maanantai 20. helmikuuta 2017

Etuoikeutetun onnellinen

Elämä on siitä hassua, että se osaa aina yllättää ja yleensä aina löytyy myös joku asia, josta olla onnellinen. Tänään on ollut kauan kaivattu vapaapäivä ilman suunnitelmia, ja kaiken tapahtuessa elämässä nopeasti on tuntunut hullun hyvältä hengitellä hetki. Onnellisuutta on löytynyt siitä, että kuuden työpäivän jälkeen mulla alkaa parin viikon pakkoloma, josta tulee melkonen irtiotto arjesta: ekan viikon vietän Levillä mökkeillen ja seuraavalla viikolla oonkin suurkaupunkin hulinoissa Lontoossa. En osaa sanoa, kumpaa ootan enemmän, mutta maisemien vaihtaminen kuulostaa just nyt aika hyvältä.

Jos tammikuun lopulta tuntui, että neljä työhaastattelua on enemmän kuin monella muulla, neljä tarjottua työpaikkaa tuntuu vielä isommalta etuoikeudelta. Se, ettei ole huolta töiden saamisesta enää, on puottanut ison taakan harteilta. Vapauteen oon päässyt myös sen puolesta, että partiojutuissa siirryn taas askeleen eteenpäin, ja jätän paikallistoiminnan organisoimisen huipputyypeille. Sitä on niin sydämellä hoitanut asioita monta vuotta, että vastuusta vapautumisesta tuli kumman tyhjä tunne.

Kaikesta huolimatta jos sitä tässä elämässä voi olla jostain onnellinen, niin siitä, että ympärillä on ystäviä. Tyyppejä, joiden kanssa voi pakoilla ystävänpäivää, mennä lounaalle tai ihan olla vaan. Tai vaikka nauraa sitä, että on asuntoja, joihin on 5-10 vuoden jono. Se on hirvittävän tärkeää.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Rikkonaisia



Asioita, jotka pelottaa muuttamisessa:
1) Jos katoan, eksyn tai minut kaapataan, voi kestää aika kauan, ennen kuin kukaan huomaa yhtään mitään. On pelottava ajatus, että kukaan ei päivittäin oo siinä lähellä ihan vaan läsnäolollaan tarkistamassa, että mie vieläkin hengitän.
2) En hitto vie halua alkaa puhumaan ja -tyylisesti. Tai mitä jos en ymmärräkkään, mitä mulle sanotaan? Aina ei vaan voi tietää, mitä eteläläinen puhuu.
3) Voi olla, että oon kovin yksinäinen. Vaikka mulla on kavereita Helsingissä, ja niiden kanssa on aina hauskaa, niin mitä sitten, kun oonkin koko ajan saatavilla? Se ei oo enää vaan se yks viikonloppu, kun on mahdollista nähä minua niin katoaako into?
4) Osaanko pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa? Vaihtaa lampun? (En.)


22. marraskuuta 2016 klo 23.52

Sulle.

En oo mikään itsestäänselvyys. En oo ihminen, jonka voi vetää aina laatikosta esille, kun huvittaa. Leikkiä siihen asti, että ehkä hetken joskus taas kiinnostaa. En oo ihminen, jonka viesteihin ei vastata, koska jos oon päättäny laittaa just sulle viestiä, niin siihen on joku syy - ja se syy on niin tärkeä, että on rikos olla huomioimatta se viesti, joka saattaa tulla vaikka kesken luennon. En oo ihminen, joka oottaa tulevansa huomioiduksi. Sulla on heti aikaa minun elämässä, ja jos haluat sen kestävän vähän pidempään, niin pidä hitto vie kiinni. Pidä kiinni lujempaa. Osoita, että kiinnostaa, niin jaksan olla kiinnostunut.

En halua olla itsestäänselvyys. Muista, että maailmassa on muitakin ihmisiä, ja mullakin on luettelossa ainakin tuhat muutakin, jolle laittaa viestiä tiistai-iltaisin klo 23.48. Ja silti laitan sen viestin edelleen sulle (mutta kuka tietää, laitanko enää huomenna).

It's up to you.


Kuusi plus yksi
Adele: All I Ask // Hold me like I'm more than just a friend, give me a memory I can use
Antti Tuisku: Mä hiihdän // Sä jätät mut ja mä vaan hiihdän
Vesala: Mitä jos sä oisit silti mun kaa // Ja vaik se ei voi kannattaa, mut mitä jos sä oisit silti mun kaa
Anna Puu: Kovaa // Mä teen mitä teen, mä teen mitä haluun, sano mitä sattuu ja se sattuu mitä sanot, meen mihin meen, sieltä ei oo paluut
Ella Lymi: Poikii on // Sun kaltaisia poikii on, sun nimisiä poikii on, ja parempia poikii on
Asa ft. Anna Puu: Taulu // Tahti lepo, kaikki kohallaa, aamuauringos hiukset leväten olalla
Aleksanteri Hakaniemi: Etsi mut // Ja jos löytäjä saa pitää, niin etsi mut


Täytyy muistaa, että 1) neljä työhaastattelua on neljä enemmän kuin monella muulla 2) asioita ei voi hirveästi valmistella tässä vaiheessa 3) kaikki järjestyy 4) ihmisillä ei voi pelleillä 5) laulamisessa ei kehity, jos ei laula enää edes suihkussa 6) kun puhuu menneistä, täytyy muistaa joskus tykänneensä niistä asioista 7) tänään jäljellä kaksikymmentäyksi.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Heihei kaksituhattakuusitoista



Minun kaveri tokas vuoden vaihtuessa baarissa jotain, mikä kuvastaa minun päättynyttä vuotta: "Meni vähän luulot puihin vuonna 2016". Luulin itsestäni, muista ja koko vuodesta paljon, mutta lopulta oppinut pettymyksistä enemmän kuin koskaan ennen. Aikuistunut ja tajunnut, ettei kaikki aina mee niinkuin suunnittelee (tai sitten suunnitelmia ei ole ollenkaan).


Oon juhlinu kavereita, ja juhlinut itseäni. Opiskellut hullun lailla ja itkenyt epätoivon partaalla. Oon seurustellut ja oon seikkaillut sinkkuna. Oon sekoillut ja ajatellut järkevästi. Katsonut vierestä, kun läheinen sairastaa. Valmistunut lukiosta ja stressannut lopulta epäonnistuneita pääsykokeita (stressiä purin mm. itkemällä tuomiokirkon portailla).

Heittänyt talviturkin ja kuunnellut Reino Nordinia. Käynyt Tuulin kanssa kesäfestareilla telttamajoituksineen ja nauranu kippurassa marraskuussa, kun sai espoolaisen Lappiin. Reissannut ja rakastanut Marimekkoa. Aloittanut työt Cittarissa ripareilla vietetyn kesän jälkeen. Kuunnellut vähän enemmän, mitä tuolta ylhäältä sanotaan, ja unohtanut omat sanomiseni humalassa.

Ihastunut ja pettynyt. Suudellut, suuttunut, riidellyt ja huutanut. Laulanut ja haaveillut kitarasta. Ottanut monet yo-kuvat ja sotkenut paitaa millon milläkin.Viettänyt huippuviikon Roihulla tutustuen uusiin ihmisiin, joista osa pysyy ja osa jää. Viettänyt niin monta tuntia partion parissa, että Mannerheim-solki meinasi itkettää. Ostanut lennot Lontooseen.


Fileroinut kalaa ja koskenut kampelaa. Pyytänyt ja antanut anteeksi. Kaivannut lempeä, pakannut talon kasaan ja asunut vesivahinkorempan ajan paikassa, johon en koskaan kotiutunut. Maratoonannut Good Wifeä ja käynyt elokuvissa. Vieraillut Oulussa ja valmistanut ystävälle aterian. Pitänyt kädestä kiinni. Lukenut runoja. Kuunnellut paljon Elastisen ja Vesalan "En tunne sua" -biisiä (tai ainakin Spotifyn mukaan se oli vuoden soitetuin).


Tuntuu kliseiseltä sanoa, mutta oon oppinut tosi paljon itsestäni.

Vuosi 2016 ei ehkä ollut minun vuosi - se jättää jäljen ja mulla oli hyvä olla, mutta tänä vuonna vielä parempi. Ja jotta niin tapahtuu, aloitin tämän vuoden kirjoittamalla työhakemuksia Helsinkiin. Ei enää kauaa, sillä tänä vuonna tapahtuu, vaikkei kaikesta aina ehtisikään kirjoittaa (mikä on aina harmi, koska unohdan kuitenkin sen, mitä en kirjoita).


Aion ainakin piirtää enemmän, tutustua yhä useampiin uusiin ihmisiin, nauraa, laulaa ja rakastaa. Lukea muutaman kirjan ja olla onnellinen. (Ja eksyä ainakin enemmän kuin kerran, koska ihan niinko mie osaisin suunnistaa tai muistaisin edes kaupunginosia Helsingissä.)

Haluan myös ehdottomasti rakentaa majan lakanoista, tyynyístä ja peitoista. Ja täytyy muistaa, että

"Better an oops than a what if."