Harjoittelen elävien kirjoihin palaamista pikkuhiljaa. YTL:n kanssa kamppailu on syksyn osalta viimisillä metreillä - englannin kuuntelut ja kirjalliset on takana, ens perjantaina edessä on uskonto. Elämä on hävettävän paljon pyöriny ylppäreiden ympärillä, minkä takia mulla on stressitaso ollu normaalia korkeammalla. Mulla on kuitenkin ollut luovuttajaolo kaiken suhteen, minkä takia enkun kirjotukset pelottaa näin jälkikäteen, koska niihin lukeminen vähän jäi suunniteltua pienemmäksi.
Vaikka blogin puolelle osittain tietoisesti painoin pausea, elämässä on tapahtunu vaikka mitä ja omalla tavallaan viimisimmät kuukauden päivät on ollu yksiä tapahtumarikkaimmista, joita on koskaan ollu. Johtajatulien jälkeen mulla loppu työt Salessa ja työpäivien tilalle oon merkinny kalenteriin jos jonkinlaista tapahtumaa. Opiskelijakunnan hallituksen varapuheenjohtajan hommat loppu myös, mutta päivää myöhemmin minut valittiin meiän lippukunnan hallitukseen. On ollu koulukuvaukset, partion esittelemiset fuksimessuilla, avustajatodistuksen saaminen, Marimekon ystävyysmyynnit ja uusi mekko sekä yhden pienen somekoulutuksen vetäminen. Kotona oon ollu useita päiviä putkeen yksin, joskus muutaman illan tai hetken. Sellasiakin asioita, joita en ikinä kuvitellu tekeväni on päivien myötä tapahtunu - oon esimerkiksi käyny elämäni ekaa kertaa kahvakuulassa ja istunu kattomassa elokuvaa, jonka lopputeksteissä on minun nimi.
Huolimatta siitä, että oon alottanu taas yhden isomman projektin mukana Rovaniemellä järjestettävän Nenäpäiväkonsertin toteuttamista, oon myös ehtiny ottamaan hetkeksi huolettoman asenteen, jonka jälkeisenä päivänä oon onnellisesti väritelly Lidian kanssa värityskirjaa ja juonu tuoreista mintuista tehtyä teetä. Abielämä on näyttäytyny mulle kirjotusten lisäksi pahvilaatikoiden hakemisena ja lyhyinä koulupäivinä, joista väsyttävänä poikkeuksena oli uskonnon preli perjantaina, jossa luovutin pelkän väsymyksen takia neljän esseen jälkeen. Oon myös kuunnellu isoisän muisteluita reilun tunnin, että saisin kirjotettua referaatin historian kurssille, ja istunu eilen kamalimman illan jälkeen onnellisena Wingstonissa syömässä kouluporukan kanssa.
Joskus päivät tuntuu kamalan sekaisilta ja kaikki turhauttaa, mutta tiiän, että kohta taas helpottaa. Silloin on aikaa siivota myös oma huone ja aamulla miettiä muutakin kuin sitä, että kahvin saa juotua ja jotain on päällä, ennen kuin lähtee kouluun. Tänään on kuitenkin sunnuntai, jollon oon onnellinen uudesta vaaleansinisestä sadetakista, lentojen varaamisesta ja Vilman näkemisestä pitkästä aikaa, mutta samaan aikaan panikoin muutamaa deadlinea ja maailmanuskontoja.
Ps. Jos nyt sivuutetaan Antti Tuiskun tietenki loistava veto Sata salamaa -veto, niin vaikka en tykkää artistina Sannista yhtään, niin sen Oon voimissain -versio oli aivan huikean loistava ja myönnän, että popitan sitä uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti