perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuun viimeinen eli kolmaskymmenesensimmäinen


Koeviikon kahvihetket on se juttu, miksi mie tykkään näistä nenä kirjassa elettävistä päivistä. Kukaan ei oikeasti jaksa olla nenä kiinni kirjassa koko aikaa, joten kokeiden aikasen loppumisen takia on aikaa helposti käyä kahvilla kavereittenki kanssa, joita ei oo taas vähään aikaan nähny.
Eilen vuorossa oli Lumi. Koeviikkoon en ole panostanut ollenkaan.

Mulla on alkanu taas pikkuhiljaa mietityttää kameran rungon vaihtaminen astetta ammattimaisemmaksi, koska minun Sony Alpha a390 on kuitenkin just semmonen alottelijan järkkäri. Mulla harmittaa se, että oon ehtiny tähän kiintyä niin paljon ja tiiän, miten kaikki pelit ja vehkeet toimii. Kaiken lisäksi kaikki Sonyn rungot on sen verran hintavia, että pitää oikeasti tietää, mitä ostaa, ennen ko ostaa (valmistajaa en vaiha, koska objektiiveja kuitenki on). Ja sitten voi tuska, pitäis saaha tämä myytyä pois. Enkä tiiä rungoista oikeastaan yhtään mitään. Onneksi mulla on ens jaksossa valokuvauksen kurssi, niin voin kysyä vähän vinkkejä ja apua meiän taiteilijahörhöopettajalta, kun kuviskoulun oma opettaja on sillä hemmetin äitiyslomalla.

Mutta nyt on perjantai ja varusmiesten saapumispäivä. Huomatkaa monikko.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Partio on kärsimystä - YSP 2014



Mitä seuraa siitä ko laitetaan 27 lähestulkoon toisilleen tuntematonta partiolaista ympäri Suomea saman katon alle viikonlopuksi kouluttautumaan partion mediaihmisiksi? Paras viikonloppu ikinä. Kun perjantaina lähin, en tuntenu sieltä ketään, mutta partio on kyllä jotenki semmonen asia, joka yhistää ihmisiä niin paljon. Opittiin paljon siitä, miten median kanssa tulee toimia ja miten partiosta kannattaa kertoa ihmisille. Meillä kävi myös vierailevana tähtenä Katleena Kortesuo (jos et tiedä, googlaa hyvä ihminen) kertomassa hyviä vinkkejä. Meillä oli kokkailemassa Gourmet Näädät, joiden ansiosta syötiin hyvää thaimaalaista, intialaista, venäläistä ja laivoille tyypillistä aamupalaa, kahvisteltiin 70-luvun karavaanariperheen tyyliin ja jokasen ruokailun yhteydessä oli myös jonku näkönen esityskin! Niin ja meillä oli haastatteluharjotuksia, improvisointiharjotuksia, bileet, liian myöhään valvomista ja makuupussissa nukkumista, kliseiden ilta jajajajajajajajajaa! Koulutuksen loputtua päätettiin myös sitte yhtäkkiä soitella ja lauleskella Tampereen rautatieasemalla, mikä vähän hämmensi ohikulkijoita (joku kyllä laulo mukanaki)! :)
Sanoinko jo, että oli parasta?

Oon nyt muutamaan otteeseen saanu selitellä sitä, mitä oon viikonloppuna tehny ja on tullu huomattua seki, että oon aika innoissani tästä hommasta, kun eilen vartsussakin (omassa ryhmässäni siis, jota johdan) jalat heilu vimmatusti ja puhetta tuli ja tuli ja tuli! Oon niin onnellinen siitäki, miten sai taas jälleen kerran huomata sen, että partio on siinäki suhteessa niin hieno harrastus, että kaikki toiminta on myös sisupartiolaisille (eli siis partiolaiset, jotka tarttee erityistä tukea partiossa vamman tai pitkäaikaissairauden tai muun ominaisuuden takia esim. pyörätuolin) mahdollista samalla tavalla ko meille "normipartiolaisillekin". 


"Ne, jotka ei oo partiossa, menettää paljon, mutta ne jotka on, menettää vaan yöunet"
sanoi koomainen Anna maanantaina ja kohta räjähtävä WhatsApp-keskustelu komppasi sanojani.


Kuvia oon sitten lainaillu mistä sun sattuu, mutta lähinnä täältä ja täältä. Osa on ihan omaa. :)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Kaupungin kylmyys



Muutama kuva jäätävältä päivältä, jolloin palellutin melkein sormeni irti. Tänään se meinasi tapahtua toistamiseen.
16. tammikuuta 2014 / Rovaniemi

Osallistuin muuten Lapin Kansan valokuvauskilpailuun ja oisin kiitollinen, jos kävisit äänestämässä kuvaa numero 1 tästä! ♥

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kuun kuusi soivaa / tammikuu

Täällä ollaan taas tuttujen soivien kanssa! Päätin nyt sitten jatkaa näitä, kun jonku verran kysyntää oli ja nää on itellekki sitte helppo tapa kuunnella musiikkia niin, ettei tartte koko ajan ettiä uutta ja kirjottaa hakusanoja minne sattuu sun muuta. Oon nyt kuitenkin tänä vuonna lisänny hommaan vähän jotain uutta, nimittäin mulla on tavotteena ite tehä joka kuukausi yks coveri (tai miksei omaki kipale, jos sellasen joskus saan vihdoin aikaseksi loppuun asti tehä), joka ei tässä kuussa menny kyllä ihan niin hyvin, mitä oisin aatellu, mutta aika oli vähän kortilla. Asiallista kommenttia saa siitäkin pistää tulemaan! 
Löytykö jollekki joku uus lemppari näistä? :)


Angela Ricci: Crazy (cover)


Anna Puu: Kolme pientä sanaa


Rihanna: Stay



Radical Face: Summer Skeletons


Mikko Pohjola: Sängyn reunalla


Clare Bowen & Sam Palladio: Fade Into You




perjantai 24. tammikuuta 2014

Kaheksan tuntia kohti tuntematonta


Tässä sitä nyt sitte ollaan, perjantaissa. Siinä kauan odotetussa perjantaissa (ja jos nyt sanon, että oon oottanu tätä päivää kauan, niin oon oikeasti oottanu tätä päivää kauan). Oon pakannu reppuuni suklaarusinoita, mandariineja, Fazerin sinistä ja aitoa ja oikeaa Jaffaa, joitten sekaan täytetty patonkiki sukelsi hetkeä myöhemmin. Mulla on matkalaukkukin laitettu kiinni, eikä se oikeastaan ees ollu mikään ongelma, vaikka sulloinki sinne kaiken maailman tavaraa ihan lakanoista lähtien. Myöhemmin tänään laitan kaulaani partiohuivinkin (jos en sitte unohtanu sitä monista tarkastuksista huolimatta Rovaniemelle).

Tällä hetkellä istun kuitenki junassa - oon istunu jo kolme ja puoli tuntia ja edessä on vielä toivottavasti neljä ja puoli tuntia. Oon oikeastaan elämäni ekaa kertaa junassa sitten sen reissun, kun 3-vuotiaana menin kuulema mummin kanssa Ouluun (ei mitään muistikuvaa, joten sanon tätä ekaksi kerraksi junassa). Vielä kolme ja puoli tuntia sitte en tienny, miltä juna näyttää sisältä. 

Määränpäänä mulla on tuntematon Tampere, jossa oon myös kuulema käyny, mutta siitäkään ei oo mitään muistikuvaa (miksi oon tehny kaikki Suomi-reissailut pienenä?!). En kuitenkaan jää Tampereelle, vaan suuntaan Suomen Partiolaisten medialähettiläskoulutukseen bussikuljetuksella, kunhan oon muutaman tunnin sulatellu junamatkaa Ellan seurassa (herran jestas en oo nähny sitä tyttöä pitkään aikaan!) ja toivottavasti saanu ruokaa, koska en oikein tiiä, missä ravintolavaunu on. Oon oottanu tätä niin kauan, että tuntuu hullulta, että se nyt oikeasti tapahtuu. Ja ettei käy, niinkuin miniminälle, että oon unohtanu kaiken ajan kuluessa, aion ottaa paljon, paljon, paljon kuvia. Niin ja ehkä oikeasti oppiakin jotain ja saada uusia kavereita - niinku tuosta minun vieressä istuvasta tyttösestä, josta en vielä tiedä oikein mitään, mutta oon silti niin ilonen siitä, että just se on mulla mukana (kuvitelkaa nyt eka junamatka vieläpä yksin!). 

Ajastetut postaukset on parhaita, sillä oikeastaan en tiiä vielä, miltä minusta nyt tuntuu, mutta kuvittelin ja kirjoitin. Ehkä luen oikeasti filosofiaa siellä junassa ja oon jo suunnistanu ravintolavaunuun, mutta siitä sitten lisää, kunhan selviän hengissä etelästä takaisin pohjoiseen. :)

ps. ei tiietty, että vauvojakin voi nykyään tilata!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Tiistaisin olen väsyintopinkeäpallero ja maanantaisin


Puren kynsiä hermostuksissani ihan liikaa ja oon antanu oman numeroni tänään useammalle ihmiselle ko oon muutaman viikon aikana tehny. Oon niin innoissani, etten pysy housuissani enää, mutta yritän malttaa perjantaihin! Tai ehkä sillon seittemältä aamulla en oo niin innoissani heräämisestä, mutta kyllä se siitä sitte ko on muutaman tunnin istunu junassa. Pitäis vielä muistaa tehä monta juttua ennen sitä niinku tyhjentää muistikorttia ja ajastaa muutama postaus tänne! :)

Eilen paspistaminen ei innoistanu yhtään (huomatkaa minun ja Juulian Aleksis Kivi -poseeraus). Nauraminen kiinnosti niin paljon enemmän, enkä saanu oikeastaan siinä kolmen tunnin aikana mittään muuta aikaseksi ko kolme työtä valmiiksi leikattuihin paspiksiin kiinni ja seuraavien kolmen kuvan mitat ylös. Muistihäröki muistutteli itestään, ko olin viime viikolla unohtanu minun pallokalan kuviskoulun koneeseen kiinni. Hups.

Jos nyt lainaan Mallan tilapäivitystä niin: Miksi viikossa on päivä tiistai? Kuka jaksaa jotai tiistaita? Kaikki asiat vaa sullotaa tiistaihin, tiistai on perseestä.

Mutta nyt tiistaina meillä on onneksi sauna. Se helpottaa vähän.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jääkuplia viltin alla


Sunnuntait on vähän tämmösiä, että jotenki kummallisesti kouluhommien hoitaminen vaihtuki kolmenkymmenen asteen pakkasessa saippuakuplien kuvaamiseen, Criminal Mindsin kattomiseen, isoihin kahvikuppeihin, pianon soittamiseen ja muistiinpanojen kansioon laittamiseen. Oon myös miettiny paljon sitä, mikä on hyödyllisin taito, minkä oon partiossa oppinu, mieleenpainuvin muisto sieltä ja miltä kliseinen partiolainen näyttää. Lähinnä oon vaan kuitenki löllöilly viltin alla, jota aion kyllä mielelläni tässä vielä vähän aikaa jatkaa. Sitte on kyllä pakko tarttua koulukirjoihin, koska viikon päästä on jo pahamaineinen koeviikko.

lauantai 18. tammikuuta 2014

En päättänyt pukeutua tänään mustaan


Tänä vuonna oon alkanu jotenki suututtamaan ite itteäni enemmän. Oon huomannu itessäni semmosia piirteitä, jotka oon ennen vaan välillä tiedostanu ja sitte antanu olla, mutta nyt oikein mielelläni kitkisin sellaset jutut pois. Esimerkiksi se, että oon huomannu olevani joskus ihan syyttä joitaki ihmisiä kohtaan suoraa sanottuna kunnon bitch, enkä vaan kestä, että oon semmonen. Toinen juttu onki sitte tavallaan hyvä, mutta omalta kannalta vähän ikävä - en osaa olla vihanen muille, ko meiän perheen jäsenille. Saatan loukkaantua kyllä, mutta mulla tulee siitäki ihan sika paha mieli ja kadun ylipäätään sitä, että oon osottanu oman loukkaantumiseni toiselle. Joo, mulla saattaa kyllä kuitenki joskus suututtaa joku asia tai ihminen, mutta kunnolla vihanen en osaa olla ja vaikka oisin loukkaantunu, en voi sitä pitkään näyttää. Onneksi on kuitenki joitaki asioita, mitä miekään en ihan helpolla sulata, vaikka tiiän, että toisen pyytäessä anteeksi kyllä antaisin. Sisällä saattaa pistää kyllä silti senkin jälkeen.

Tänään oon hautajaisiin menemisen sijasta kuluttanu ihan liikaa rahaa, mutta oon ylpeä, etten oo ostanu mitään vaatteita tai muuta sellasta, vaan oon kuluttanu rahaa lähinnä taidekulttuurijuttuihin ja ruokaan. Tai voiko elokuvia ja nuottikirjaa sanoa taidekulttuuriksi? Kai voi. Joka tapauksessa Anttilassa oli elokuvia alennuksessa (mikä hemmetin alennushaukka minusta on oikein tullu?! Sorruin ostamaan Tangle Teezerinki torstaina vaan koska se oli alennuksessa) ja neljä elokuvaa kotiutin meillekki - Napapiirin sankarit, Lumoava kirous, 21 tapaa pilata avioliitto ja The Lucky One. Ja koska päätin ostaa elämäni ekaa kertaa ite nuottikirjan (se makso yhteensä saman verran ko leffat = ihan liikaa), minun pitäis nyt sitte tyhjentää taas pianotuoli puhtaista vaatteista, että pääsen soittamaan tuota Suomipopin helmiä 10.

Lempparikahvilani tuotti kuitenkin pettymyksen kakkupalojensa koon kanssa, vaikka Eevin kanssa oli kumminki aivan ihanaa ♥ Nyt toinen ihanuus nimeltään Pinja, Varasto ja Putous.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Inte fan


Oon muistihäiriöinen ihminen ja harmikseni mulla ei oo vielä tarpeeksi ikää siihen, että saisin sen anteeksi. Oon unohtanu ilmottaa ihmisille tärkeitä asioita koulusta, jonka vuoksi yksi meinasi ikävästi myöhästyä. Oon myös lahjakkaasti melkein unohtanu viiä kuviskoululle minun - jostain kumman syystä kuviskoulun muistitikulta poistetun - yksisarviskuvan, jonka deadline on maanantaina (muistin tänään). Harmikseni oon myös unohellu läksyjä enemmän ko laki sallii tällä viikolla, vaikka lukiossa se nyt ei oo niin haitaksi. Jotenkin tuntuu hassulta, miten oon myös unohtanu melkein kokonaan sen, miten tasan viikon päästä hyppään heti 7.10 junaan, vaikka oonki oottanu sitä kauan. Niin ja ylipäätään melkein unohin sen, miten minun pittää anoa lomaa juuri tuoksi perjantaiksi, mutta onneksi muistin sen tänään aamulla ja ropo sai heti kaheksalta kouraansa ehkä vähän hillolla kuorrutetun selityksen siitä, miksi minun ehottomasti pitäis saaha olla pois koulusta tuo kirottu normipäivä ennen koeviikkoa. Melkein unohin, että siihenki pitäis lukea kohta.

No mutta eilen oltiin juhlistamassa yhtä melko muistihäiriöistä ihmistä - jolle se iän vuoksi annetaan anteeksi - hernekeiton ja pannarin merkeissä. Tuli taas vaihteeksi syötyä niin paljon, että hyvä, että housut mahtu vielä kiinni.

Kohta kutsuu kuitenkin kyhnyttävä ystävä naapurista ja LSD-ilta (leffa, sipsu ja dipsu), koska päätettiin vuokrata Elämäni seinäruusuna -leffa, jota on niin kehuttu - ja kyllähän minun pitäs tietää, että se on hyvä, ko oon sen kirjana lukenu, mutta en muista siitäkään mitään.

Ai niin, minun piti juua vettä.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Älä säikähdä, jos kävelen vastaan


Kyllä mie tahtomattaniki tiiän, missä sie liikut. On vaan olemassa ihmisiä, jotka huomaa väkijoukosta haluamattaankin ensimmäisenä. Ei minun tartte kääntää ko vähän päätä, niin yllätät minut sinun läsnäololla tuosta vaan ja sitten nolottaa, että ees katoin sinne päin. Varsinkin, jos katseet kohtaa ja käännän pääni liian äkkiä pois - vaikutan sillon tuijottajalta, vaikka sitä en kuitenkaan tee. Ja jos et oo siellä, mie huomaan senki. Kyllä mie tiiän, ettet sie minua missään huomaa, mutta sitte ko sanon sananki ääneen, hämmennyt siitä, että oon ihan siinä vieressä. Vaikka ollaanki niinku mitään ei oliskaan koskaan tapahtunu, kyllä me molemmat taidetaan tietää se tosi asia, että juoksen vieläki karkuun, vaikka oonki siinä. Haluan kumminki, että tiiät, ettemmie sinua jahtaa - vaikka ootkin ihminen, joka on toinen niistä, jotka saa minut aina nauramaan, ko haluaa ja ihminen, jonka kanssa ehkä toivoisinki olevani jokasen hetken. Elämä jatkuu, vaikka sinun hymy oiski mulle enemmän ko minun sulle. Kunhan et vaan anna sen hymyn loppua.

Toisinaan kysyn iteltäni, miksi hemmetissä olin niin taliaivo.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Elämä kehyksissä



Mie oon juonu kylmentynyttä kahvia, juossu koneen akkulaturin perässä siinä pelossa, että koneen akku loppuu ja herännyt liian myöhään. Mie oon ollu ihan onnellisena koulussa paita väärin päin päällä, kirjottanu enkun aineeseen liian monta sanaa, vaikka niitä ei sitten laskettukkaan ylitykseksi ja kehystäny naamani Juulian kanssa kuviskoulun alkaessa. Mie oon tuntenu olevani yksin, vaikka enhämmie koskaan oo ollukkaan yksin - se on vaan tuntunu siltä. Mie oon saanu mysteerisen postikortin, leikkiny salapoliisia ja selvittänyt salaisen ihailijan sen ihanuuden käsialan perusteella. Mie oon ravistellu kirjoja yrittäen löytää valokuvia niiden välistä, paspistanu monta kuvaa ja nauranu niin paljon, että mahaan sattui. Mie oon seisonu yksin pakkasessa ja oottanut monta minuuttia. Mie oon jättäny avaimet kotiin, myöhästyny kyydistä ja lukenu Raamattua keskellä yötä. Mie oon nähny unta sinusta ensimmäistä kertaa. Mie oon jutellu hätääntyneille ihmisille, himoinnu salaa toisen joulutorttuja ja Jaffa-keksejä, yliviivannu turhaa enkun sanoja ja keittäny riisiä. Mie oon istunu bussissa, joka odotti vanhan miehen tien ylitystä. Mie oon pitäny sormia ristissä sen varalta, jos yhelle on sattunu jotaki, vaikka oikeasti sillä on ehkä ollu vaan pienoinen muistikatkos. Mie oon heränny kahvin hajuun minun nenän eessä ja peiton päältä repasemiseen, keränny pienen nukkapallon minun paiasta ruottin tunnilla ja pelänny kuulevani jotain, mitä toinen on nähny, mutta se ei sitten ehkä ollukkaan sitä. Mie oon suunnitellu ja päätynyt suunnitelmattomuuteen, pitäny esitelmän ja säikähtäny melkein hengiltä. 
Mie oon itkeny ennen aamukaheksaa.

Sie oot sanonu, että niin kauan, ko sie elät, mie en oo koskaan vanha. Siinä se sitten olikin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Elämän loistava vallankaappaus


Villasukat on taas hiljattain alkanut olla pakollisuus, jos aikoo selviytyä talvesta - täällä kun se talvi oikeasti on. Koulu on myös ollut kurja ja mennyt ja ottanut minusta vallan. Tai ei minusta, elämästäni vain. Just ko perjantaina ajattelin ottaa pienen irtioton siitä - siis koulusta, ei elämästä - ja lähdin parin muuttujan takia tuntia myöhässä nuorteniltaan kaksi oharia päivälle kokeneena, sitä ei ollutkaan. Nuorteniltaa. Niinpä olin illan siellä sun täällä, mutten varsinaisesti missään, ja kuuntelin niitä ihania ääniä, jotka uskalsi ja sai lähteä Voice of Finlandiin. Minäkin joskus tai sitten en. 

Taisin sillon perjantaina antaa elämälle taas pikkusormeni, mutta se päättikin ottaa koko käden ja nyt sitä sitten ollaan menty eikä meinattu. Eilen oli kummisedän viiskymppiset ja tänään oli isoskoulutusta, jossa nauroin paljon enemmän, mitä oon nyt viime aikoina muuten päässy nauramaan. Näin käy aina ko koulun pitäis oikeasti määrätä se tahti. Vai miten muuten muka selviäisin huomisesta taidehistorian esitelmästä, jota en oo alottanukkaan (okei, oon kyllä saanu kirjotettua otsikon ja sitten väritellyt sitä jo ikuisuuden), tiistain enkun sanakokeesta ja vielä aloittamattoman aineen palautuksesta ja torstain karttakokeesta. 

Ootan niitä päiviä, millon rovaniemeläistyminen tapahtuu ja millon mie istun junan kyytiin. Putouksen alkaminen kun oli vaan semmonen välietappi.