torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 kolmesataakuusikymmentäviisi

Vuoden viimeiset hetket on taas käsillä, joten on hyvä katsoa ajassa vähän taakse päin viime vuosien (2014, 2013, 2012) tapaan ja ihmetellä, mitä sitä onkaan tultua tehtyä. Vaan blogiin kirjottaminen ei oo ollu vähäistä tänä vuonna, vaan yleisen kiireellisyyden ja väsymisen lisääntyminen on näkynyt myös kameran kanssa tehdyn yhteistyön määrässä. Kalenterin ja minun välillä on kuitenkin ollut tiivis suhde, ja se haluaa nyt paljastaa asioita.


 Tammikuu 
Vuosi alkoi Jumalalla ja mäkkärin pihalla. koulut, autokoulu, eka ajo perjantaina 9. tammikuuta, partioviikonloppu Lapin Partiolaisten kanssa, Nissen-tapaamiset, kaveriporukan ekoja 18v synttäreitä, päiviä ihanien kavereiden kanssa, kesän piirileirin yhteistyökuvioiden alottelua, Taivaslaulua, Erikin kuihtuminen, onnellista öistä ajelua ja hotellin portaissa juoksemista, kuoroleiri kuoroon kuulumattomana, maailman parhaimpia vohveleita ja ystäviä, pimiön pimeitä kehityshetkiä, sähköpostivastaus piristämään tummia päiviä, raskaita koeviikkoja ja maailman raivostuttavin sairaantuminen, lehtijuttuja piiri- ja lippukuntalehteen, messussa avustamista ja viikottaisten siivoamistöiden aloittaminen.


 Helmikuu 
Partiotahti Keminmaassa, pj-kurssin aloittaminen, vanhojen harkkojen loppumetrejä ja itse tanssit, kannanotto lukiotilanteeseen, Laulavan joulukortin viimeinen tapaaminen Afrikka-nuortenillan myötä, yllättävä leffavalinta, rahalahjoitus, yhä tiiviimpää opiskelijakunta-aktiivisuutta hallitustasolla, kukkien kantamista hautajaisissa, yllätyssynttärit rakkaalle ystävälle, kirkkopyhäprojektia, maailman valtioiden muistelua epätoivoisesti luokkahuoneessa 209, ruoan jakamista sitä tarvitseville, Autolla Nepaliin -liikuttumista ja haastattelun antaminen Suomen Lukiolaisten Liittoon.


 Maaliskuu 
H i i h t o l o m a ! Hammaslääkäri, YSP-kokoustamista, autokoulua, esitelmiä, ituleirin avustajahommia, Lyskaviikon suunnittelua, päättötyökuvien deadline ja kampaaja, pj-skypetys ja -viikonloppu Tervolassa, liikuntailtapäivä, haastattelu Diakonia-lehdessä, työhaastattelupanikointia, matka Pieksämäelle kehittämään isostoimintaa, koeviikkojen koeviikko, Laulavan äitienpäiväkortin herättely, Minun jokeni -ideoita ja toteutusta ennen ("ansaittua") kunniamainintaa, teoriakoe hyväksytysti läpi ekalla kerralla


 Huhtikuu 
Bileitä, Rovaniemen bloggaajien ensitreffit, päällekkäin kirjoitettuja merkintöjä sunnuntaina, pitkiä koulupäiviä, suuhygienistipanikointia, Spurheger, kahvittelua Eevin kanssa, Lähetysjuhlien ja piirileirin suunnittelua, abitoimikunnan herääminen. Oman täysi-ikäisyyden koittaminen: pankkitapaaminen, Antti Tuisku, äänestäminen, hylätty inssi, hyväksytty inssi. Partioviikko, kokouksia, rastimikkoilua tarpojatapahtumassa ja kauan odotettu kirkkopyhä sekä sitäkin odotetumpi päättötyönäyttelyn avajaiset. 


 Toukokuu 
Villi vappu, lauluhetkiä kappelilla, yhden jos toisenkin ihmisen kuskaamista, pelätty ja pitkään suunniteltu Lyskaviikko ylä- ja alamäkineen, työsopimuksen kirjoittaminen, itkuhetkiä juhlahetkien keskellä, avustajakoulutuksen vikoja metrejä, äitienpäivä ja Laulavan äitienpäiväkortin keikkoja, hämmentäviä halaushetkiä juhlahetkien keskellä, päättötyön arviointi ja ilmoittautuminen vuoden parhaimpaan partiotapahtumaan, Tinder- ja vektoritreffejä, onnistunut studio mansikkakuville, ensimmäisiä työvuoroja myöhään yölle, laavuyö Sodankylässä, itsenäinen uskonnon kurssi numero viisi, seurakunnan kevätjuhla, leiripalaveri, Marja Pirilän Camera Obscura helppoja kouluhetkiä ennen lomaa, kisakatsomo, Lidian ylppärit, juhlat ja kuvaussessiot sekä jotain, mistä en enää halua kirjoittaa.


 Kesäkuu 
Ripari, naapurin lakkiaiset, konfirmaatio, ylppärikuvien ottamista, töitätöitätöitätöitä, lähetysjuhlat ja lavaesiintymistä, kirkossa hengailua aamuviiteen asti, hautajaiset. Tornio ja vähän otteen menettämistä kaikesta, mikä on mulle ollu aina kovin tärkeää. Juhannusliftaaminen parhaan kaverin kanssa. Maanantai-illan skumppahetkiä, koska me voidaan. Päättötyöstä arvosana 5 ja todistus saman tien hukkaan. 


 Heinäkuu 
Lontoon kutsu, viestintäkokouksia, töitä aamuin, päivin ja öin, Loimu ja leirihetkien välissä työt, ihminen joka vei jalat alta ja järjen päästä. Maailman ihanin takki ja huristelua kesäöissä. Minionit. Elämä kuntoon ja teekutsut leikkien hot dog -myyjää.


 Elokuu 
Kaveriporukan viimeisen ihanuuden täysi-ikäistyminen, kirjotuksiin lukemista, viimeisen yhteisen kesälomapäivän perinteinen piknik Lidian kanssa, päähierontaa, meidän ihanien tyttöjen nuotiohörhöilyä ja abivuoden alku. "Me tunnetaan liian hyvin vaikkei olla koskaan nähtykään", pitkä hiljaisuus ja todellisuuden hajoaminen. Ihanat Ella ja Mellu. Lotan muutto työviikonloppuna, jolloin juoksin myös töistä Tukholmaan karkaavan läksiäisiin. Partiotahdin suunnittelemisen aloittaminen, mielettömät Miljazzit, kuukausikokous, nuorteniltavierailu, abi-info, kirjotuspaniikki. Matka Hämeenlinnaan amisautolla ja Johtajatulet


 Syyskuu 
Lippukunnan jäsenkokous ja hallituksen jäsenyys. Viimiset koulukuvaukset, Marimekon ystävyysmyynti ja unelmamekko, fuksimessuilua, valmistuminen avustajaksi, Eloluisto ja ensimmäisen somekoulutuksen pitäminen. Viikko yksin kotona, enkun yo-kuuntelut, jumppakäyntejä, kutsuvieraana elokuvan ensi-illassa, kiekuroita kalenterissa, bileet ja hyvän ystävän paluu. Konsertin valmistelua ja workshopeja. Eevi ihan liian kaukana. Isoisän haastattelu, elämäni ekat yo-kirjotukset, haastattelu Ylen dokumenttijutun ohjaajalle, auto täynnä pahvilaatikoita, Wingston tyttöporukalla, lippukuntalehden taittamista, inttimies, yhteydenotto kuukauden hiljaisuuden jälkeen, kokouksia, mökkiviikonloppu. Sijaisuus päiväkodissa, johtamisharjoituksen raportin kirjoittamista.


 Lokakuu 
Kirjotusten kaatajaiset, Valoa Pimeään, kokouksia toisensa perään monta kertaa viikossa, hyvinvointiaamupäivän floppiesiintymiset, Lotan synttärit. Syyslomareissu Tukholmaan: Lidia, Bea, New Girl, väärään suuntaan meneminen, Suomen liput, rakastuminen maustamattomaan jogurttiin. Sekoilua Helsingissä, hyviä ystäviä, itsensä yllättämistä, Tuuli ja valokarnevaalit, raitiovaunuseikkailuja, pusuja ja loistavaa taidetta. Sydämen pysähtyminen lentokentällä ja eihelvettivoisaatanaeihelvettivoisaatana. Hiustenleikkuu ja peruuntunut ruokailu. Mummin synttärikahvit, lukupäivän koristeiden tekemistä koululla pitkälle iltaan, piirin syyskokous ja johtamisharjoituksen raportin viimeistely. Yhtäkkinen kalenterimerkintöjen katoaminen.


 Marraskuu 
Abien vuosilukuteemapäivä, Valoa Pimeään - Nenäpäivä-konsertti, Vilman synttärit, Oulun abipäivä, nuorteniltojen suunnittelupalaveri, Martti Ahtisaari, Maata Näkyvissä -festarireissu. Ahdistumista, epävarmuutta, tuen hakemista toisista ihmisistä, salailua ja puhdasta pelkoa. Samaan aikaan suuria tunteita, paljon hymyjä, Facetime-puhelu, viestejä yötä myöten ja hyvää musiikkia. Oonan yo-kuvat, julisteiden tekemistä melkein tehdasmaisesti, adventtikalenteriluovutuksia. Reissu Helsinkiin pitkään salatuilla lentolipuilla, yllätyksiä ja ihania ihmisiä, jäsenyys Helsingin Casinolle ja Tavastia-neitsyyden menettäminen, Cowspiracy, jääkarhuntalja ja ihana kirjoilla vuorattu huone, tutustuminen Helsingin yliopistoon itku kurkussa, eksyminen keskustaan ja bussimatkailu Espooseen. Haastattelun antaminen radioon. Teatteriesitys Esikoinen, äikän esseekokeen preli, Raskasta joulua ihan vaan koska mulle suositeltiin sitä, sosiaalipsykologian kirja yhdessä illassa ja kokeesta 10-. Ystävän paluu.


 Joulukuu 
Ylppäripäivän kuvaajahommat, perinteinen itsenäisyyspäivän aaton iltakirkko klo 18 alkaen ja partiojohtajavaltakirjat, elämäni kamalin itsenäisyyspäivä ihanan Ellan juhlistamisen jälkeen, pitkän hiljasuuden jälkeen taas sinä, Laura Lehtolan haastattelu kirjastossa, kouluakouluakouluakoulua, kuvisdiplomityön alottaminen, tunti nimpparipäivästä yksin piiritoimistolla istuen, Lapin yliopiston ja AMK:in abipäivä, päiväreissu Tampereelle junalla (yksin!!). Puurojuhla, lippukuntalehden taittaminen. Nuorten kauneimmat joululaulut, jonne huippu Joonas - joka kumminki lukee tämän - ei tullu ja huoneen paniikkisiivoamista. Kiven vierähtäminen sydämeltä, mutta asunto- ja pääsykoepanikointia ennen seuraavien kirjoitusten lukemisurakkaa. Lidian perheen maailman ihanimmat pikkujoulut. "Piän taas vähän taukoa" ja tasan viikon hiljaisuus, jonka jälkeen suoria sanoja ja syvällisiä keskusteluja sekä odottamaton kahvitarjous. Perinteiset joulupäivät yllättävän glögihetken ja perinteisen joululomanalkuruokailun jälkeen, Netflix, New Girl, Suits. Hautautuminen peiton alle ja myöhemmin paperikasan alle, Rokan testaamista ja pian hyvä brunssi ja vielä paremmat pippalot.

Aion tehdä ensi vuodesta vielä paremman.

Huippua uutta vuotta 2016 kaikille ♥

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pynskypäiväonnellisuus


Jouluateria on nyt syöty kolmeen kertaan ja Tapsat tanssittu, joten on vihdoin ekan "pynskypäivän" vuoro. Jätin suosiolla alennusmyyntiryysikset väliin ja hautauduin peiton alle ihan omaan rauhaan. Tein ennen joulua aika kohtalokkaan teon - joskus kutsun sitä melkein virheeksi, mutta en ihan vielä - ja hommasin itelleni Netflixin rehellisesti sanottuna kohtuu lyhyen harkinnan jälkeen. Todennäköisesti siis maratoonaan pynskypäivän kunniaksi joitain sarjoja ihan kunnolla, ja sitten harmittelen, etten kattonu jotain hyvää leffaa, jonka oisin pitemmän aikaa halunnu jo nähä.

En varmaan ala tekemään erillistä lahjapostausta, mutta asiasta kiinnostuneille voisin kiteyttää lyhyesti paketeista paljastuneen mm. Marimekkoa, Iittalaa, kauan toivottuja kirjoja ja isoäidin tekemä iso punainen neuletakki. Lahjojen arvosteleminen ei oo minun juttu, mutta voin rehellisesti myöntää odotetuimman lahjan olleen Adelen 25, joka kyllä yksistä kääreistä onneksi paljastuikin. Suurena Adelen fanina voitte kuvitella, miten vaikeaa on ollu, kun uutta levyä ei oo saanu hankkia (tiesin, että saan sen joululahjaksi), eikä uusia biisejä oo voinu kauheasti kuunnella, jos levyä ei oo ollu. Aattoiltana kuitenkin laitoin rätisevän cd-soittimen päälle ja kuuntelin sängyllä istuen koko levyn läpi. Melkein itkin, kun olin niin onnellinen. 

Ps. Kun Adele tuli puheeksi, niin pakko sanoa, että oon vähän katkera keikkapäivien ja pääsykoepäivien päättäjille, koska mulla on just Adelen Tukholman keikan kanssa samana päivänä sosiaalipsykologian pääsykokeet iltaviiteen asti. Melkein kuolen kateudesta niille, jotka pääsee Adelen keikalle. Se on minun suuri haave.

torstai 24. joulukuuta 2015

Kuusirauhaa


Tiiättekö, nyt on ihan hyvä. Pölypallot on poissa ja mulla on puhtaat lakanat, joihin voin kellahtaa nukkumaan heti kun haluan. Mulla ei oo vähäksi aikaa pakollisia kouluhommia (mitä nyt neljän aineen kirjotuksiin pitäis lukea...) ja käden ulottuvilla on niin paljon suklaata ko sielu sietää. Me käytiin toissa päivänä perinteisesti minun ja Lidian kokoamalla porukalla syömässä joululoman kunniaksi joulujuhlan jälkeen, ja kotiin tultua päätettiin pitää äitin kanssa pieni paussi kaikista hommista Joulupukki ja noitarumpu -leffan merkeissä (VHS totta kai!).

Tuntu hassulta, kun Lidian perheen viime sunnuntaisissa pikkujouluissa juttelin 11-vuotiaalle tytölle, joka kerto mulle ihan innoissaan joulussa parasta olevan lahjat (luonnollisesti niitä oli tulossa paljon, koska tää nuori neiti oli kuulema ollut todella kilttinä). Myönnän, että lahjojen saaminen oli pienempänä ehdottomasti ykkösjuttuja joulussa, mutta nyt vaan kaipaan sitä joululoman rauhaa. Vaikka tää syyslukukausi ei oo ollu yhtä kiireinen ko viime vuotinen Laulavan joulukortin takia, niin oon silti ihan älyttömän väsyny. Oon jotenki onnistunu keräämään kaikesta mahollisesta stressiä, enkä yhtään keskittymään kunnolla mihinkään, mikä on puolestaan turhauttanu entisestään.


Meiän perhe viettää joulua tuttuun ja turvalliseen tyyliin: eilen tuotiin kuusi sisälle ja koristelin sitä onnellisena, tänään aamulla herättiin aikasin käymään haualla ja tultiin kotiin kattomaan Lumiukko ja syömään joulupuuro (voitte kuvitella, miten huikea annos mulla puuron inhoajana oli). Luvassa on vielä joulusauna ja illalla isovanhemmat tulee meille syömään ennen ko yhessä availlaan paketteja, joita ei kyllä (onneksi!) pukki tänäkään vuonna tuo. Muutamat kavereiden lahjat oon ehtinytkin availla ja antaa omani heille - nää on kyllä niitä hetkiä, kun tajuaa, miten hyvin omat ystävät tuntee sinut. Kiitos ♥

Vielä ennen evankeliumikohdan ettimistä aattelin soittaa muutamat joululaulut ja syödä vähän suklaata.

Rauhallista joulua kaikille ♥

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Näkyy ja tuntuu

Haluaisin kertoa yllä olevasta kuvasta. Se on Rovaniemeltä. Otin sen tänään hetkeä ennen ko menin partiolaisia täynnä olevan keittiön puolelle auttamaan joulutorttujen paistamisessa. Pakkasta oli auton mittarin mukaan -22 astetta, ja vaikka tiesin, että sormethan siinä säässä jäätyy, halusin ottaa kuvan. Kuvan siitä kauneudesta, jota en nähny eilen toisissa partiojutuissa Tampereella päivän ollessani (jestas, yöjunalla sinne ja seuraavalla takaisin). Vaikka talvi ei oo minun lempparivuodenaika, en tykkää pakkasen aiheuttamasta kerrospukeutumisesta ja valoa on vaan vähän aikaa, niin mie ootan talvea joka kerta. Ootan pakkasta ja lunta. Ja olin niin onnellinen siitä, että heräsin kylmässä ja lumisessa Rovaniemen aamussa, kun olin nukkumaanmenoa ennen aatellu pitkään, että eihän joulukuu voi olla lumeton ja semmonen, mikä ei tunnu miltään. Ahdistuin ja halusin entistä enemmän kotiin. Kyllä talven pitää näkyä ja tuntua. Olla valkoista ympärillä, posket punaisena ja pakkasen kirpeyttä ilmassa. Tuota kuvaa ottaessa olin sen takia niin onnellinen, että asun Lapissa. 

Ja niin mie vaan hymyilin, kun ajoin lumen narskuessa auton alla ja puiden oksien kaartuessa lumen painosta tielle päin.

Yhen mulle tärkeän ihmisen mielestä joka päivä pitäisi kokeilla tai oppia jotain uutta. Tänään päivä on kuitenki menny matkustamisväsymyksen takia tietynlaisessa sumussa kirkkaasta pakkaspäivästä huolimatta. Onneksi kuitenkin mulle yllättäen opetettiin, mitä Leijonakuninkaan alkulaulussa lauletaan. Sekin on tärkeää, vaikkei joillakin Rovaniemen aamuilla laulattaisikaan.

torstai 10. joulukuuta 2015

Kilometrivastauksia

Tiiän, tiiän... Lupailin, että vastaukset tulis videolla, mutta nyt kuitenkin joudutte pettymään ehkä vähän. Videoon en nyt yksinkertasesti kykene taipumaan, mutta toivottavasti vastaukset kuitenkin kiinnostaa tekstimuodossakin, vaikka kilometripostaushan tästä tuli! Jaoin kysymyksiä vähän aihealueittain, että on helpompi seurailla. Jos vastauksien jälkeen on vielä kysyttävää, niin pistäkää kommenttia tulemaan. :)



 Koulu ja työt 

Käytkö lukion 3 vai 3,5 vuoteen? 
Kolmeen vuoteen! Keväällä siis on lakkiaiset.

Mitä aineita aiot kirjoittaa? 
Syksyllä kirjotin uskonnon ja enkun, jonka keväällä vielä uusin. Keväällä on myös eessä lyhyt matiikka, psykologia ja luonnollisesti äikkä!

Parasta, mitä olet lukiosta saanut? 
Tietynlainen oma-aloitteisuus ja itsevarmuus on kasvanut. Ehkä tietenki myös yleissivistys on pakko mainita, mutta enemmän korostaisin muita juttuja.

Suositteletko wanhojen tanssimista ja menikö sulla vähän vai paljon rahaa wanhoihin? 
Suosittelen ehottomasti! Eihän se nyt niiiiin huippua ollu, mitä kaikki oli hehkuttanu, mutta kokemisen arvosta. Muiden juttuja kuunnellessa tuli ajateltua, että aika halvalla pääsin: mekko makso n. 80 euroa, kengät oli vanhat ja Lotta teki mulle meikin ja kampauksen. Korut makso maksimissaan 20 euroa.

Ajatuksia pian loppuvasta lukiotaipaleesta?
Hah, onneksi se kohta loppuu! Oon kyllä tykänny, mutta kyllä oon onnellinen, että kohta on lakki päässä ja tulevaisuus edessä. Kouluna oon myös tykänny Lyskasta tosi paljon, että ehkä loppuminen on vähän haikeaakin, vaikka sitä ei heti ekana haluakkaan myöntää.

Onko kuvataidelukio raskas koulu?
En siis varsinaisesti oo kuvataidelukiossa, vaan kuvataidelinjalla (joku pöljä lakiero kai). Mulla on siis tavallisten pakollisten aineiden lisäksi 14 pakollista kuviksen kurssia ja kaks taidehissaa. En aattele, että tää ois ollu mitenkään rankkaa! Enemmän kuviksen kurssit on keventäny muuten aika lukuainepainotteista koulunkäyntiä.

Onko koskaan lukiossa tullut sellaista tunnetta, että haluisit lopettaa koko homman?
Kyllä välillä on tullu semmonen luovuttajaolo, että ei yhtään jaksais, mutta en varmaan ikinä oo tosissani aatellu lopettavani lukioa kesken. Oon kyllä vakavasti harkinnu koulunvaihtoa Oukulle, mutta jälkikäteen ei sillee harmita, että pysyin Lyskalla.

Mikä oli sun eka ja viimeisin työpaikkasi, ja mistä työpaikasta oot pitänyt eniten?
Eka työpaikka oli valokuvaamo Studio Sarasteella! Olin siellä viis viikkoa kesätöissä yläasteen ja lukion välisenä kesänä. Jos tarkoitat viimeisintä päättynyttä työtä, niin parin päivän sijaisuus päiväkodissa nyt syksyllä on viimeisin. Oon kyllä vuoden ympäri viikkosiivoojana yhellä toimistolla, että periaatteessa se. Eniten oon ehkä tykänny tuosta valokuvaamosta, koska olihan se mulle aika unelmahomma! Mutta esim. Salessa työskentelyki viime kesänä oli kivaa.

Tylsin kouluaine?
En kyllä keksi, mikä ois tylsin. Ite en kauheasti tykkää luonnontieteistä, mutta ei nekään oo sinänsä tylsiä, ei vaan minun juttuja.

Onko tiedossa isot ylioppilasjuhlat?
Todennäkösesti kohtuu isot, mutta eihän sitä koskaan tiiä.


Mitä kieliä osaat puhua?
Suomen lisäksi englantia ja aika kehnosti ruotsia. Mulla ei oo hirveän hyvä kielipää.

Painaako kouluväsymys?
Ei ehkä kouluväsymys, mutta yleinen väsymys joo. Vireystila on ollu aika matalalla viime aikoina, vaikka oon kovasti yrittänykki mennä ajoissa nukkumaan.

Onko yo-kirjoitukset jännittävä tilanne ja kuinka itse valmistauduit niihin?
Kyllähän ne valehtelematta ainakin mulla jännitti. Ensimmäistä kertaa kun oli, niin totta kai, mutta toista ainetta kirjottaessa ei enää niin paljon. Onhan se aina jännittävää, kun ei tiiä, mitä on tulossa vastassa, ja riittääkö oma valmistautuminen niihin tavotteisiin, mitä itellä ehkä on. Enkun kirjotuksiin en kauheasti panostanu (mikä sitten näky tuloksissaki), lähinnä katoin Frendejä ja tein kertauskurssilla tehtäviä. Uskontoon panostin enemmän, ja kertauskurssilla panostamisen lisäksi luin kaikki kirjat, alleviivasin tärkeät asiat ja kertasin niitä sekä luin kursseilla tehdyt muistiinpanot läpi. Mullahan on siis tallella kaikista lukiokursseista kaikki muistiinpanot, mitä oon tehny.

Onko sun mielestä lukiossa jotain sellasta kouluainetta, jota pitäis olla kaikilla enemmän kuin 1-2 pakollista kurssia (esim. että siinä aineessa on tärkeää yleistietoa yms.)?
Ainakin oman kokemuksen mukaan voisin sanoa, että psykologian kakkoskurssi (käsittelee ihmisen kehitystä vauvasta vaariin) vois olla kaikille pakollinen, sillä uskoisin, että siitä ois tulevaisuudessa esim. perhe-elämässä paljonki hyötyä. Enemmän on ehkä semmosia aineita, joista en ymmärrä, miks on useampi pakollinen kurssi (esim. liikunta).

Ootko tyytyväinen sun menestykseen yo-kirjotuksissa?
Rehellisesti sanottuna en oikeastaan. En päässy omiin tavotteisiin, mutta toisaalta esim. uskonnossa mulle kävi tosi huono tuuri kysymysten suhteen, kun en ollu varautunu vastaamaan niin paljon maailmanuskontoja koskeviin kysymyksiin. Enkussa oma tavote ei toteutunu, kun pisterajat nousi n. kymmenellä pisteellä, ja aionki uusia sen keväällä. 


 Tulevaisuus 

Mihin aiot lukion jälkeen (vieläkö psykologia kiinnostaa)?
Joo, psyka kiinnostaa edelleen! Kävin vasta Helsingissä, ja järjestin sinne yliopistolle tutustumisen psykologian opintoihin, kun kerta olin siellä. Tietenki oon miettiny myös muita vaihtoehtoja, minne hakea. Todennäkösesti psykan lisäksi haen lukemaan viestintää, sosiaalipsykaa ja teologiaa. Paikkakuntana tähtään Helsinkiin opiskelemaan, mutta saa nyt nähdä, miten käy!

Jos muutat etelään opiskelemaan, mitä asioita jäät kaipaamaan Lapista?
Kotia, perhettä ja kavereita totta kai. Ehkä tietynlaista Lappi-henkeäkin, mikä täällä on. Ja lumisia talvia - etenki nyt tänä vuonna on tullu aateltua olevansa onnellinen, että asuu näin pohjosessa, kun etelämpänä on niin lumetonta. Varmaan paljon muutaki, mutta nää nyt tuli ekana mieleen.

Jos sun pitäis asua ulkomailla, minkä maan valitsisit? / Haluisitko joskus lähteä vaihtoon johonkin maahan tai työskennellä ulkomailla unelma-ammattissasi?
Iso-Britannian, mutta mulla ei itse asiassa oo hirveää hinkua päästä asumaan ulkomaille. Tykkään kyllä matkustaa, mutta asuinmaana Suomi on mulle just hyvä. Vuoden vaihto tai au pairiksi lähteminenkään ei oo mulle semmonen, mille välttämättä lähtisin, mutta ehkä yliopistossa voisin jossain n. kolmen kuukauden ulkomaanpätkällä käydä. 

Pystyisitkö kuvitella itseäsi lääkärin ammattissa?
En. Luonnontieteet ei tosiaan oo minun juttu, ja en halua, että jonku ihmisen henki vois olla päivittäin minun käsissä. Vaikka mulla ei veri- tai neulakammoa ookkaan, niin en nyt erityisesti halua hakeutuakkaan semmoseen työhön, missä neki on arkipäivää.

Pystyisitkö olemaan sellaisessa työssä, jossa on esim. viikonloppu- ja/tai ilta- ja yötöitä?
Pystyisin. Ei mulle oo mikään pakko, että työpäivät ois esim. just sen klo 8-16, vaan joustavuus sopii mulle paremmin. Yöllä en oo ehkä parhaimmillani, mutta yleisesti ottaen myös viikonloppu-, ilta- ja yötyöt onnistuu. Itse asiassa joskus mietin, josko hakisin kirkon nuorisotyönohjaajan koulutukseen, ja sehän on työnä aika tuollaista ilta- ja viikonloppupainotteista.

Montako lasta haluaisit?
Kaks tai kolme on unelma, mutta jotenki tuntuu, että tuommosen miettiminen on niin turhaa, koska enhämmie tuommosia asioita voi yksin päättää.

Jos saisit matkustaa ihan mihin maailmassa, mihin matkustaisit?
Varmaan Australiaan, koska sinne lähteminen kiinnostaa aina ja on aika kallista. Tai sitte USAan, koska minusta se pitää joskus kokea. Kyllä monet muutki kohteet kiinnostaa. Esim. joskus haluaisin päästä käymään jossain Afrikan maassakin, mutta ehkä vähän vanhempana, kun ymmärtää enemmän.

Mitä työtä tekisit/mitä lähtisit opiskelemaan, jos tietäsit että sun toimeentulo on turvattu loppuelämäksi? Vai tekisitkö ollenkaan töitä?
Ehdottomasti tekisin töitä tai opiskelisin. Mie en oo semmonen ihminen, joka voi vaan päivät pitkät olla, tai ei ois minkäänlaisia rutiineita työn tai koulun kautta. Varmaan ehkä rohkeammin hakeutuisin esim. valokuvaajan tai graafikon hommiin, vaikka emmie oo psykologiaakaan valitsemassa rahan takia.

Mitä kieltä haluaisit osata puhua?
Ranskaa. Ja ruotsia paremmin!

Taito, jonka haluisit oppia?
Ainaki sukeltamaan ilman, että on pakko pitää nenästä kiinni.



 Ajatuksia ja lempparijuttuja 

Lemppari tv-sarja kautta aikojen ja sitte sellainen tv-sarja johon oot tutustunut vasta ja tykkäät siitä?
Ehdottomia ykkösiä kautta aikojen on Frendit, Sinkkuelämää ja Täydelliset naiset. Uusimpia suosikkeja on ehkä The Affair ja New Girl.

Oletko jouluihminen, odotatko joulua innolla ja mikä on sun lemppari joululaulu?
Oon! En ehkä oota joulupyhiä niin innolla, vaan sitä joulutunnelmaa ja joululoman elämää. Joululaululemppari on ehottomasti Maa on niin kaunis! Meinasin tänään alkaa itkemään, kun kouluun tullessa meiän ihana Lucia-kuoro laulo sitä harkoissaan aulassa niin kauniisti.

Mikä on sun lempivuodenaika?
Loppukesä! Tykkään sinänsä kyllä kaikista, mutta sillon on niin kaunis valo, on lämmintä ja kaikkea.

Paras Anna Puun biisi?
Mestaripiirros, vaikka tykkään tosi paljon myös uusista Ei sinusta, Matkalla ja Aika -biiseistä.

Mikä on mielestäsi Suomen kaunein kaupunki (Rovaniemeä ei lasketa)?
Nyt on pakko myöntää, että en oo hirveästi harrastanu kotimaan matkailua nyt vanhempana, kun muistanki jotaki, missä oon käyny. Pakko siis sanoa aika tylsästi Helsinki, koska siellä oon käyny viime aikoina ja tykkään siitä enemmän ko esim. Turusta tai Tampereesta.

Lempilautapeli?
Varmaan aika perinteinen Monopoli tai Trivial Pursuit! En pelaa hirveän paljon lautapelejä. Korteilla pelaan useammin, ja uus tuttavuus on Zoker-pelikortit, joita kyllä lämpimästi suosittelen kokeilemaan.

Uusin bändi-/artistituttavuus?
Oon kuunnellu syksyn aikana yllättävän paljon uutta musiikkia, ja ehkä päällimmäisenä mieleen tulee Dirty Loops, Arion, James Bay ja Lukas Graham (nimiä painamalla pääset hyviin biiseihin!).

Mikä asia saa sinut vihaiseksi?
En ihan helposti vihastu, mutta ärsyynnyn tosi monista asioista. Eniten ehkä vihastuttaa typeryys ihan tavallisissa asioissa ja toisten ihmisten kohteleminen huonosti sekä yleisesti epäoikeudenmukaisuus.

Tee vai kahvi?
Kahvi ♥ Tykkään kyllä molemmista, ja esimerkiksi illalla juon mielummin teetä!

Ihanin ja ärsyttävin viikonpäivä? / Mikä on paras viikonpäivä ja miksi?
Sunnuntait on ihanien aamujen takia ihanimpia viikonpäiviä, ärsyttävimmät ehkä on tiistaita tai torstaita. En osaa oikein perustella miksi.

Lempiruokasi?
Savustettu lohi ja uudet perunat voilla.

Lempparibiisi tällä hetkellä?
Adelen When We Were Young.

Maa, jossa haluisit käydä uudelleen ja uudelleen kerta toisensa jälkeen?
Iso-Britannia. Oon ollu siellä nyt kahesti: 2012 kolmen viikon kielikurssilla Torquayssa ja viime kesänä n. viikon Lontoossa perheen kanssa. 

Mitä tv-sarjoja seuraat?
Tällä hetkellä en oikein mitään erityisesti. SuomiLOVEa tykkään kattoa eniten. Syksyllä seurasin tosi ahkerasti Ensitreffit alttarilla, josta tykkäsin kyllä.


 "Rolling in the Deep" 

Mikä on tärkeintä elämässäsi?
Läheiset ihmiset, unelmien tavoittelu ja musiikki.

Mistä haaveilet tällä hetkellä?
Monista asioista! Esimerkiksi ylioppilaaksi valmistumisesta hyvillä papereilla ja psykologian opiskelupaikasta Helsingin yliopistossa. Pitkän tähtäimen haaveena on ollut vaaleansininen puuomakotitalo ja oma perhe, mutta ne on vielä vähän kaukaisia ajatuksia. Just nyt haaveilen unesta ja ehkä suklaasta.

Jos saisit olla päivän joku ihan muu, mikä olisit ja miksi?
Haluaisin kokeilla olla ihan tavallinen mies ja selvittää, mitä hittoa siellä päässä oikein liikkuu. Aika klassinen vastaus, mutta kyllähän se väkisinkin kiinnostaa. 

Mitä ilman et voisi elää?
Läheisiä ihmisiä, kahvia, musiikkia ja punaista huulipunaa. Jos pääsen opiskelemaan Helsinkiin, niin oikeasti ainakin pianottomuus tulee ahdistamaan hulluna, kun se mietityttää jo nyt, miten pärjään ilman.

Minkälainen olis sun unelmaviikonloppu ja -loma?
Tällä hetkellä unelmaviikonloppu ois semmonen, jollon ois hulluna energiaa ja saisin kaikki hoitamattomat asiat alta pois tai semmonen voimienkeräilyviikonloppu, jollon tekisin omia lempparijuttuja ja näkisin ihania ihmisiä. Unelmaloma just nyt ois joku mökkiloma hyvällä porukalla tunturissa, kun on kuitenki talvifiilis.

Koetko olevasi aikuinen? Jos joo niin millon koit näin ensimmäisen kerran?
Aina välillä joo. Varsinaisesti useiden alaikästen oottama ajokortti tai alkoholin osto-oikeus ei oo ainakaan mulle tuonu yhtään sen aikusempaa oloa, vaan ehkä enemmän esim. omien raha-asioiden hoitaminen ja erilainen vastuu. Ekaa kertaa mulla oli oikeasti aikunen olo vasta nyt syksyllä, kun olin sijaisena päiväkodissa, ja olin työntekijänä vastuussa lapsista - se tuntu niin eriltä ko esim. partiossa, vaikka sielläkin oon huolehtinu nuoremmista.

Onko sulla onnennumeroa?
Nelonen on mulle omalla tavallaan onnennumero, mutta emmie semmosiin sinänsä usko.


Millanen on unelmiesi mies?
Luotettava ja samanlaisen huumorintajun omaava, että osataan nauraa yhessä. Semmonen, joka tietää, mitä tekee - tiiättekö, ei oo semmonen päämäärätön haahuilija, joka vaan suhasee jotaki. Aika tavallinen ihminen, jolla on jalat maassa.

Millasia ihmisiä et arvosta? Millasia ihmisiä arvostat?
En arvosta esim. semmosia, jotka ajattelee vaan itteään, ja tietosesti haluaa loukata muita ihmisiä ja käyttäytyy typerästi. Arvostan puolestaan esim. muille ystävällisiä ihmisiä, jotka osaa perustella omat mielipiteensä fiksusti.

Kuka on sun idoli? Miksi?
Ei varsinaisesti kukaan, vaikka esim. ihailen Adelea laulajana, ja Aamukahvilla-blogin Henriikkaa elämänasenteen takia. En kuitenkaan koe ketään vahvaksi idoliksi

Mitä uutta oot oppinu tänään? Entä viime viikolla?
Tänään opin, että vaikka kuinka oisin saanu kymppejä matiikan kursseista ja oikeasti osannu ne asiat, joudun tekemään oikeasti töitä kirjotuksiin lukemisen kanssa. Viime viikolla opin mm. ettei viisaat ja arvostetutkaan ihmiset aina osaa tehdä hyviä puheita.

Mikä oli tän päivän paras hetki?
Se, kun äiti halas ennen kouluun lähtemistä.

Jos saisit muuttaa itsestäsi yhen jutun ulkonäössä ja yhen luonteessa, mitä muuttaisit?
Hah, vähentäisin kiloja vähän sillee, että esim. kaksari häviäis jonnekki. Luonteesta muuttaisin tietyllä tavalla liiallisen tunnollisuuden.

Mä luin vasta sun vanhan kiusaamispostauksen ja olin aika pöyristyny siitä mitä sulle on tehty!! Heräs vaa kysymys siitä millanen kuva sulla on itestäs nykyään ja miten uskot kiusaamisen näkyvän sun arkipäivässä edelleen (jos näkyy)?
Ei se ehkä ulospäin näy hirveän usein, koska oon oppinu niistä kokemuksista niin paljon, ja jotenki ymmärtäny, ettei se johtunu minusta tai minun tekemisistä. Tietenki omalla tavallaan etenki epäonnistuessa jossain otan sen helpommin itteeni ja aattelen olevani huono ihminen. Koska kiusaaminen oli myös paljon minun ulkonäköön kohdistuvaa, niin en oo aina ihan itsevarma omassa kropassani ja esim. uimahallit on mulle epämukavuusalueella olevia paikkoja. Yleisesti mulla on ihan hyvä kuva itestäni, ja voimakas luotto siihen, että pystyn tekemään ne asiat, mihin ryhdyn.


 Ihmissuhteet 

Millä sanoilla ystäväsi ja perheesi kuvailisivat sinua?
Tunnolliseksi, stressialttiiksi, ambivertiksi, sanavalmiiksi, harkitsevaksi, älykkääksi ja ystävälliseksi. Omalla tavallaan kuplivaksi, hillityksi, "Consider it done" -asenteella eläväksi, lojaaliksi ja luovaksi. Äiti lisäs vielä, että oon tarkka, huolehtivainen, empaattinen ja luotettava sekä ajoittain jästipää.

Milloin oot viimeksi pussannut (kaveripusuja ei lasketa)?
Sinänsä kinkkinen kysymys. Tavallaan reilu pari viikkoa sitte, mutta syyslomalla nyt ainaki.

Ihminen, joka saa sinut aina nauramaan?
Lotta (isosisko) aina ko se vaan haluaa.

Onko sinuun helppo tutustua?
Omasta mielestä joo! Oon aika avoin ihminen ja useiden mielestä helposti lähestyttävä, että jos vaan kiinnostusta löytyy, niin aina kannattaa kokeilla.

Kenen kaverin kanssa vietät mieluiten aikaa/kenen puoleen käännyt jos
a. sulla on rakkaushuolia? Eevin, Lidian, Lumin... Ainakin. Useasti myös esim. Emmin, Oonan ja Ellanki. Kyllä minun kouluporukkakin (Pinja, Juulia, Carita, Marianne, Noora ja Iines) yleensä tietää. Ja Bea! Aapollekin tulee avauduttua usein.
b. haluat nauraa? Voisin luetella noita edellisiä ihmisiä uudestaan, ja niiden lisäksi Lotan.
c. haluat kulttuurielämyksen (teatteri, elokuva tms.)? Eevin tai Lidian. Lumin kanssa lähetään sillon, kun idea on oikeasti aika typerä tai tosi outo, että sille voidaan nauraa.

Oletko seurustellut, jos vastaat kyllä niin monestikko?
Oon seurustellu. Vakavasti kerran.


 Harrastukset ja vapaa-aika 

Mitä harrastuksia sulla on ja onko jotain sellasta harrastusta mielessä mitä haluaisit kokeilla?
Pienenä oon ollu muskarissa ja soittanu kannelta. 11- tai 12-vuotiaana lopetin kilpalaskettelun, ja oon hetken käyny joskus 5. luokalla pianotunneilla (soittamaan opettelin ite kolmosella). Oon myös laulanu kuorossa, ja viime keväänä loppu 1. luokasta asti harrastama kuvataidekoulu, jossa vikat neljä (?) vuotta syvennyin valokuvaukseen. Nykyään isossa roolissa on partio ja vapaaehtoistyö. Nyt ihan heti ei tuu mieleen semmosta harrastusta, mitä haluaisin kokeilla, mutta esim. jumpassa ja lenkillä käymistä haluaisin lisätä.

Puhelinsovellus, johon oot jääny koukkuun?
Varmaan Whatsapp. En kyllä koe olevani kauhean koukuttunu mihinkään sovellukseen, vaikka melkonen paniikki kieltämättä iskikin, kun yhen viikonlopun ajan elin vanhalla Nokian puhelimella, kun oma Sony meni huoltoon ja en ollu vielä saanu Caritan vanhaa iPhonea lainaan.

Seuraatko vloggaajia ja miettinyt että aloittaisit joskus itse vloggaamisen?
En oikeastaan.

Kun sähän olit siinä Laulava joulukortti -porukassa, niin mistä henkilöistä se porukka koostui, että onks siihe porukkaa helppo päästä mukaan laulamaan?
Laulavaan joulukorttiin haettiin porukkaa esim. aktiivisista seurakuntanuorista ja semmosista ihmisistä, jotka tiesin musikaalisiksi tai projektista mahollisesti kiinnostuneiksi. Oli siihen omalla tavallaan helppo päästä, ja ihan julkisesti siihen oli "kutsu" kaikille kiinnostuneille. Laulava joulukortti -projektia en kuitenkaan lähteny tänä jouluna tekemään ihan omaa jaksamista aatellen, eikä siitä seurakunnassa kukaan muukaan ottanu koppia.

Paras keikka tai musiikkikokemus? 
Keikkana varmaan Antti Tuiskun keikka huhtikuussa, koska se oli mulle pikku-Annan dream come true. Tykkäsin myös tosi paljon viime kesän Miljazz Rovaniemen Sami Saaren ja PVVS:n vetämästä keikasta hyvän fiiliksen takia. Paras musiikkikokemus on kuitenki ollu se, kun mentiin Johtajatulille kunnon amisautolla ja kuunneltiin niistä jäätävistä kajareista oikeasti hyvää musiikkia, ja jotenki tuntu, että on sen musiikin "sisällä". 

Teetkö paljon musiikkia itse? 
Enpä oikeastaan. Muutamia räpellyksiä koitin tehä pienempänä, mutta niitä ei kehtaa soittaa kellekkään. Nyt syksyllä kuitenki kai tein yhen pianopimputtelun, jota aion esim. käyttää lukion kuvisdiplomissa, kun aion tehä videon.

Milloin ja millainen oli kamalin krapulasi?
Ennen viime sunnuntaita oisin voinu sanoa, ettei mulla oo koskaan ollu krapulaa, joten en osaa vastata. Itsenäisyyspäivän vietin kaikille hämmennyksenä kuitenki semmosessa olotilassa, että viiteen asti illalla mulla ei pysyny ees vesi sisällä ja makasin sängyn pohjalla. En suosittele kellekkään.

Miten blogin nimi lausutaan ja mitä se tarkoittaa?
Lausutaan ihan niinko se kirjotetaanki, eikä varsinaisesti tarkota mitään. Jadóredior-blogin Iida keksi sen joskus, kun halusin kovasti vaihtaa blogin nimeä, ja kai se jotenki synty siitä, että Iidan (ja itse asiassa monen muunki) mielestä ulkonäöltä välillä muistutan Adelea.


 Satunnaisia kysymyksiä minusta ja muusta 

Omistatko yhtään lemmikkiä? Haluisitko joskus yksin eläessäsi omistaa jonkun lemmikin?
En omista, mutta haluaisin joskus koiran.

Lempipaikkasi Rovaniemellä?
Koti. Lyskan neloskerroksen kuvisluokka. Tavila.

3 hyvää ja 3 huonoa asiaa Rovaniemestä?
Hyvät asiat on neljä vuodenaikaa, lappilaisuus ja se, että on aika hyvät mahollisuudet tehä monia asioita. Huonoina puolina pienet piirit, paikallisliikenne ja Rovaniemi on "tosi kaukana", minkä takia matkustaminen muuallekki on kallista ja aikaa vievää.

Onko sulla ulkomaalaisia sukujuuria?
Isän puolen suku on Ruotsin rajalta eli suku on osittain ruotsalainen. 

Mikä on sun toinen nimi?
Maria.

Kuinka paljon rahaa käytät kuukaudessa suunnilleen?
Riippuu kuukaudesta. Nyt joulun alla menee tietenki enemmän ko joululahjoja on vähän pakko ostaa, mutta keskimäärin kuukaudessa n. 60-100 euroa.

Ootko hyvä laittamaan ruokaa?
Laitan tosi harvoin ruokaa, enkä siis osaa tehä mitään spesiaalia. Oon parempi leipomaan!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Matka Maata Näkyvissä -festareille



Minusta kuukauden sisään jostakin tapahtumasta videon saaminen valmiiksi on ihan okei. En oo todellakaan mikään videokuvaaja tai -editoija, mutta puhelinvideoiden kuvaaminen kavereiden kanssa oli hauskaa - toivottavasti sen kaiken ilon ja onnellisuuden (ja väsymyksen ja sekoilun) näkee videosta! Oltiin siis marraskuun puolessa välissä Rovaniemen seurakunnan mukana Maata Näkyvissä -festareilla Turussa. MNF on Euroopan suurimmat kristilliset festarit, joissa tänä vuonna oli n. 23 000 kävijää (ihan pikkujuttuja siis). Ite olin reissussa mukana toista vuotta - saa nähdä, viekö tie ens vuonnakin Turkuun!

Viime vuoden festaripostaus löytyy tästä.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Oona ja valkolakki


Siitä on jo jonku aikaa, kun kävin ottamassa tälle talvelle (joo, talvelle) ekat ylppärikuvat. Oona oli tosi ajoissa jo varailemassa minut kuvaamaan sille kiitoskorttikuvat, ja lopulta sovittiinkin, että oon koko juhlapäivän ikuistamassa Oonan juhlia aina lakituksesta illan kakkupöytiin asti. Ajettiin ympäri Rovaniemeä ettimässä hyviä kuvauspaikkoja yks tiistaipäivä, ja minun mielestä ainakin onnistuttiin saamaan semmonen tietynlainen talvifiilis näihin!

Huomenna ois luvassa seuraavat ylppärikuvaussessiot, jotka saattaa olla viimiset ennen ko ite oon keväällä valkolakki päässä kuvattavana - apua. Vielä on kaikki suunnitelmat vähän auki, joten toivotaan, että valo riittää. Sitä ennen vähän tuoreita pipareita suoraa meiän perheen piparitehtaalta ja Raskasta Joulua.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ajatuksia marraskuun kuudestoista jälkeen


On ikävä tunne toivoa olevansa jossaki muualla, ko missä sillä hetkellä on. Sillon ei oikein osaa elää oikeasti - ei siellä, missä on, tai lopulta siellä, mihin haluaa.

Tosi usein vois päästää ittensä paljon helpommalla, jos aattelee realistisesti, ettei vika oo itessä, ja riittää täydellisen epätäydellisenä kaikesta huolimatta. Vaikkei siltä aina tunnukkaan. Sosiaalipsykologian oppien mukasesti ois ihan tervettä perustella epäonnistumisia myös ulkoisilla attribuuteilla.

Iltateehetki pelastaa usein paljon. Lämmin tunnelma pelikorteilla pelatessa kolmannen kerroksen hämärässä, ja kävely kaksin pakkassäässä siellä, missä tuntee olevansa turvallisesti hukassa, saa helposti hymyilemään. Vaikka kaikki oiskin romahtanu lopullisesti muutamaa tuntia aiemmin yksin, nälkäsenä ja eksyneenä vielä kovin vieraaseen kaupunkiin.

Seitsemänsataa on iso luku, johon voi mahtua paljon harmistusta, väärinkäsityksiä ja yllättäviä käänteitä, mutta aina pitäis aatella, ettei saa katua jotain, mikä on saanu joskus hymyilemään. Se on kuitenki sillon ollu just sitä, mitä on halunnukki.

Joistaki asioista en koskaan osaa kirjottaa. En voi, en todellakaan osaa, enkä edes halua. Jotkin ajatukset päätyy itkuksi tai päiväkirjan töherryksiksi, ja se on ihan ok. Sillon voi kuunnella vaikka Emma Salokosken Veden alla -biisiä ja nauttia kauniista äänistä.

Mulle eläminen ilman suunnitelmia ja aikatauluja on tosi outoa. Semmosta, mihin pitää oikeasti pakottaa. En oo kattonu perjantain jälkeen kalenteriin ja se tuntu hyvältä hetken. Välillä ahisti tosi paljon, kun ei oikein tienny mistään mitään. Tänään tartuin velvollisuuksiin (ainakin jonku verran). 

Kävin kattomassa viime viikonloppuna Helsingissä Napapiirin Sankarit 2 -leffan (yllättävä valinta lappilaiselta?) ja melkein itkin Tennispalatsissa jonku täysin tuntemattoman ihmisen typeryyden takia. Kuulema on epärealistinen elokuva, koska "eihän Suomesta voi ajaa vaan autolla Ruotsiin". Meinasin sanoa isoon ääneen vastaukseksi kesken leffan, että "Sole poka mikhän, kyllä mie oon pariki kertaa Haaparannalle ajellu", mutta olin hiljaa.

Vaikka Seurakuntaradio RovaDei ei oo mikään iso kanava, niin olihan se vähän kuumottavaa, kun viikko sitten torstaina minua haastateltiin sinne vapaaehtoistyöstä ja nyt sitä voi kuunnella vaikka repeatilla Rovaniemen seurakunnan nettisivuilta. Oma ääni kuulostaa aina niin typerältä.

Suurin on rakkaus. Ja muusikoista ei koskaan tiedä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Lumessa lähtijä


En oo tyhjentäny edellistäkään matkalaukkua, kun pakkaan jo seuraavalle reissulle. Iso pinkki vaihtuu pienempään shampanjaiseen, jonka otan mukaani huomenna illalla, kun lähden bussilla kohti Turkua monen muun kanssa. Maata Näkyvissä -festarireissu oli yks viime vuoden huippukokemuksista, joten tänä vuonna olin jo innokkaana ensimmäisenä ilmottautumassa meiän seurakunnan mukaan lähtijäksi. Tuntuu hassulta lähteä, koska jotenki reissu tulee ihan puskista - tiiättekö, ei oo ehtiny ees tajuta, että nyt me lähetään (en oo lukenu ees reissun kirjettä...). Rovaniemelle on myös vihdoin satanu ihan kunnolla lunta - toivottavasti pysyvästi - joten tuntuu myös typerältä lähteä loskapaskaiseen etelään. Vai nurmikkoiseen? Tai muuten vaan harmaaseen? Syksyisempään kumminkin, koska täällä on vihdoin talvi, jota ei ees näkyny tänään Oulussa, kun käytiin siellä koulun kanssa abipäivillä. Turun - ja ens viikonlopulla alkavan Helsingin - reissun jälkeen mulla on varmasti kuitenki syksyisen sään kiintiö täynnä, koska hitto soikoon, marraskuussa on talvi: pitää olla lunta, pakkasta ja autoissa rapattavat ikkunat. Nää on niitä juttuja, miks rakastan Lappia.

Oon saanu ihan hurjasti kiitosta, kommenttia ja palautetta edellisestä postauksesta. Olin yllättyny, miten moni luki lopulta sen, samaistu tai että se ylipäätään herätti tunteita. Ja oon ite hurjan kiitollinen niistä kaikista ♥ Tuntuu, että ruudun takana on paljon ymmärtäväistä porukkaa, mikä on tärkeää. 

Kysymysten vastauspostauksen yritän ehtiä tehä ja ajastaa reissun ajaksi. En kuitenkaan oo unohtanu - en melkein malta pysyä housuissa kysymyksiin vastaamisen kanssa, koska se on minusta niin kivaa! Kiitos kaikista kysymyksistäkin, ootte te huippuja. Viime aikoina on vaan ollu paljon tekemistä - esim. perjantaina oli abien vuosilukuteemapäivä (meiän koululla 50-luku) JA Valoa Pimeään - Nenäpäivä-konsertti, jossa olin tiedottajana, lauantaina puolestaan Vilman synttärit ja sunnuntaina isänpäivähässäkkää - ja oon taas ihan sekasin, kun oon saanu viis viikkoa huollossa olleen puhelimen takasi, minkä takia teknistä säätämistäkin on ollu turhan paljon. Mutta kyllä tää tästä taas.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hyvä menovinkki rovaniemeläisille (tai täällä sattumalta oikeaan aikaan oleville): Oukku Music Clubin Soul & Funk Evening keskiviikkona 18.11. klo 20 alkaen Kahvila Kauppayhtiöllä (Valtakatu 24). Niillä on aika hieno juliste, ja viime vuosina samanlaisella kurssilla on ollu laatumusiikkia (hah, itsekehu ei haise!). Tänä vuonna porukka on näköjään vaihtunu aika paljon, mutta sinne kannattaa mennä silti kuuntelemaan.

torstai 5. marraskuuta 2015

Joskus mietin, että miks mie teen


Tiiättekö, oon jättäny elämässä aika paljon asioita taakseni. Hullun aktiivinen ja joka-paikassa-mukana-oleva elämäntyyli alko seiskalla, kun minut valittiin yläasteen edustajaksi kaupungin nuorisovaltuustoon. Sitten kohta oli Nuva ry. hommia, oppilaskuntaa ja erilaisia työryhmiä ja edustamisia. Samaan aikaan oli koulua ja kovat tavoitteet, ysillä myös joulunäytelmäprojektia ja muuta ysien omaa sähellystä, partioprojekteja ja viikottain johdettava ryhmä. Kuvataidekoulu, lähestyvä päättötyö, ja muut jutut, joille sanoin vaan kyllä. Myöhemmin tuli opiskelijakunnan hallitus, Laulava joulukortti (ja äitienpäiväkortti), lähetysjuhlat, medialähettiläskoulutus (ja sen kautta isompia partiokuvioita), vähän isompia kouluprojekteja (esim. Soul & Funk -kurssi... kahdesti). Oon edustanu meiän seurakuntaa Kirkko 2020 -seminaarissa ja isostoiminnankehittämisviikonlopussa, joiden lisäksi oon käyny isos- ja avustajakoulutukset sekä ollu jossain vaiheessa super aktiivisesti järjestämässä myös nuorteniltoja. Näin niinko muutamia mainintoja siitä, mitä voisin kirjotella ansioluetteloonkin. 
Oon tehny aika paljon.

Kun kysyin kavereilta kysymyspostausta varten, miten ne kuvailis minua, Emmi sano aika osuvasti: mulla on semmonen "Consider it done" -attitude. Kun ajattelee, että pitäispä tehä, niin mie oon jo tehny. Lähen tosi helposti mukaan erilaisiin juttuihin, ja helposti aattelen, että jos mie en tee, niin ei kukaan muukaan. Tosi usein se on totta, mutta joskus vois tietenki pyytää apua. Aina sitä ei kuitenkaan saa, ja sen takia esim. viime toukokuussa järjestettäessä Lyskaviikkoa (meiän koulun teemaviikko) valehtelematta tein joka päivä hommia aamukuudesta kahteen yöllä, jotta kaiken sais onnistumaan. Moni ois jättäny tekemättä ja tyytyny vähempään, mutta mulle se, että on sovittu, että tehdään, tarkottaa, että tehdään oikeasti hinnalla millä hyvänsä.


Vaakakupissa on tosi usein minun oma hyvinvointi. En läheskään aina nuku tarpeeksi, enkä todellakaan syö kunnolla. En saa kaikkea hoidettua ajallaan (mutta hoidan kuitenkin). En ehi tehä kaikkia niitä asioita, joita oikeasti haluaisin tehä: kirjottaa blogiin, valokuvata, nähä kavereita, nukkua pitkään, lukea kirjoja... Riitelen paljon äitin kanssa huoneen siivoamisesta, koska en vaan yksinkertasesti ehdi - ja sillon ko ehtisin, niin jaksa - siivota, vaikka en itekkään viihdy enää omassa huoneessa. Kehittelin viime keväänä kalenteriin "Älä sovi mitään" -päivät, mutta arvatkaapa, kuinka monesti pidin niistä kiinni. Tiiän, että ois pitäny, mutta aina tuli jotain muuta - koska annoin tulla muuta. Syksyllä uuden kalenterin kanssa en edes yrittänyt. Lotta kuvailis minua sanalla stressialtis, joka on aika todenmukanen kuvaus myös. Stressaan jatkuvasti ja kaikesta - asioista, joista saa ja pitää stressata, ja niistä, jotka vois vaan jättää miettimättä. Deadlinet oikeasti ahdistaa, varsinkin kun oikeasti haluaisin saada kaiken tehtyä - mulla on lopulta aika tunnollinen luonne, ja se on välillä raskasta.

Teen kaikkea aina niin innolla vapaaehtosesti. Saan siitä usein kehuja, että vautsi kiitos, mitä teet, mutta tosiasiassa tekisin niitä asioita ilman kehujakin. Aina kun joku kysyy. Hyvinä esimerkkeinä tältä syksyltä kaksi asiaa, jotka ois voinu varmasti hoitaa myös joku muu:

1. Abien teemapäivä. En ottanu viime keväänä perustetussa abitoimikunnassa mitään roolia, vaan oon täysin "rivijäsen". Teemapäivä on tulossa ja innostun koristeiden tekemisestä, joten ilmottaudun ite tekemään sekä kuvausseinän että yhden toisen isomman koristeen. Yksin. Ja mie teen, mutta pienen ahistuksen taas kehiteltyäni onneksi minua autetaan maalaamisessa koulun jälkeen. Kuvausseinää varten - ja muutenkin koristeluihin - tarvitaan paljon jouluvaloja. Opiskelijakunnan viime vuonna hommaamat valot on kadonnu, ja otan henkilökohtasesti hoidettavaksi asiaksi uusien valojen ostamisen. Ehdotan valojen ostamista kuukausikokouksessa, jonka loppumisesta 15 minuutin päästä oon jo ostanu 144 metriä jouluvaloja. Vapaaehtosesti kävin läpi vielä kaikki kaksitoista valopakettia, teippasin kaikkiin johtoihin kiinni opiskelijakunnan nimen, ja tussilla vielä merkitsin kaikkiin laatikoihinkin sen. Samaan aikaan tietenki oisin voinu lukea siihen ruottin sanakokeeseen, josta sain nelosen, tai pienentää to do -listaa.

2. Julisteen tekeminen konserttiin. Musiikinopettaja haluaa jonku meiän koululaisen tekevän julisteen, kuviksenope ilmottaa heti minut tekemään. Suostun kai kysymättä, jonka jälkeen oon ollu musiikinopen Wilma-viestien, sähköpostien, puheluiden ja tekstareiden (en oo koskaan antanu minun numeroa, hitto vie) pommituksessa, jonka lisäksi yhteydenottoja on ollut kasvokkain ja kurssien opettajien kautta. Nyt on juliste miljoonien korjausehotusten jälkeen, enkä hyödy tästä mitenkään. Juliste ei liity mihinkään minun kurssiin, enkä ole edes menossa koko konserttiin (enkä pääsis sinne ees ilmaseksi). Seuraavana aamuna naapurilukion musiikinope laittaa Facebookissa viestiä ja pyytää julistetta yhelle keikalle. Ja miehän teen. 


Jos joku asia mulle pitäis opettaa, niin ehdottomasti sanomaan ei. Antamaan itelle aikaa ja anteeksi. Koska on mulla oikeasti tosi paljon niitä hetkiä, jollon mietin miksi. Itken välillä sitä, miten en jaksa, ja miten paljon pitäis vielä tehä. Ei mulla oo oikeasti voimavaroja siihen kaikkeen, mihin aina suostun. Tietenki teen kaikkea vapaaehtosesti, omasta tahdosta, eikä muita voi syyttää tästä jatkuvasta tekemisen kierteestä.

Eilen olin romahtamispisteessä (en tosin niin pahassa, missä oon aiemmin ollu). Istuin sohvalla koneen kanssa, enkä saanu mitään aikaseksi. Tuntu, ettei mikään, mitä teen, onnistu yhtään, enkä ehi tehä niitä asioita, mitä pitäis. Hetken ajan tuntu siltä, että jään siihen sohvalle vähän pidemmäksi aikaa: en mee seuraavana päivänä kouluun, ja jätän pitkäksi aikaa hommat sivuun. Otan vähän omaa lomaa, ja jätän kaiken tekemättä. En ees muista, millon mulla ois viimeksi ollu päivä, jollon ei tartte tehä mitään, eikä seinällä olevassa hoidettavien asioiden listassakaan ois yhtään kohtaa. Tarttisin sellasen päivän. Enkä oo ainoa, jonka mielestä tarttisin vähän paussia kaikista tekemisistä:

"Joskus mie äiti mietin sitä, miks mie teen näitä kaikkia juttuja."
"Nii-in... Mie oon lakannu jo kysymästä ja miettimästä ko sie teet kumminki."

Ja sitten taas ajattelen, että kyllä kohta helpottaa. Jos tästä viikosta selvitään. Tai näistä muutamasta hommasta. Sitten niitä tulee aina lisää ja lisää. Ehkä siis sitten joskus. Tai sitten kun opin sen maagisen sanan, enkä pelkää käyttää sitä.

Kyllä kaikki on sillee hyvin, mutta tiiättehän, joskus tarttis vaan vähän enemmän aikaa.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Pakkashuurteessa


Selitin vähän aikaa sitten eräälle henkilölle, miten oon tietynlaisessa "välitilassa" tällä hetkellä. Sellaisessa, että Rovaniemellä en uskalla - eikä toisaalta kannattaisikaan - sitoutua mihinkään pidempiin juttuihin mukaan, mutta toisaalta en voi luvata itseäni muuallekaan. Se, etten tiiä, missä vuoden päästä oon, on aika pelottava ajatus. En oo ihan varma, oonko samaa mieltä tän henkilön kanssa siitä, miten toisaalta se voi olla vapauttavaa myös. Mulla pelottaa vähän. Mutta onneksi on hyvä perustelu sanoa ei erilaisille asioille (en keksi kyllä kertaakaan, jolloin oisin niin sanonu). Voi olla, että välitilan takia saatan tehä tyhmiä ratkaisuja - sellaisia, jotka tuntuu hyvältä, mutta on typeriä, tiiättekö? Mutta en uskalla sanoa ei. Haluan vain sopeutua tilanteeseen, nauttia siitä mitä on, enkä haaveilla siitä, mitä kaikkea voisi olla. Kuten lempparibloggaaja kirjotti, kaikkea ei voi saada. Se on niin totta nytkin, että pitää vain antaa tyhmät ratkaisutkin anteeksi itselleen. Fiilispohjalta, mutta silti muutaman askeleen päähän ajateltuna.

Blogin kohdalla taas oon kahen vaiheilla. En sen suhteen, jatkanko bloggaamista vai en, vaan ikuisuuskysymyksen kanssa - jaksanko alkaa muokkaamaan ulkoasua radikaalisti. Rakastan isoja kuvia, mutta toisaalta haluaisin vaihtelua pienentämällä niitä ja lisäämällä sivupalkin. Mutta miettikää sitä työn määrää, kun kaikkien postausten kuvat pitää alkaa klikkailemaan pienemmiksi, ettei ne mene sen sivupalkin päälle sitten. Kaiken huipuksi se vaatii nykyään myös kahdella koneella työskentelyn, koska suurin osa kuvista on edellisellä koneella vieläkin. Pienistä muutoksista on kuitenkin aina hyvä lähteä liikkeelle.

Hassua, että kirjoitin muutamaan viestiin syysflunssan saavuttaneen minutkin, vaikka maa on jo lumihuurteesta valkonen, tiet jäässä, ja ulkona näyttää pakkaselta. Juuri sellainen päivä, jolloin pitää jäädä kotiin niiskuttelemaan, kuuntelemaan Iisaa ja tallustelemaan raidallisessa yöpaidassa ja villasukissa. Jos talvi ois aina näin kauniita päiviä, sitä voisi jopa rakastaa.

Harmi vaan, että pakkashuurrekin on tietynlainen välitila.

Pakko kyllä hehkuttaa ja ilmoittaa itellenikin, miten onnellinen oon siitä, että oon hyvällä omalla tunnolla voinu yliviivata vihdoin to do -listalta asioita. Paljon on vielä tekemistä, mutta silti. Hyvä mie.

EDIT: Muistutuksena vielä, että enää tämä ja huominen aikaa pistää kysymyksiä tulemaan kysymyspostaukseen! Hyvin niitä siellä on jo, mutta jos joku asia mietityttää ja se kysymyksistä puuttuu, niin kiireen vilkkaa kirjottamaan se. :)

lauantai 24. lokakuuta 2015

Kysytyttääkö?

Joku ihanainen ruudun takana kyseli, että olisiko mahdollista pitkästä aikaa toteuttaa kysymyspostausta. Hassua sinänsä, että oon miettiny samaa viime aikoina ja päätin, että nyt on hyvä. Elämäntilannetta voin sen verran pohjustaa, että oon siis tällä hetkellä Rovaniemellä ja opiskelen abivuotta lukiossa, kuvataidelinjalla. Mittarissa on ollu 18 vuotta viime huhtikuusta lähtien. Monien harrastuksien, hassujen ajatusten ja vähäisen elämänkokemuksen pohjalta oon kuitenki taas valmis vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin liittyen minuun tai elämään ylipäätään! Toivottavasti kysymyksiä tulee postaukseksi asti, ja vaikkei tulisi, niin vastailen kaikkiin kysymyksiin kuitenkin vähintään kommenteissa tai tarpeen tullen henkilökohtaisesti sähköpostillakin.

Lupaan myös vastata videolla! Joten nyt vaan kysymyksiä tulemaan, ettei jutut mene yhtä nopeasti kuin joidenkin sukulaisten kanssa (heidän mielestään) tärkeimmät asioista keskusteltaessa menee (alla demonstraatio).

"Mites koulussa?"
"Ihan hyvin."
"Mites helluelämä?"
"Eipä kummosemmin."
"Okei."

Aikaa on viikko eli 1. marraskuuta alan lukemaan kysymyksiä ja toteuttamaan vastauspostausta. :)

Jos ihan oikein muistan, oon toteuttanu edellisen kysymyspostauksen vuosi sitten maaliskuussa?! Postaus nimeltä Kasperilla löytyy tästä klikkaamalla, mutta samoja kysymyksiä saa siis toki kysyä uudestaan - voihan se olla, että vastaukset on vaihtunu.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Helsingin valot, talot ja ihmiset



Faktahan on se, että vaikka Tukholma olisi miten kaunis tahansa, Helsinki on mulle yks iso rakkaus. Oon muutaman päivän ollu sieltä erossa ja jo kattonu, millon vois päästä takasin. Sanoin tosi monelle kaverillekin siellä, että tuntuu hassulta, miten vuoden päästä saatan asua siellä (toivottavasti!). En osaa selittää, mikä siinä paikassa houkuttelee - voin luetella asioita, joiden takia haluan takaisin, mutta itse kaupunkiin kohdistuvaa rakkautta en osaa pukea sanoiksi.

Ongelma siinä, että käyn harvoin Helsingissä, on se miten paljon ihmisiä siellä lopulta on, jotka haluaa nähä. Listasin monia kahviloita ja paikkoja, joissa oisin halunnu käyä siellä ollessa, mutta lopulta aikataulutin muutaman päivän siihen kaikkein tärkeimpään - ihmisten näkemiseen. En ehtiny ees paljoa shoppailla (joka ei nettipankin tsekkaamisen jälkeen haittaa yhtään...), mutta sitäkin useammin oon istunu alas vaihtamaan kuulumisia, mikä on minusta paljon tärkeämpää. Helsingissä vaan on monia rakkaita ja ihania.

Koska olin reissussa yksin - Helsingissä majotuin vielä hotellissa, enkä kaverin luona - mulla oli aika paljon vapauksia päättää ite, mitä teen ja missä kuljen. En oo aiemmin kokenu samalla tavalla vapautta, vaikka esim. yksin viikonloppuja kotona ollessa ei mulla oo kukaan sanomassa, mitä pitäis tehä tai minne pitäis mennä. Samalla tuommonen itsenäisyys paikassa, jossa ei oikeasti osaa yhtään kulkea, on vapauttavuuden lisäksi myös aika pelottavaa. Parissa päivässä opin kuitenki tuntemaan reittejä ja paikkoja niin, että lopulta tuntu, etten koskaan halua lähteäkkään kotiin. Helsingissä oli hyvä olla, ja vaikka henkeen ja vereen oisinkin lappilainen, niin sinne seuraavaksi haluan. Ei vaan viettämään kolmea yötä, vaan pidemmäksi aikaa ja ihan oikeasti. 

160 päivää ja lukio on taputeltu juhlia vaille kasaan. Sitten menen, jos vaan voin. Mutta ei sinne asti voi oottaa, pakko päästä aiemmin käymään. Pakko. 

Ja miehän meen jos haluan.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Bättre gränder i Stockholm



Perinteisiin syyslomareissuihin on alkanu tulla vähän vaihtelua, kun viime vuonna lämpimien rantojen sijasta suunnattiinkin pohjosempaan Leville, ja tänä vuonna päätin lähteä ite reissailemaan kahden Pohjoismaan pääkaupunkiin. Oon alkuviikon ollu Lidian hoivissa Tukholmassa ja just nyt istun Helsingissä hotellihuoneessa vikaa iltaa. Koko viikko on menny hirveän nopeasti ja tuntuu, että vaikka oon tehny asioita, joista tykkään, en oo tehny läheskään kaikkea, mitä oon kuvitellu tekeväni. Ylihuomenna alkaaki taas arki ja hommia pitää alkaa tekemään satasella.

Tukholma oli kuitenki ihana. En oo moneen vuoteen kävelly keskustan kaduilla tai viettäny kauaa aikaa maassa, jossa ympärillä olevat ihmiset puhuu äidinkielenään (pääsääntösesti) ruotsia - jos siis lentokentillä hengailua tai Haaparannan IKEAa ei lasketa. Fakta on myös se, etten oo aiemmin matkustanu varsinaisesti yksin, vaikka Tukholman osalta kuljinki Lidian mukana suurimman osan ajasta ja sillon ko en, näin Beaa pitkästä aikaa. Kahen ihanan ihmisen näkemisen lisäksi kohokohtia oli ehottomasti Fotografiska (valokuvataiteen museo) ja eksyminen kuninkaan korkeimpien vartijoiden majapaikkaan. Kauniita kuvia ja vähän seikkailua eli kaikki mitä tässä elämässä oikeastaan tartteekin.

Täytyy myöntää, että Ruotsiin oikeasti matkustamisesta huolimatta en puhunu melkein kuus vuotta opiskelemaani kieltä, jos ei huomioida muutamaa "Tack så mycket" ja "Ja" tai "Nej" -vastauksia. Kaverit toimi "tulkkeina" tai vaihtoehtosesti (välillä ruottalaisista johtuen epätoivosesti) kävin keskustelua englanniksi. Minun suhde ruottin kieleen on vähän monimutkanen. Vähän hävettää myöntää ruotsinkielisen sukunimen takia, että vaikka kuinka haluaisin ja yritän, en oikein osaa ruottia. Haluaisin, mutta en vaan osaa. Vielä vähän reilu viikko sitte olin sitä mieltä, että kirjotan ruottin keväällä ylimääräsenä aineena, mutta ruottin kurssin alkaessa ekaa kertaa n. kahdeksaan kuukauteen, tajusin heti ekalla tunnilla, ettei siinä ois mitään järkeä. Hämmentävintä oli kuitenkin Tukholmassa huomata, miten hyvin ymmärrän kieltä, mutta jotenkin ite sanojen tuottaminen on vaikeaa. Ehkä vielä joskus opin.

Onneksi kielen osaaminen ei oo edellytys matkustamiselle. Tukholma on kaunis ja todellakin paikka, mihin palaan vielä uudestaan ja uudestaan. Sitä paitsi yksin matkustamisesta selviää jännittämisestä huolimatta loppujen lopuksi ihan hyvin.