Rakkautta arkisilmäyksellä

Äidinkielen osalta paniikki on ohi. Tai itse asiassa ei, sillä kokeen jälkeen oon panikoinu enemmän kuin itse kokeessa, mikä on aika paljon. Mitä jos sittenkin kirjoitin aiheen ohi tai ymmärsin kokonaan väärin? Riskinä itselle valitsin myös tutun ja turvallisen otsikkoesseen sijasta aineistoesseen, jossa en varmastikaan osannut viitata oikein ja tarpeeksi pohjatekstiin. Sorruin jopa katsomaan Abitreenien lähetystä, josta ainoa asia minkä sain irti oli miessensori monet kerrat sanomassa, miten on vaikea vastata kysymykseen näkemättä vastaustekstiä. Mutta jos voi kirjottaa sanankaan rakkaudesta tai rakastamisesta, on varmasti tehnyt kaikkensa parhaimman tuloksen eteen. Kauheinta on odottaa, miten tässä oikein käy. Oon kuitenkin niin unelman rajoilla, että pelottaa.

Vastauksessa piti pohtia (Sinikka Nopolan pakinan valossa), voiko arkeen rakastua. En ollu itse asiassa koskaan aiemmin ajatellu koko asiaa, ja melkosena hempeilijänä hämmennyin, kun huomasin ajattelevani, ettei voi. Ehkä ihminen voi rakastaa sellaisia pieniä arjen juhlahetkiä kuten pitkiä aamukahvihetkiä, kukkakimppua pöydällä ja poikaystävän vierestä heräämistä, mutta ainakaan mulle sellaiset asiat ei kuulu arkeen. Toisaalta minun arki ei myöskään oo säännöllistä päivärytmiä noudattelevaa vuorottelua kodin ja koulun välillä, vaan armotonta aikaansaamattomuutta lukuloman takia. Mutta yritäppä siinä sitten perustella arvoisalle lautakunnalle omat ajatuksesi jonkun sen tekstilajin valossa, mistä äidinkielenope on jokaisella tunnilla maininnut, mutta koskaan sitä ei ole käsitelty. (Oon typerä nainen, kun otin riskin.)