perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tulevaisuusahdistus

Tulevaisuus on ahistanu viime aikoina tavallista enemmän. Oon sanonu tosi monelle, että vaikka mulla onki pidemmän aikaa ollu suunnitelmat selvillä siitä, mitä lukion jälkeen teen, en oo jotenki vielä sisäistäny sitä, että se aika on nyt. Kirjoihin tarttuminen tuntuu vaikealta ja jotenkin samaan aikaan tietää, että pitäis lukea, mutta alottaminen on vaikeaa, kun ei silti ymmärrä mitään.

Minun pitkäaikasena haaveena on siis ollu hakea lukion jälkeen Helsingin yliopistoon lukemaan psykologiaa. Haave kehitty jo joskus ala-asteen puolella, mutta kaupunki on tarkentunu lukion aikana. Karu fakta on kuitenkin se, että psykologiaa on prosentuaalisesti tällä hetkellä vaikeampi päästä lukemaan kuin esim. lääketiedettä Helsinkiin. Moni on kuitenkin yrittänyt kannustaa minua, sillä haave on ollut niin pitkäaikainen, että olis sääli, jos luovuttaisin pienien mahdollisuuksien takia. Kuitenkin uskon, että psykologia vois olla oikea ala mulle, ja se on sellainen aine, joka mulla oikeasti kiinnostaa.

En kuitenkaan laske sen varaan, että varmasti pääsisin opiskelemaan psykologiaa, vaikka motivaatiota löytyy ja laitan sen ihan rehellisesti ykkösvaihtoehdoksi. Aion hakea opiskelemaan myös viestintää ja sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistoon, mutta nekään ei ole semmosia aloja, joihin ois kauhean helppo päästä. Multa vasta kysyttiin, että jos pääsenkin opiskelemaan vaikka viestintää, otanko paikan vastaan, vaikka se tarkoittais sitä, että menetän ensikertalaisuuden ja luovun psykologian haaveesta. Vaikka psykologia on mulle se ykkönen, oon silti aidosti kiinnostunu myös viestinnästä ja sosiaalipsykologiasta, ja mikä vaan noista tärppää, se ei oo mulle pettymys. Jos pääsen jonnekin muualle kuin lukemaan psykologiaa, ja haluankin joskus yrittää uudestaan päästä psykologian pariin, uskon, että mulla riittää motivaatiota lukea. Nyt kuitenkin luen kolmeen eri pääsykokeeseen yhtä tosissani, vaikka ehkä salaa enemmän panostankin ensimmäisenä olevaan psykologiaan.

Oon ehkä joskus maininnut, että teologian opiskelu on kiinnostanu minua kans. Alana se kiinnostaa edelleen, mutta jos miettii, että niistä opinnoista voisin halutessani suuntautua papiksi, en osaa kuvitella itteäni semmoseen työhön. Minua on rohkastu hakemaan silti, mutta osa on sanonut, että miksi turhaa, jos se ei kiinnosta niin paljon. Ja rehellisesti sanottuna oon niin epävarma sen suhteen, etten tiiä, ottaisinko paikkaa vastaan, jos pääsisin opiskelemaan teologiaa - ja sinne pääsee reilu 40% hakijoista. En myöskään halua uuvuttaa itteäni lukemisella sen enempää, mitä on pakko, joten yhdet pääsykokeet lisää ei kuulosta houkuttelevalta. Jos kuitenkin myöhemmin nappaa, niin mitään ei oo suljettu pois.

En oo siis menossa millekkään valmennuskurssille kirjotusten jälkeen, vaan luen omatoimisesti kaikkiin kolmiin eri pääsykokeisiin. Tosissani. Se on samaan aikaan pelottavaa ja vapauttavaa. Valmennuskurssilla keskittyisin yhteen aineeseen, mutta itsenäisesti voin lukea mitä haluan ja millon haluan. Valmennuskurssilla kuitenkin saisin apua esim. psykologian tilasto- ja todennäköisyysmatematiikan osioissa paljon helpommin kuin yksin niitä pähkäillessäni. Ei mulla kuitenkaan harmita, etten mee valmennuskurssille, koska ei mulla semmosia rahojakaan olis.

Moni on hämmästellyt sitä, etten oo hakemassa mihinkään muihin kaupunkeihin kuin Helsinkiin. Ja sitä, että haen niin kauas Rovaniemeltä opiskelemaan. Fakta on kuitenkin se, ettei Rovaniemellä oo mitään kiinnostavia aloja, eikä mulla oo mitään mielenkiintoa jäädä tänne opiskelemaan, vaikka Rovaniemestä tykkäänkin ja oon henkeen ja vereen lappilainen. Oon kuitenkin pitkään aatellut, että opiskeluajat haluan ainakin asua muualla, sillä samat kadut ja ihmiset alkaa kyllästyttää, ja joskus on pakko kokeilla jotain uutta. Helsinki on mulle kaupunkina rakkaus, ja jotenkin en halua hakea sellaisiin paikkoihin, joissa toivon olevani muualla.

Entä jos en pääsekkään opiskelemaan? Maailman ahdistavimmassa opon päättökeskustelussa multa alettiin kyselemään heti, mikä on minun plan B. Vaikka ehkä tällaselle ihmiselle, joka on tehny paljon ja vieny ittensä äärirajoille, välivuosi vois ehkä rehellisesti sanottuna olla paikallaan, en halua semmosta pitää. Kotona makaaminen ja päämäärätön oleskelu ei kuulu semmosiin juttuihin, mistä nauttisin, vaan todennäköisesti ahistuisin ja yrittäisin kehitellä kaikkea tekemistä koko ajan. Mulla ei myöskään hirveästi houkuttele lähteä vuodeksi ulkomaille esim. au pairiksi, vaikka parin kuukauden maisemanvaihto varmaan sopis mullekin. Todennäköisesti kuitenkin pyrin suuntaamaan työelämään täällä Rovaniemellä, jos opiskelupaikkaa en saa. Se on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, mutta se on jo tarina erikseen...

Ehkä kirjotuksia ja pääsykokeitakin enemmän on mietityttänyt muutto Helsinkiin. Muutto ekaan omaan asuntoon, noin 700 kilometrin päähän kotoa paikkakunnalle, missä asuminen maksaa maltaita ja hukkaan itteni hetkessä julkisen liikenteen syövereihin (been there, done that!). Oon monena iltana päätyny selailemaan Helsingin vuokra-asuntoja ja ahistunu enemmän, sillä hinnat on luonnollisesti paljon korkeammat ko isosiskon opiskelukaupungissa tai kotona Rovaniemellä. Toisaalta asuntojen selailu nyt on turhaa, koska samat paikat ei ole enää mahdollisen oikean tarpeen aikana enää saatavilla.

Vaikka suunnitelmat onkin tavallaan selviä, tulevaisuus pelottaa kuitenkin tosi paljon. En tiiä, missä oon ens syksynä tai mitä teen sillon, ja vasta heinäkuussa selviää onko kevään aherrus tuottanut tuloksia. On kammottavaa olla tietämättä mitään, mutta uskon kuitenkin siihen, että kaikki tapahtuu niin kuin on tarkotettu sillon ko niiden juttujen aika on.

6 kommenttia:

  1. Opot on aina niin kovin kannustavia. Olen hakemassa kasvatustieteellisin ja se on tällä hetkellä ainut ja oikea paikka minulle. Opo kuitenkin kysyi painostavasti, että mitäs jos et sinne pääse, mitä sitten. Tokaisin että haen uudestaan. Siihen hän vielä huokaisi, että sinne on todella vaikea päästä sisään. Entäs sitten? Uskon siihen, että jos jotain tahtoo, sen eteen myös tekee jumalattomasti töitä ja onnistuu. Ps suosittelen ai pairiutta, nimittäin olen ollut kesän au pairina ja välivuoden b suunnitelma tällähetkellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Vaikka muuten meiänki opo on ollu tosi kannustava, niin jotenkin nyt alko vähän ahistamaan ajatus siitä, että jonkun mielestä en onnistuisi unelmien saavuttamisessa. Onhan psykologiaakin vaikea päästä lukemaan, että kyllä opo siinä mielessä totta puhu, mutta uskon kans siihen, että jos jotain tahtoo, niin kyllä siinä lopulta tulee onnistumaan kunhan tekee töitä.

      Mulla ei ihan hirveästi kiinnosta lähteä ulkomaille opiskelemaan tai töihin. Vaikka tykkäänkin matkailusta, ja esim. vapaaehtoistöitä voisin tehdä parin kuukauden ajan jossain, niin au pairin hommat ei oo vielä ainakaan hirveästi houkutellu. Jotenkin tuntuu ajatuksena hassulta jättää elämä Suomessa hetkeksi ja lähteä jonnekin ja "aloittaa alusta". Mutta saa nähä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! :)

      Poista
  2. Täällä jotenkin niin samat fiilikset... Lukion ajan on ollu selvää et haen Tampereelle opiskelemaan viestintää ja journalismia ja aion lukea tosissaan vaan noihin yksiin pääsykokeisiin (tuonnekaan ei muuten oo kovin helppo päästä), ja koko ajan on vähän kuumotus siitä, mut sit toisaalta en viitsi "tuhlata" aikaa sellasiin pääsykokeisiin lukemiseen mitä ei alana ees kiinnosta läheskään yhtä paljoa kuin toi viestintä... Toisaalta pitäis vaan muistaa et loppujen lopuksi vaikkei sitä opiskelupaikkaa just tällä kerralla saiskaan, se välivuosikin voi olla ihan antoisa kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hyvä tietää, etten oo näiden fiilisten kanssa ainoa! Vaikka toisaalta tietää, minne haluaa, niin kyllä kaikki tuntuu silti epävarmalta... Ja nimenomaan: miksi hakea jonnekin, jos se ei tunnu yhtä oikealta alalta kuin joku toinen?

      Itellä vähän ahistaa tällä hetkellä ajatus välivuodesta, mutta uskon, että vaikka semmonen sattuiskin tulemaan, niin siitä tulee varmasti unohtumaton! Se on sitten eri asia, mitä kaikkea sinä vuotena tuleekaan tehtyä... :D

      Poista
  3. Tosta teologiasta, että jos pappius ei kiinnosta niin entä opettaminen? Siihen sais tuon psykankin meinaa mukaan :) Valitsee vain sen polun sieltä, että hakee sivuaineoikeuden psykaan ja opettamiseen ja tadaa- tulevaisuuden uskonnon ja psykologian ope.

    En ihan loppupeleissä suosittele sitä, että saman kevään aikana lukis ihan hirveen moneen pääsykokeeseen. Huomioiden että sulla on kirjotuksetkin tässä. Ite luin sillon yhtenä keväänä kolmeen eri paikkaan.. kuitenkin ykkösenä Vakavaa. Loppujen lopuks kolmas koe jäi kokonaan tekemättä, kun ei jaksamista ollutkaan sen suhteen. Kahteen muuhunhan paikat aukes (vaikka tuo ykkönen eli vakava ei sitte avannutkaan ovia silloseen ykköskohteeseen) mutta sillon oli vielä se tilanne että itse pysty valita paikat saatuaan minkä otti vastaan. Toivotan silti hurjasti tsemppiä sulle lukemiseen- ja nimenomaan siihen kaikista mieluisimpaan! Ehkä näen sut syksyllä samalla laitoksella ;) (Vai olikohan se psyka jo siirretty meiltä käyttiksestä pois lääkiksen alle jo siinä vaiheessa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulle tuotakin vaihtoehtoa moni vilautellu, mutta opettaminen ei tunnu itelle oikealta jutulta! Tiiän, että oisin varmasti hyvä opettaja, mutta jotenkin se ei vaan nappaa. Ei voi tietenkään tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Kyllä näihin kolmeen eri kokeeseen nyt luen. Ois tavallaan turha hakea ees, jos ei aio ees vähää kattoa pääsykoekirjoja. Kuitenkin pitää mahollisten tukijuttujen takia käydä kaikissa pääsykokeissa, mihin ikinä sitten hakeeki.

      Mutta kiitos! :) Minun tietääkseni se kai siirtyy syksyllä tai sitte ens vuoden alussa, mutta en tosiaan oo ihan varma. Helsingissä tuun kuitenkin pääsykokeiden takia pyörimään nyt keväällä!

      Poista