lauantai 31. toukokuuta 2014

Valkolakkinen sankarini


Niinko joku on ehkä jo tajunnukki, meillä vietetään tänään lakkiaisia - ei tosin minun, vaikka jotku puolitutut niin luuleeki, vaan minun isosiskon. Kiirettä on siis pitäny parina viime päivänä, koska hommaa on riittäny jokaselle meille kävelleelle vapaaehtoselle käsiparille. Anyway, tuntuu ihan hurjalta, että sillä on nyt lakki päässä ja kaikki ovet avoinna tulevaisuuteen, eikä oo vielä mitään tietoa, mistä päin se löytyy ens syksynä (pietään peukkuja sille, että sieltä, mistä se ite toivoki!). 

Postauksen pointti ei missään tapauksessa ollu pyyhkiä kyyneliä silmistä näiden (tavallaan) haikeiden asioiden takia, vaan esitellä kiitoskorttikuvia, mitkä mie otin meiän ylioppilaalle. Ei oikein vielä kuvia edeltävänäkään päivänä tiietty, millaset kuvat otetaan, mutta onnistuneesti kuvattiin kuitenki niin monta onnistunutta kuvaa, että lopullisen korttikuvan valitteminen oli vaikeaa (jos jotakin kiinnostaa, niin se on tuo oikein nauravainen pystykuva). Vielä tätäkin kautta on pakko välitää kiitokset Lotalle, joka oli mukana avustamassa hommaa. 

ps. ja ei, me ei näytetä samalta.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Koska suuressa maailmassa pienelle ihmiselle tapahtuu asioita


Seisoin meidän vihdoin siistissä keittiössä taisteluvalmiudessa haarukkani kanssa keskiviikkoiltana. Hetkeä myöhemmin aurinko paistoi naapuritalon harjan takaa ja minä olin laulanut kaksi laulua - lauluja ihmisille, jotka haluavat kuulla enemmän kuin minä voin tarjota. Maratoonini on myös loppunut - kymmenen tuotantokautta maailman parasta sarjaa on jakso jaksolta kahlattu läpi, enkä tiiä, mitä nyt teen kaikella vapaa-ajalla. Naapuri nosteli mattojaan ulos samalla kun minä loksautin suuni auki yllättävien kymppien takia - kaikki ei mennytkään ihan niin paskasti, mitä mie luulin. Sydämeni särkyi pala palalta murskatessani nachoja pikkupusseihin ja laulujen sanat soivat päässäni ajaessani pitkin pitkiä teitä. Kesäloma alkoi - periaatteessa, ei ihan käytännössä vielä.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Päivin sekä öin se olet sinä jota ikävöin



Päivät vievät mennessään joskus niin nopeasti, että täydellisille punaisille korkkareillekaan ei jää paljon koeaikaa. Meillä tuoksuu nyt jatkuvasti tuoreet poromuffinssit (#lappi), mutta silti oon viime päivinä ollu vähän alakulonen, vaikka nutturanikin on ollu kovin korkealla. Matikan kokeen tein ennätysnopeudella kuuteenkymmeneen minuuttiin ja lähdin ulos kaikessa hiljaisuudessa. Huomenna biologian koe - johon lukeminen on jääny vielä ajatuksen tasolle - ja sitten voin sen kesäkantisen ruottin kirjan kanssa itkeä vielä muutaman viikon. Mutta aina on ihania ihmisiä, paljon puhetta ja siivottava huone.

Mutta illat on kauniita. Tai ainakin oli - nyt koko ajan on niin kylmä, että mopon takaboksinkin kannen räsähtäminen saranoilta poikki on ihan okei (eikä ole).

lauantai 24. toukokuuta 2014

Raitarakkaus nutturalla


En oo ikinä ollu niitä bloggaajia, jotka ottaa OOTD-kuvia blogiinsa ja näppäilee kaikkien nähtäville vaatteidensa ostopaikat. Meinasin kuitenki tänään tehä niin, koska omasta mielestä oli niin onnistunu asukokonaisuus, jonka kyllä kruunas ehottomasti Lotan tekemä nuttura (ei tupeerausta, ei lakkaa - ihan niinku toivoinki). Koska asukuvat ei vaan yksinkertasesti sovi minun blogiin, voin jättää sen osuuden pois ja kertoa vaan, miten mekko on H&Mltä oleva ihanuus, kaulassa Kalevala korun risti ja kenkinä äitin vanhat kenkulit, jotka varmaan tänä kesänä kulutan lopullisesti loppuun (toivottavasti en, ne on ihanat!). 

Koska loppujen lopuksi oon ilmeisesti aika aikaansaamaton ihminen, kokeisiin lukeminen ja huoneen siivoaminen (mukaan laskematta sukkakorin takaisin sullomista kaappiin) jäi vaan ajatuksen tasolle. Sen sijaan oon käyny minun kummitädin kanssa Korundissa Sámi Contemporary (eli saamelaisen nykytaiteen)  -näyttelyssä ja ihan vaan kattelemassa muutaki nykytaidetta. En oo mitenkään saamelaisvastanen ihminen, mutta jotenki suurimmasta osasta sen näyttelyn töistä vaan tuli semmonen olo, että saamelaiset on kamalan katkeria tai vihasia, vaikka tiiän, ettei niin oo - näyttelyssä oli kuitenki vähän pelottava tunnelma ja yks aika karmaseva työ, vaikka tietenkin kauneuttakin löyty, jota sai sitten ihastella ties miten kauan. Jotku ihmiset on vaan niin taidokkaita.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Eräänlaista kutkutusta mahassa


Viimeiset pari päivää oon ottanu tekemättömyydestä kaiken irti. En sano, ettenkö ois tehny mittään, koska oon tehny hyvinki paljon kaikkea, mutta turhan aikatauluttamisen ja "pakkotekemisen" oon jättäny pois. En tiiä sitte, onko se kamalan fiksua, koska oisin voinu kuluttaa aikaa vaikka siihen, että oisin lukenu psykologian koetta varten niitä aivojen eri toiminta-alueita (en osaa niitä yhtään ja maanantaina on koe...), mutta kulutin sen kävellen tehtyihin kauppareissuihin, joiden aikana saa nauttia kesästä, Sampparilla istuskeluun, kutsujen kiikutteluun, trampalla hyppelyyn, vislailujen kuunteluun kaupungilla (en ymmärrä, ei tämmöstä tapahu Rovaniemellä?!), koiruuden ulkoiluttamiseen, ekstemporevierailuun yhellä maailman ihanimmista ihmisistä, laulamiseen ja ihan vaan olemiseen.

Huomenna suunta muuttuu, koska yo-juhlien aiheuttama orjatyö voi alkaa sateesta huolimatta. Luvassa on ainaki huoneen siivousta (sukkakori on räjähtäny minun huoneen lattialle) ja Lotan yo-kuvien ottamispaikan etsintää, mutta varmaan oon myös apukäsinä muutenkin joka paikassa. Aion kyllä ihan tosissani myös panostaa kokeisiin lukemisiinki, koska eessä on psykan lisäksi myös itelle haastava bilsa - onneksi matikkaa tarttee vaan vähän katella, niin se sujuu (toivottavasti). 

torstai 22. toukokuuta 2014

Kukkaparatiisi



Hurahdin 164 kuvin voimin Ollilan puutarhan kukkiin, joita me ostettiin onneksi mukaanki. Jotenki tuntuu, että nyt on oikeasti se kukkiva kesä, vaikka kesää oonkin hehkuttanu jo muutaman hassun päivän jokaiselle ihmiselle, jolle oon puhunu. Mutta kukat ja niiden värit tuo kesän. Ihan oikeasti.