilun kaupan ruusuja onnitteluksi kuvataidekoulun päättötyön arvosanasta 5 (se on paras). Suuria lähetysjuhlia, joissa pikaisesti käydään päälavalla pyörähtämässä ja lahjoittamassa melkein tuhat euroa hyvään tarkoitukseen ja myöhemmin kuullaan, miten arvokasta työtä tehdään. Hetkiä, jolloin työvuoron jälkeen haluaa ostaa suklaakeksejä ja maitoa, että voi syödä ja juoda niitä pimeässä keittiössä itkien, mutta kotiin tullessa valmiina onkin kreikkalainen piirakka ja mustikkapiirakka, sekä äiti, jonka kanssa voi katsoa, miten onnellisia Carl Philip ja Sofia on.

Ehkä mieki löydän joskus sellaisen rakkauden.

2 kommenttia: