Stockmannin kello on pieni

Hyvä vinkki pääkaupunkiseudulla liikkumiseen on, että älä sekota paikkojen nimiä varsinkaan sillon, kun jonkun pitäis tulla hakemaan sinut jostain. Vaikka Tapiola ja Tapanila kuulostaa aika samalta ja (ainakin minusta) ihan ymmärrettävästi menee sekasin, niin niillä on aika selvä ero. (Sori siitä Tuuli.) Toinen kätevä vinkki on, että harmaa sadepäiväkin näyttää paljon valosammalta Fazerin täydellisen kakkupalan jälkeen. Kolmas vinkki koskee sallittuja lentokoneeseen vietäviä asioita: donitsit on ihan okei, joten palan Arnoldsia voi helposti kuljettaa Rovaniemellekin käsimatkatavaroissa - tosin vähän liiskaantuneena ehkä.

Olin Helsingissä ens kesän finnjamboree Roihun kuvaustiimin tutustumis- ja harjottelupäivässä. Ihmiset on se juttu, josta tykkään eniten kaikenlaisissa reissuissa etelään. En vaan tavannu uusia kuvaajatuttavuuksia kuvaillessani itteä kuvan avulla vaaleanpunaiseksi hötöksi, vaan tapasin myös ihania ja tärkeitä partiokavereita aiemmilta seikkailuilta. Se, missä Adan kanssa vaihettiin urakalla kuulumisia ja ajatuksia yleisesti, Tuulin kanssa luotiin selviä säveliä tulevaisuuteen kello kahdeksan nolla viidestä ja niin edelleen. Kaikessa ja kaikissa on jotain ihan erilaista kuin kotona Rovaniemellä. Vaikka lappilaisuus onki pinnalla tavallista enemmän, ja siitäkin on tullut puhuttua vaikka kenen kanssa maailmaa valtaavan tulevaisuuden lähestyessä.

Onnellisuutta Helsingissä ollessa tähän aikaan vuodesta on myös se, että sinne voi huoletta ottaa mukaansa Palladiumit (joiden peseminen on mulle vielä mysteeri) ja ohuemman sievän kaupunkitakin. Kynnenaluset saattaa olla ehkä tavallista hiekkaisemmat Helsingin jälkeen, mutta kotona on aina kuitenkin vastassa kynsiharja ja suuret lumikasat.