maanantai 30. syyskuuta 2013

Diana ja Elmeri


Normaali kuviskoulukerta taas takana: vein Dianan neitsyyden ja toin Elmerin ihan kotiin asti. Selittämisen paikka, vai? Ne, jotka toivoo kuvittelevansa väärin, huutaa hep! Kyseessä on siis kuviskoulun kaks uutta järkkäriä, joihin oon korviani myöten rakastunu - jos nyt ostaisin uuden kameran, toisin kotiini samalaisen oman Akselini tilalle (oon finally keksiny sille nimen!). Canonin 600D täyttää tällä hetkellä toiveeni ja on unelmani, vaikkakin merkkinä se on väärä - ei, en ole merkkiuskollinen, mutta kun muutama lisäputki sopii Sonyyn, suosin sitä (kukapa nyt kaikkia kameratarvikkeitaan haluaisi laittaa vaihtoon tuosta vain?). No, onneksi hätä ei ole tämän näköinen ja kuviskoulun kameroita saa harvoin ja vain valitut lainailla aina viikoksi. En tiedä, kuinka moni kyseisestä Elmeristä tietää sen, että sillä onnistuu kuvata myös videoa. Sen takia minä lähinnä sen mukaani nappasinkin, joten videoa on luvassa! Jos siis kenelläkään on minkäänlaisia videotoiveita, niin mulla ois viikko aikaa sellaiset toteuttaa, ennen kuin joudun luovuttamaan Elmerin takaisin (ellen tee meiän opelle uhkaamaani suunnitelmaa ja lähde Elmerin kanssa maailmalle). Toivottavasti oma Akselini ei ole kovin mustis, kun hellästi Elmeriä silittelen...

Muutenkin päivä on ollu melko jees! Koeviikko loppui onnellisesti enkun kokeeseen, josta tiedän pääseväni läpi - muutamat kohdat kyllä meni vähän arpomalla, mutta niin se homma pitääkin hoitaa. Käväisin myös Ilkan kanssa Spice Icessä, koska huonona parhaana ystävänä unohin Ilkan syntymäpäivän eilen (nolo mie), vaikka lopulta sen muistinkin. Tarjosin anyway jäätelön, joka oli kuulema paras lahja (ainaki melkein). Sieltä kuivashamppooshoppailujen jälkeen koululle kitumaan ykkösten iltapäivään. Rehellisesti sanottuna olisin paljon onnellisempi, jos olisin saanu mennä kotiin nukkumaan, mutta ei. Aina ei voi voittaa. 

Huomenna siis alkaa uusi jakso. Minun lukkari näyttää ekana poikkeuksellisen pitkää suunnistuskertaa, ruottia, yhteiskuntaoppia ja kuvista, joten kovin paljon en luokastani ole erossa. Rehellisesti sanottuna mulla vähän jänskättää, ketä samoille kursseille sattuu! Onneksi en pelkää uusiin ihmisiin tutustumista ja noloilua heti ekoilla tunneilla. Ja koska pelkkä tavallinen koulupäivä ei oo mulle tarpeeksi, niin peppuni puudutan myös perusturvalautakunnan kokouksessa illalla. 

Laitoin juuri vaniljakastiketta omenapiirakkaani. Mutta mitä teille kuuluu? :)

Kuun kuusi soivaa / syyskuu

Hui jestas, ko aika mennee nopeasti! Nyt ollaan syyskuun lopulla jo, vaikka vasta alotin lukionki - huomenna oikeastaan alkaa jo toinen jaksoki. Anyways, kun kerta kuun lopulla ollaan, on tietenki kuun kuuden soivan vuoro astua kehiin! 

Mulla on jotenki itellä tosi intoutunu olo oman musiikin tekemiseen ja soittamiseen tällä hetkellä, mutta en vaan saa oikein aikaseksi. Ois myös kiva opetella soittamaan ja laulamaan uusia lauluja, joten saa ehottomasti ehotella, jos joku keksii jonku biisulin! Ootan myös innolla keskiviikkona alkavaa musiikinkurssia, jossa soitetaan soul-tyylistä musiikkia ja kurssin päätteeksi esiinnytään jossain - viimeiset pari vuotta esiintymispaikkana ollu Kauppayhtiö, mutta saa nähä! Oon jotenki niin intoutunu kaikesta, niin voisin jopa tehä Youtubeenki uuden coverin, kunhan vaan keksisin mistä. Ollaan Eevinkin kanssa vihdoin tekemässä meiän ukulele covereitakin. Oi jestas, kunnon eepos, mutta onneksi on niiiin paljon hyvää musiikkiakin! :)

Ainiin, aiemmat kuukaudet löydät klikkailemalla seuraavaa numerosarjaa: 1/13, 2/13, 3/13, 4/13, 5/13, 6/13, 7/13, 8/13


Ray Charles: Hit the Road Jack


Erin: On elämä laina



PMMP: Kovemmat kädet


Laura Närhi: Viimeinen aamu



Tom Odell: Can't Pretend


Satellite Stories: Campfire

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sunnuntaiaamut


Kun takassa on tuli. Kun voin hakea postin yöpaidassa ja reinoissani turbohuulet naamalla ilman, että näen yhtään ihmistä. Kun aamukahvin yhteydessä voin lukea päivän lehteä rauhassa ihmetellen maailman menoa. Kun telkkarista kuuluu hiljaa nostalgisia ääniä. Kun Äiti kulkee huoneesta toiseen hiljaa punavalkoraitainen Marimekon raitakuosi yllään. Kun voin hautautua peiton alle ilman syytä. Kun tiedän englannin kirjan odottavan minua sängyn toisella puolen, mutta en kiinnitä siihen minkäänlaista huomiota (ehkä se silloin luovuttaa taistelun). Kun kuulee oman tasaisen hengityksensä. Kun tietää, että pitäisi laittaa sukat jalkaan, ettei varpaat palellu, mutta ei silti tee elettäkään sukkia kohti.

Sellainen on sunnuntaiaamu, josta minä pidän. Rauhaa ja rakkautta. Ei kiire minnekään

Tänään minun on kuitenkin pakko antaa luovutusvoitto englannin kirjalleni ja pian laittaa vaatteet päälle, että ehdin kuvata Roosaa filmille ennen huomista. Tiedän kumminkin, että hyvällä tuurilla saan illalla vohveleita, kermavaahtoa ja omenahilloa ihan niinkuin ennenkin - tai jos en vohveleita, niin ainakin omenapiirakkaa (ei nämä botoxit niin kamalasti elämää haittaa). Seuraavaksi kuitenkin tartun puurolusikkaan, vaikken pidä puurosta, enkä nauti sen syömisestä. Ehkä juuri siksi teenkin sen. Tai sitten juoksen karkuun ja puren kynsiäni.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Hyvät ajat eivät olleet meitä varten


En ole kertaakaan ikävöinyt sinua. En hetkeäkään antanut muistoille tilaa. Mikä on mennyttä, on ohi, eikä palaa. Jos ei palaa, ei voi olla varma, onko sitä koskaan ollutkaan. En edes muista, miltä äänesi kuulostaa tai miten naurat - millaiset jutut sinulla edes naurattaa. En usko, että sillä on merkitystäkään, sillä tiedät itsekin, että päästin irti jo ajat sitten. En vain osaa elää keskellä riitaa, jota ei ollutkaan. Se taisi olla silkkaa inhoa - inhoa, jota vain sinä harrastit. Näytit oikeat karvasi. Ei minulla sinua ole ikävä. Kunnes sinusta tuli muistutus verkkokalvoilleni kuvana, jossa minä, sinä ja muutama muu hymyilemme onnellisena. Ennen kuin mitään tapahtui ja ennen kuin mikään oli muuttunutta. Hyviä aikoja. Niitä minä kaipaan. Sitä, kun minä, sinä ja muutama muu hymyilimme samassa kuvassa.

Sillä millaista olisi nyt, jos hymyilisimme yhä vierekkäin? Kävisin varmasti siinä kahvilassa, jossa me yhdessä kävimme. Istuisimme sillä samalla sohvalla, millä istuit saadessasi syntymäpäivälahjasi. Nauraisimme yhdessä jutuille, joita en muista, mitä en voi kuvitellakaan enää. Hyppisin lyhyillä jaloillani valtameren kokoisia lätäköitä yli sinun nauraessasi. Skypettäisin monta tuntia tajuamatta ajan juoksua. Lukisin sinusta lehdistä, että tietäisit jotakin kiinnostavan. Olisimme pari, jos parinetsintää yhä harrastettaisiin ja valssissa veisit minua tiukasti taakse päin, sillä se olisi se, mitä haluaisitkin tehdä.

Välillämme ei kuitenkaan ole enää mitään. Ei hyvää, ei huonoa, ei mitään. Jos näkisit minut nyt, katseesi olisi varmasti kylmä. Katsoisin sinua takaisin kuin tuntematonta. Sillä enhän minä sinua tunne. Kielsit minulta etuoikeuden siihen. 

En ole varma, haluaisinko enää.

Postauksen kuvat ovat todennäköisesti we♥itin ja tumblr.in kätköistä, sillä minulla ei ole mitään sanottavaa.

Sauna, syksy ja ruokalautaset


Perjantaihini kuului hyvää ruokaa - sitruunapestobroileria käärittynä pekoniin, kuskusia (tai niinkuin maailmalla sanotaan: couscous) ja salaattia, johon olen jo tottunut. Ainakin melkein, koska sipuli tökkii edelleen. Koska me sotkettiin kaikkien kansojen ruuat sekaisin, jälkkäriksi oli ainakin Saksassa tehtyä kahvivanukasta kahvikermavaahdolla (niiiiiiin hyvää) ja maaliskuussa pilalle menneitä venäläisiä suklaita, joita söimme omalla vastuulla - vähän niinkuin kaikkea venäläistä kuuluukin syödä. Elokuvaherkuiksi meille oli nachoja, salsaa ja ranskan kermaa. Elokuva oli amerikkalainen The Notebook, jonka jälkeen olin jälleen kerran pidättelemässä itkua - lähinnä ihan turhaan, koska itkin kumminkin. Syvällisten keskustelujen saattelemana menin kuitenkin nukkumaan kuin pikkulapsi.

Olen aina rakastanut kiireettömiä aamuja ja onneksi tämäkin aamu oli sellainen. Kuppi kahvia ja jotain hyvää suuhun - tällä kertaa munia ja pekonia (ei siis pelastusveneitä) sekä leipää ihan vääränlaista kinkkua yllään. Se on oikeastaan viimeisin kerta, kun tänään olen ruokaa syönyt. Nyt odottelen Äitiä, jonka olisi tarkoitus tuoda mukanaan ruokaa. Onneksi ruokaratsuni tuli samantien tuon kirjoitettuani ja nyt on masu täynnä.


En yleensä käy Eevillä ja Lumilla päin, mutta kun käyn, olen aina hukassa. Siinä kaupunginosassa on vain jotain, mikä saa minut hämmentymään ja kääntyilemään väärille teille, vaikka siellä ehkä jopa kahen käsin sormilla laskettavan määrän olen vieraillut. Tämä kerta oli kuitenkin poikkeus - löysin automaattisesti perille, kun tänään muutaman päivän vespattomuuden jälkeen lähdin Eeville ajelemaan. Tarkoituksena oli kuvata ja editoida Eeville hakemusvideo, mutta teknisten ongelmien kautta päädyttiin vaan kuvaamaan se ja editoinnin sijasta puhumaan kaikesta, mikä on jäänyt puhumatta. 
Sain myös kuulla Eevin ite tekemän laulun ja se on paras ikinä.

Koska on lauantai, meillä oli Eevin kanssa syötävänä myös Lauantai-pussi - siitä on ikuisuus, kun kumpikaan oli sellaiseen koskenut! Maistettiin myös Fazerin uutta kummallista suklaapatukkaa, joka oli kuitenkin ihan hyvää.

Ja mikäpä olisi lauantai ilman saunaa, jonne nyt lähden. Koska sauna. Ja syksy.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Mussukkani, ole hyvä ja hengitä


En tiedä, miten tämä kirjoittaminen pitäisi aloittaa, koska haluan heti ensimmäiseksi hämmästellä sitä, että meiän enkun ope alottaa Wilma-viestinsä sanoilla "Hei kaikki mussukat!". En tiiä, pitäiskö itkeä vai nauraa tai sitte mie vaan hämmennyn helposti. Onneksi en kovin montaa sekunttia ollu hämmentyny psykologian kokeessa vaan annoin palaa, kunhan olin käyttäny Lotan antaman maailman hyödyllisimmän koeohjeen: tee erilliselle paperille ajatuskartta esseestä (tässä tapauksessa kahesta valitsemasta esseestä), hengitä syvään, syö jotain ja kirjoita. Toivottavasti sekin hengittää kirjotuksissa tänään. Ja syö, koska se rohmus meidän hyvät leivät mukanaan sinne. Minun koe meni joka tapauksessa hengittämällä hyvin, toisin kuin ilmeisesti suurimmalla osalla meiän kurssilaisista - porukka nimittäin alko levottomaksi jo ekan tunnin jälkeen ja palautti papereitaan eteen. Itse olin luokan toiseksi viimeinen ja viimeinen palautti paperinsa vielä silloin, kun olin pakkaamassa kyniäni pois - eikä kello ollut edes kahtatoista. Suoritin myös koeavautumiset Pinjalle ja Emilialle ennen kello kaksitoista kymmenen, jolloin hyppäsin bussiin, joka toi minut kotiin.

Koska ilmeisesti nyt viikonloppuna pelataan Helsingissä joku Suomen iso jalkapallocuptsydeemi (älkää kysykö multa, älkää murhatko minua), meiänkin Isi on lähössä tänään kohti Helsinkiä, joka meinaa sitä, että meillä on illalla sitte tyttöjenilta Lotan, Äitin ja minun kummitädin kanssa. Hyvää ruokaa (ja joidenkin tapauksessa viiniä), höpöttelyä ja elokuvia unohtamattakaan klassista yökyläilyä, jonka takia minut ajetaan omasta sängystä pois. 

Koska nyt alkaa viikonloppu (tsekatkaa Mariannen linkkaama asiaan sopiva kuva), saan vihdoin toteuttaa jo pitkäaikaisen haaveen/toiveen/minkälie ja siivota huoneeni, jonka lattia ja kaikki muutki paikat on viime aikoina täyttyny turhista papereista ja likasista vaatteista hurjaa vauhtia (joo, olen perfektionisti, enkä piä huonettani siistinä - enkä varmaan oo ainoa tämmönen tapaus!). Myös muita pitkäaikasia suunnitelmia aattelin tehä ja nähä muutamaa ihanaa ystävääkin jajajajajajajaaa. Viikonloppu, voiko muuta enää sanoa?

Voisin kumminkin aloittaa urakan päiväunilla.

torstai 26. syyskuuta 2013

Jos koiria voi tavata, tapasin koiran


En ajatellut koskaan, että tyytyisin matikan kokeessa vaan siihen, että se menee läpi. Nyt tyydyin siihen ja annoin periksi törkeälle vessahädälle ja nälälle viimeisen tehtävän kohdalla - juuri sen, millaisen esimerkin opettaja oli pohjatunnilla näyttänyt. Ei reilua ollenkaan, mutta minkäs teet. En olisi koskaan myöskään arvannut, että tapaisin koiran (voiko koiria tavata?), joka rakastaa vihanneksia (paitsi kesäkurpitsaa ja sehän on ihan oikein, koska kesäkurpitsa on pahaa). Kirosin myös Rovaniemen paikallisliikenteen sinne, minne se kuuluukin, kun odotin kohmeessa bussia kolme varttia (tai sitten olin itse vain tyhmä, enkä tajunnut, että voin ihan hyvin pyytää lupaa odottaa kaverin luona, joka siivosi omaa huonettaankin minun takia, että seuraava bussi tulee...). Hyvän ystävän puhelu (se ainoa, joka onnistui) kuitenkin lämmitti jonku verran, eikä siinä nyt niin kauan mennyt, että istuin tärisevässä kulkuneuvossa ekaa kertaa kevään jälkeen. 

En varmaan koskaan totu siihen, että koeviikolla saatan ehtiä tehdä jo vaikka mitä koulun lisäksi ennen kolmea. Koeviikonsa on puolensa ja puolensa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että plussaa löytyy ainakin vielä nyt tässä vaiheessa enemmän (koetuloksia odotellessa). Miinuksena toki se, että pitää lukea kokeisiin. Huomenna on psykologia, enkä ole rehellisesti sanottuna vielä avannutkaan kyseisen aineen kirjoja, vaikka tiedän, että kello yhdeksästä eteen päin pitäisi olla kynä sauhuten selittämässä mitä kummallisimpia sanoja ja kirjoittamassa kaksi esseetä - ihan niinkuin yhden lukiokelvollisen tapauksen kirjoittamisessa ei kestäisi jo tarpeeksi kauan... Onneksi tsemppaavat sipsut ja dipsut on yhä tallella - enää pitäisi pystyä keskittyä lukemiseen omien kummallisten mielihalujen toteuttamisen sijaan! En millään tajua, mikä legoissa ja Helsingissä nyt yhtäkkiä viehättää... 

Ehkä koeviikon loputtua voin myös vihdoin aloittaa kirjan kirjoittamisen. Se minulla sentään oikeasti kiinnostaisi.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Hemmetin lähikauppa ja vapaapäivät



Annoin periksi koeviikolle, mutta ehkä annan sen sille anteeksi. Kyllä, kävelin lähikauppaan ostamaan sipsuu ja dipsuu (sain samalla hyvän tekosyyn käyttää punaista pipoani). Omatuntoni huutaa pään sisällä, mutta syytän koeviikkoa. Lohduttelin itseäni sillä, että sain sentään arvan - ehkä sitä ei olisi koskaan pitänyt avata, koska "Ei voittoa" -sanat ei tuntunu hyvältä. Kyllä mie omasta mielestä oon voittaja. Jos pientä lenkkeilyäni kaupalle ei lasketa, olen oikeastaan koko päivän tehnyt sitä, mitä aioinkin: löllötelly omaan tahtiini. Neljän ja puolen tunnin aikana - mitä siis olen tänään vasta ollut hereillä - olen juonut luvattoman monta kuppia hyvää kahvia ja tuijotellut ruutua, räpsinyt valokuvia ja jutellut ihmisille (lähinnä ruudun kautta nauranut Eeliksen kanssa muutaman vuoden takaiselle eduskuntareissun kuvamateriaalille). Koska koeviikolla tavotteet pitäisi olla ihan toisenlaiset, voisin seuraavaksi ihan oikeasti tarttua siihen psykologian kirjaan ja alkaa lukemaan kokeeseen - matikka kun on jo menetetty peli, enkä millään jaksa vaivata päätäni tänään (sen rapsuttaminen on silti ok). 

Ehkä ensin keitän kuitenkin kupin kuumaa teetä syysflunssaani.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Missä äx?


Flunssa ei oo minua hidastunu, kun äikän kokeessa kirjottelin kynä sauhuten eväänäni Ässä Mix, koska oon itekki melkonen ässä. Ihan noin se ei ehkä menny, mutta lähelle kuitenki. Saatoin ehkä vähän aikaa lusmuilla koululla (kirjoitin kuviksen itsearvioinnin loppuun, että sain sen ujutettua jonku vietäväksi pyhään 4. kerrokseen) ja hyödyntää ilmaisen kouluruuan mahdollisuudenkin, jonka jälkeen suuntasin Oonan ja Emilian kanssa kaupungille pariksi tunniksi. Sitä ennen käytiin kylläkin Oonalla (ekaa kertaa Oonalla, wohoo!) moikkaamassa ihanaa ja maailman sulosinta Tiuhtia. Vai voiko joku muka kieltää, ettei kyseinen otus olisi valloittava? Ei, sitä minäkin ♥ Kaupungilla pörräilyn tuloksena löysin kunnon syyspipon, josta oon enemmän ko onnellinen! Kun Rosalla loppu koulu, niin tehtiin vihdoin ja viimein meiän vartsun puolivuosisuunnitelma loppuun ja muutama tunti sen jälkeen aloitettiinkin sen toteutus jo.

Koeviikon hyvät puolet on ehdottomasti kuitenkin se, että saan huomenna nauttia vapaapäivästä, vaikkakin saatan ehkä jossain vaiheessa päivää herätä siihen todellisuuteen, että matikkaa ja psykologiaa pitää lukea. Siihen asti kuitenkin nautin täysin siemauksin ilman minkäänlaista kiirettä! :)

maanantai 23. syyskuuta 2013

Hiushaamuilua

Hengissä ollaan ja ilmoittaudun elävien kirjoihin jälleen! Lukion ensimmäinen koe on vihdoin takana, eikä se ollukkaan niin paha, vaikka aamulla melkein itku kurkussa kävelin koululle. Onneksi sillon minut tultiin säikäyttämään melkein parhaimmalla tavalla ja helpotti ehkä vähän, kun paniikin unohti hetkelle. Pohjatunnilla tajusin vielä kaiken ja olin varma, että tuo tehdään noin ja tämä näin. Kokeessa kuitenki piti vetää pari syvää huokausta, ennen ko ajatukset selkiinty, mutta siitäkin selvittiin ja nyt pidetään vaan sormia ristissä, että pääsin läpi. Ja jos pääsin: ei enää koskaan fysiikkaa! En kuitenkaan nuolaise, ennen ko tipahtaa ja oon varautunu uusintoihin - jos siis niin huonosti sattuu käymään.

Huomenna vuorossa on äikkä, joka minun tapauksessa tarkottaa muutamaa hassua oikeinkirjoitustehtävää (just a piece of cake!) ja essee Vasen jalkani -kirjan lukukokemuksista. Toisin ko tämän päiväseen kokeeseen, oon varautunu pienillä eväillä, ettei satu niin ikävästi, että minun maha kurnis taas niin, että koko luokka kuulee (en liioittele, koko luokka kuuli sen) ja varaudun vielä itse esseeseen tekemällä sinne valmiiksi muistiinpanoja. Meillä saa nimittäin olla kokeessa yks tehtävämoniste, omia muistiinpanoja, luettu kirja ja ohjeet esseen kirjottamiseen. Jos en noiden avulla saa kolmessa tunnissa jotain järkevää (tai miksei suoranaista paskaakin, eihän se opettaja tiedä, miltä minusta on oikeasti tuntunu lukiessa sitä kirjaa) sille paperille, niin jo on ihme! 

Onneksi tämäkin maanantai oli paniikista huolimatta melkonen repeilymaanantai kuviskoulussa Iidan ja Juulian (tuttavallisemmin Jullestöö Mäc Jullestöö) kanssa - klassiset avautumiset kaupungintalon kellarin miestenvessassa ja jyrsijäjengin kokoontumiset kuuluu maanantaihin. En vaan voi elää ilman niitä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

HD-laatuset vastaukset videomuodossa



Juulian kanssa käytiin siis perjantaina kuvaamassa vastauspostaus teiän kysymyksiin - kiitos muuten jokasesta kysymyksestä! Pienten teknisten ongelmien kautta se nyt on vihdoin täällä ja voin hymy huulilla sanoa, että kaikki laatua kaipaavat voi laittaa laaduksi ihan HD-laatusen kuvan. :)

Pikaruokapaikoissa/ravintoloissa käymisestä ja pizzan syömisestä ei sitten puhuta. Hävettää.

Nyt jatkan kuitenkin fysiikan kanssa painimista, sillä huomenna on koe ja mieli tekee kirkua ja repiä hiukset pois päästä. Onneksi en kuitenkaan halua olla kalju, niin en sitä tee.

lauantai 21. syyskuuta 2013

On kaunis lauantai-ilta



Kun on päivän pohdiskellu fysiikkaa, on minusta ihan oikeutettua lähteä omalle kulmalleen yhen parhaimman tapauksen kanssa - erossa oleminen ko on niin kauhean rankkaa. Oikeastaan meiän oli Eevin kanssa tarkotus mennä GRRään kuuntelemaan hyvää musiikkia - ja siellä me oikeastaan melkein kokonaan Kaemon soittelujen ajan oltiinki - mutta lopulta päädyttiin kävelemään pitkin pimeää kaupunkia ja Mäkkäriin kahville (nyt kyllä alkaa pikkuhiljaa hävettää jo tämmönen meininki...). Eevi vaan yksinkertasesti on semmonen ihminen, jonka kansssa puhetta riittää loputtomiin asti, vaikka välissä olisikin monta niin-hiljaisuutta. Onneksi seuraavaan kertaankaan ei ole pitkä aika.

Oon ottanu nyt viikonloppuna melkosen omenakuurin päälle, koska en vaan yksinkertasesti voinu vastustaa meiän pöyällä lusmuilevaa laatikkoa, joka on täynnä suomalaisia luomuomenoita. Söin eilen, söin tänään ja nyt vielä on omenapiirakkaakin, jota mussuttelen maidon kanssa. Vielä parempaa on se, että lauantai on saunailta. On vaan niin kaunis lauantai-ilta, että hymyilyttää. :)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Laatulapset työssään


Päivä täynnä turhanpäiväistä rentoilua. Ai, että olenko avannut fysiikan kirjan? Höpöhöpö, parempi sen on olla kiinni (oikeasti avaan sen tämän postauksen tehtyäni ihan paniikissa...), että sitä voi nätisti silitellä. Ehkä tieto siirtyy sitäkin kautta.

Minusta on ihana herätä rauhassa ainaki melkein omaan tahtiin varsinki kymmenen tunnin unien jälkeen. Aamukahvi, hiusten pesu ja hyvän musiikin kuuntelua ilman kenenkään häirintää. Parhautta. Vaikkei mulla koetta ollukkaan, niin kävin kuitenki puol tuntia nököttämässä opon ja muutaman minun luokkalaisen kanssa kerraten omat kurssivalinnat, jotka saattaa vielä muuttua (ihmettelen siis suunnattomasti tätä ideaa), jonka jälkeen hiippailtiin Juulian kanssa sinne Comicoon syömään ja purkamaan kaikki omat salaiset ajatukset toiselle. Okei, ei ihan, mutta puhuttiin kaikesta (sen huomaa varmaan siitäkin, että perinteiset ruokakuvat jäi ottamatta) ja olo helpottu huomattavasti, kun saa asioita sydämeltään pois. Niinku oli tarkotuski, käytiin vielä kuvaamassa keskuskentällä kysymyspostauksen vastausvideopostaus (kamala nimihirviö) ja vaikka muutamia teknisiä ongelmia ilmaantuki, selvittiin me aika hyvin. Vaikka yks pikkupoika veteli siinä vieressä ties minkälaista rallia ja ylimääräsiä huutelijoita näin jälkikäteen on saanu editoia mukavasti pois (hävetkää). Koska puolen tunnin mittasen videon kuvaaminen on rankkaa ja viileässä ilmassa ehittiin jo palellakkin, niin oli ihan mukava tulla kotiin juomaan kuppi kahvia ja vaan lösähtää koneelle (tänään sitä ruutuaikaa on kertyny jo ihan liikaa...). 

Päivän järkyttymysannos tuli myös täyteen, kun Äiti käveli kotiin ja laitto tänään julkassun Cheekin levyn soimaan kajareista ja alko laulamaan sen mukana. Siis meiän Äiti. Ja Cheekiä. En varmaan ikinä toivu tästä. Pienen kivunlievytyksen sain kuitenki, ko jatkoin uudesta neulepaidasta nauttimista - se on punainen, pehmeä, Lindexiltä ja maksoi 19.95 euroa. Ei paha, ei paha. Vähän niinku eilinen elokuvaki: ei ollenkaan paha. Tai no elokuva oli kyllä tarinaltaan aika synkkä, mutta elinikäisiä traumoja en saanut ja pidin kyllä kovasti, vaikken kyllä elokuvan aiheesta sinänsä pidä, mutta se onnistu koskettavasti kuitenki kertomaan siitä. Ehkä sen takia, että se on suurimmaksi osaksi totta. Siis Tumman veden päällä.

Nyt olen kuitenkin kahden vaiheilla - fysiikan kirja vai nuortenilta. Ehkä ensimmäistä voisi siirtää taas ihan vähän. Emmie kuitenkaan niin huono oo, etten vähemmällä lukemisella läpi pääsisi.

torstai 19. syyskuuta 2013

Yksi pussi oivalluksia kiitos


Koeviikko alkaa huomenna. Se on väistämätön tosiasia, eikä sitä voi enää vältellä - ajatella, että siihen on vielä monta viikkoa tai monta päivää, eikä lukeminen ole vielä ajankohtaista. Se alkaa huomenna. Tai oikeastaan maanantaina, koska oon onnekas ja meillä on huomenna vaan puolen tunnin mittanen oposessio, missä katotaan pienryhmissä lukiosuunnitelmia alustavasti ja muuta mukavaa (itsehän en ole vielä suunnitelmaa kunnolla tehnyt, että köh). Ensimmäinen koe on fysiikasta. Siis just siitä aineesta, mikä mulla on tässä jaksossa ehdoton heikoin lenkki, johon pitäis panostaa ihan hulluna, vaikka mukavan opettajan avulla tunnit ei oo ihan kaameita ollukaan. Tänään terkkarilla myönsin, että mulla stressaa - siis tämä koeviikko. Onneksi tiesin jo valmiiksi ja terkkari (se ihana, joka ei heti ensimmäiseksi haukkunu minua läskiksi paskaksi, niinku kaikki muut on tähän mennessä tehny) vielä vahvisti sen olevan normaalia. En siis ole ainoa. Kirjoja en kuitenkaan ole vielä avannut. Mitä sitä nyt turhaa. Muistiinpanot kuitenkin vaivauduin laittamaan siihen kansioon, missä ne säilyvät koko lukioaikani.

Tiiättekö, mitä muuta huomenna tapahtuu? Minä menen ja otan HD-laatuisen kuvaajani (kameroineen päivineen) kainaloon, käydään syömässä Comicossa puolituntisen jälkeen ja aletaan kuvaamaan kysymyspostauksen videovastauspostausta. Sitä, missä vastaan teidän viimeistään tänään kysymiin kysymyksiin. Joten ladies and gentlemen, menkää kysymään nyt samantien, niin minä ja huomenna räjähtävä Jullestöö, Mäc Jullestöön muistikortti kiittävät! :)

Tänään siis olin terkkarilla perustsekkauksissa positiivisin tuloksin, istuin koulussa viimeistä kertaa 1. jaksolla normaalisti, juoksin Darijan kanssa Subwayssa, taistelin Juulian sormiohjailuja vastaan ja tökkäsin ihmistä mahaan (en tajua, miksi tökin ihmisiä mahaan). Kirjojen avaamisen sijaan aion mennä ekaa kertaa miljoonaan vuoteen Äitin kanssa elokuviin tarkotuksena kattoa Tumman veden päällä, josta ehkä saan elinikäiset traumat, mutta onneksi voin mennä Äitin kainaloon piiloon (Äitin kainalo, paras kainalo).

Oonko muuten ainoa, joka karkkipäivänä (lauantaina) barbeilla leikkiessään käytti karkkeja niiden ruokana?

Kuvassa uusi ihana huivini, mitä tykkäätte? :)

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kuningaspulla ja Jullestöö, Mäc Jullestöö



Saatan ehkä olla hassu ja keksiä kaikkea tyhmää, heittäytyä täysillä mukaan (tarkotti se sitte epämäärästä heilumista ja siansaksan puhumista) ja olla ajattelematta, mitä muut ajattelee. Joskus jopa menen, enkä meinaa ja olen kokeilunhaluinen tekiessäni vapaaehtoisesti asioita, joista en pidä. Idolsia katsoessani käännän ehkä veistä haavassa ja mopoillessa laulan liian lujaa. En ehkä osaa pysähtyä, mutta koska meneminen on kivaa (vaikkei aina niin fiksua), en voi lopettaakkaan. Saatan ehkä menettää lukijan, jos toisenkin, mutta se nyt ei ole kummoinen, eikä uusi juttu tässä maailmassa. Kannan kameraa mukanani päivän tai kaksi, otan kuvan tai kolme, mutta osaan silti riemuita uusista haasteista, mitä maanantaina taas kuviskoulusta sain (uusi filmi ja tähtioppilaana oleminen!). Saatan ehkä nähdä eri ihmisiä jatkuvasti, mutta muistan silti monta vuotta sitten tapaamani tapauksetkin, eikä niihin uudelleen tutustuminen tunnu vaihtoehdolta, vaikka oikeasti niin toivoisinkin tapahtuvan. Kun luokassa on kylmempi kuin kylmä, saatan ehkä katua sitä, etten aamulla laittanut paksua neuletakkiani päälle, mutta tiedän, ettei se kumminkaan mitään olisi auttanut. Saatan olla syömättä pullan, nauttia oikeasti Äitini kutituksesta ja avata turhan monta välilehteä netissä, mutta se on elämää ei sen enempää, hei koeta tää kaikki ymmärtää.

Ostin muuten metrilakua. Ja shoppailin (haluatteko nähä, mitä?), vaikken siitä tykkääkkään.
Vielä on muuten kaksi päivää aikaa kysyä kymysyksiä!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Jättiläistappaja-ampiaiset ja makkaranpaistelijapoika



Ansaitsisin kyllä nyt kolme hurraa-huutoa ja papukaijamerkin, mutta harmikseni onnittelut jää tällä kertaa muniin ja pekoneihin, sekä kasaan koulukirjoja. Me selvittiin hengissä - minä ja kahdeksan vartsulaistani, sekä hädässä tunnettu Venla-ystäväiseni - vaikka saatoinkin pelätä jättitappaja-ampiaisia nääääääin paljon, vaikka niitä kovin killerimäisesti tapoinkin (siis tyynenrauhallisesti ja järjestelmällisesti paistinpannulla ja kengällä, miksei välillä leikkuulaudallakin). Paikalla kävi kyllä myös täysin odottamattomasti prinssi rohkea, mutta ilman sitä töhöä makkaranpaistelijapoikaakin oltaisiin pärjätty (oikeasti ei, sen läsnäolo rauhotti minua ihan tajuttoman paljon ja tytöt oli ihan haltioissaan, ko se tappo ampiaisen kädellä).

Näin suomeksi sanottuna olin siis viikonlopun taas metässä, partioretkellä meiän vartsun kanssa. Kaikkien harmiksi just sillon, ko koko meiän kaheksan vartsulaisen porukka pääsi mukaan, Rosa tuli köhimiskipeäksi, eikä päässy mukkaan. Kaheksan vartsulaista ja mie yks yö, mutta Venla tuli ja pelasti toisen yön (ei se eka kyllä kamala ollu). Olin kuitenki ihan paniikissa siinä vaiheessa, kun huomasin, ettei mulla oo mukana kyypakkausta ja kämpän sisälle alko pöllähtelemään jostaki semmosia 3-4 cm mittasia ampiaisia. Pelkään ampiaisia kuollakseni (vähän niinku ukkostakin, mutta onneksi ei ukkostanu), mutta tuommosessa tilanteessa on vaan pakko voittaa pelkonsa ja olla se vanhin - koska sen takia ylipäätään oot siellä - ja tappaa ne, rauhotella pienempiä ja ottaa tilanne haltuun. 
Meinasin silti pissata housuun, repiä hiukset päästä ja karata mahollisimman kauas.

Koeviikko kuitenkin lähestyy uhkaavasti, joten jatkan elämääni irtautuen koneesta ja tarttuen koulukirjoihin.
Oikeastaan ja paskat, menen katsomaan telkkaria. Matikka ja muut saa oottaa vielä.