perjantai 10. kesäkuuta 2016

Olen lomani ansainnut

Jotenki sitä jo muutaman työttömyyspäivän jälkeen aivot lyö tyhjää. Tai ei nyt tyhjää, mutta ei oikein oo mitään sanottavaa. Elämä tuntuu niiltä harvoilta lomapäiviltä, kun voi oikeasti ottaa rennosti ja olla koko päivän yöpaidassa. Eroa entiseen on vaan se, ettei tää oo lomaa. Tää on minun arki. Paljon tekevänä ja pää kolmantena jalkana menevänä ihmisenä rehellisesti sanottuna kotona makaaminen on ollu mulle tuskaa - mutta tullut toisaalta täysin tarpeeseen. Oon kuitenkin onnellinen siitä että sunnuntaina kympiltä hyppään bussiin ja kohti riparia, jolla oonkin muutamat päivät tekemässä niitä juttuja, joilla on oikeasti väliä (koska viime päivien Netflix-maratooneista en oo saanu semmosta fiilistä).

Joskus kristittynä oleminen on hassua ja viidentenä työttömyyspäivänä hain Mäkkäriin töihin. Ylioppilastutkintolautakunnan kirjettä ja työkkärin soittoa odotellessa juon samppanjaa, ja mulla on oikeastaan kaikki ihan hyvin. Vähän vaan palelee, eikä yksin nukkuminen tunnu enää kivalta.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Valkolakki on vasta seikkailun alku

 
Siellä se nyt on pään päällä. Valkolakki. Ekaa kertaa sitä päähän koittaessa tuntu näyttävänsä joltain merimieheltä, mutta tänään mulla on oikeastaan onnellinen olo lakista ja sen tuomasta juhlafiiliksestä. Lukio kuvislinjoineen on taputeltu kolmessa vuodessa kasaan, kädessä on hyvät paperit niin ylioppilaskirjotuksista kuin kuvisdiplomista (myös toki lukion päättötodistuskin on matkassa, mutta sillä voi nykypäivänä pyyhkiä vain pyllynsä). 

Sitä sanotaan, että tuoreena ylioppilaana ois viisaimmillaan. Rehellisesti sanottuna mulla on kuitenkin pää (vihdoin) aika tyhjä ja voin huokasta vaan helpotuksesta, että lukio on ohi - vaikkei ollukkaan koskaan epäilystä siitä, ettenkö hengissä selviäisi. Viimiset kolme vuotta on kliseisesti kasvattanu minua ihmisenä tosi paljon ja oon päässy kokemaan monia asioita. Päälimmäisiksi lukiomuistoiksi mulle ehdottomasti jää mieleen vuosi opiskelijakunnan hallituksen varapuheenjohtajana, nahkatakkia käyttävä eläkkeelle jäävä runoileva rehtori, kuusi lemppariopettajaa, Lyskan yhteishenki ja miljoonat muistiinpanot. Oon tanssinut vanhat ja viettäny abihetkiä kamalassa abihupparissa, nauttinu lukupäivästä 50-luvun hengessä ja juhlinu penkkareita kyllä ihan urakalla. Tänään aika Lyskalla on ohi vanhan latinalaisen Gaudeamus igitur -juomalaulun myötä. (Ehkä juomalaulun laulamiselle on syynsä.)


Jos jotakin valkolakki meiän perheessä tarkottaa, niin juhlia. Tällä kertaa aika isoja juhlia, koska on ollut jotenkin tosi vaikeaa vetää rajaa siihen, ketä haluaisi paikalle - varsinkin, kun lakkiaiset ei varsinaisesti kutsujuhlat olekkaan. Ootan vähän jännityksellä sitä, ketä kaikkia minun juhlissa tänään käy, mutta oon aika varma, että saan viettää päivän mulle läheisten ihmisten kanssa. Se on mulle aika tärkeää, ja itseasiassa se asia, joka tekee juhlasta juhlan.

Aion ottaa lakkiaispäivästä myös ilon irti ihan aamusta seuraavaan aamuun. Aion tanssia jalat kipeiksi ja nauraa niin paljon, että mahaan sattuu. Mulla on ystävät ja hyvä fiilis. Tekemistä on riittänyt niin paljon, että nyt voin hyvillä mielin nauttia päivästä. 


Jos joku haluaa tietää mekosta, niin se on Marimekon. Minut tuntevat varmaan ajattelee, että mistäs muualtakaan se vois olla - ja oon ihan samaa mieltä heidän kanssaan. Korvikset on myös kovin suomalaiset, ja ne on Poola Katarynan suunnittelemat. Suomalaisesta puusta siis. Rehellisesti sanottuna lakkiaiskuvat nähtyäni mulla oli entistä enemmän fiilikset kuin Suomi-neidolla, kun oon vielä luonnostaan melkonen eloveena. Kengät on tummansiniset Clarksit, joissa on valmiiksi pehmusteet päkiän ja kantapään alla sekä nilkan ympärillä. Ehkä parhaat kengät juhliin, jossa seison useamman tunnin eteisessä. Tuun varmaan päivän aikana kuulemaan monesti, että on kyllä minun näkönen mekko ja jutut muutenki. Ite tykkään mekossa helppoutta - se ei kiristä ja purista, en vilauttele kellekkään (mikä meiän koululla on vaarana). Illalle on ihan oma mekko sitten, mutta samoilla periaatteilla sekin on valittu.


Kuvat on ottanut Essi, jota suosittelen lämpimästi. Ihana ihminen, joskin varmasti väsynyt minun juhlapäivän alusta loppuun kuvaamisen jälkeen. Niitä kuvia joskus myöhemmin siis!

 The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams. 
Eleanor Roosevelt