perjantai 7. elokuuta 2015

Ehkä vuosi, neljä päivää tai viimeiset hetket


Tiiättekö mitä? Me juhlittiin viikko sitten hyvällä porukalla minun 18-vuotiasta rakasta ystävää, jonka kanssa ollaan tunnettu koko elämämme ajan. Meillä oli trendikästä mansikkakakkua ja skumppaa, paljon naurua ja hyvää menoa. On ihan hullua ajatella, että kumpikaan ei muista elämää ilman toisiamme ja nyt sitä elämää on vielä melkein 18 vuotta takana. Oon niin onnellinen tuosta ihmisestä, että tuntuu haikealta ajatella, ettei ehkä vuoden päästä asuta enää samalla paikkakunnalla (hetkeen). Samaan aikaan kun haikailen mahollisesti viimistä vuotta Pinjan kanssa, haikailen viimisiä päiviä Lidian kanssa. Kun toinen on muuttamassa "melkein naapuriin", joudutaan perinteinen vikan lomapäivän piknik pitämään vähän etuajassa, mutta onneksi se ei silti haitannu meiän hauskoja katkeria ajatuksia ja mansikkahetkiä Kirkkolammella kesän ehkä lämpimimpänä päivänä. 

Vaikka tuntuu, että vikat lomapäivät menee pelkästään töissä ja kattoen Frendejä Frendien perään, olo on ollu aika aikaansaava. Oon saanu käytyä siinä päähieronnassa, johon sain lahjakortin ikuisuus sitte, paistettua melkosen määrän mielettömän kauniita lättyjä, nähtyä kavereita ja hoidettua Loimun viimeisiä kuvajuttuja kuntoon. Uskaltauduin myös kirjautumaan loman loppuhetkinä Wilmaan, tarkistamaan mitä kirjoja tartten ja laittamaan tarpeettomat myyntiin. Viimeiset työvuorot on nyt kalenterissa ja voin sanoa alottaneeni lukemaan kirjotuksiin, vaikkakin vähän laiskasti. Vikoille neljälle lomapäivälle on asetettu tehtäväksi siivota räjähdysmäisessä kaaoksessa oleva huone ja hoitaa viimeisetkin keväällä to do -listalle jääneet asiat. Kyllä mie kohta oon taas valmis arkeen. Ehkä.

Sitten jonakin aamuna sitä herää, kun tulee kauhea viestipommitus siitä, miten Suomen Kuvalehti on ilmestyny ja siinä puhutaan minusta. Lehtiostoksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti