Oon miettiny viime aikoina aika paljon merkityksellisiä ihmisiä. Semmosia, joilla on väliä omassa elämässä. Joillekin ihmisille sitä antaa tosi paljon tilaa omasta elämästään: käy kylässä usein ja käytännössä elää sille ihmiselle juttelulla. Toiset taas saattaa olla elämässä pitkäänkin, mutta se ei tunnu miltään - ei käytännössä olisi mitään väliä, vaikka ei tuntisi sitä ihmistä. Oon myös miettiny paljon sitä, että ketkäköhän ihmiset säilyy elämässä viikon päästä, kun päivittäinen koulunkäynti loppuu, ja kaikki on ihan itestä kiinni. Tai entä sitten, jos muutan opiskelemaan toiselle puolelle Suomea? Rehellisesti sanottuna voisin nimetä jo muutaman, joiden tiedän jäävän näiden päivien ihmissuhteiksi, ja joista päästän irti ehkä vähän helpottuneenakin.
Joku kerto mulle joskus, että ihmisellä voi olla maksimissaan 100 ihmissuhdetta, joita jaksaa aktiivisesti "työstää". Oon aina jotenki tuntenu paljon ihmisiä, että tuommosen määrän kuuleminen tuntu hassulta. Mulla on esim. Facebook-kavereissa 918 ihmistä, joissa on ehkä kourallinen semmosia, joita en vois sanoa tuntevani - en tietenkään tunne kaikkia kunnolla, mutta ymmärrätte varmaan. On paljon ihmisiä - jopa ympäri Suomea - joille voisin millon vaan laittaa viestiä tai kysyä tarvittaessa yöpaikkaa. Sosiaalinen verkosto on niin laaja, että se pelottaa välillä itteäkin.
Olin hämmästyny, kun yksi naapuri kutsu minut teelle puhumaan häntä askarruttavista asioista. Kyseessä oli semmonen naapuri, jonka näin viimeksi kesäkuun alussa yksissä valmistujaisissa, eikä siis varsinaisesti tunneta toisiamme tai olla paljoa tekemisissä. Tuntui hassulta käydä sellaisen ihmisen kotona - niin henkilökohtaisella alueella. Mutta samaan aikaan se oli tosi mukavaa. Mulla ei ollu kiire minnekkään jäätävän isojen teekuppien ja lapsien ihan minua varten leipomien suklaakeksien luota pois. On jotenkin hassua, miten hetken onkin tärkeä ihminen toisten elämässä, ja pian seisookin jo takaisin pakkasessa (ja siellä muuten on kylmä, ei helvetti).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti