tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kuun kuusi soivaa / heinäkuu

Oon aika ylpeä itestä, kun oon saanu joka kuu tehtyä tämmösen postauksen! Vähän kyllä on aina nuita Youtube-palkkeja tehdessä nörtti olo, mutta alan päästä pikku hiljaa siitä yli. Anyway, tammikuu on vieläkin täällä, helmikuu täällä, maaliskuu taas tässä, huhtikuu täällä, toukokuu tässä ja kesäkuu tässä. Allahan toki heinäkuu - vielä kun heinäkuutakin on jäljellä! Enjoy. :)



Gaprielle Aplin: Power of Love

Fame: This Is My Life



Johnny Cash: Folsom Prison Blues


Gotye: Hearts a Mess



Scandinavian Music Group: Balladi 1

Peter, Bjorn & John: Young Folks

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Merihädässä


Mökkeily on hyvästä, mutta jossakin vaiheessa sitä alkaa tulla niin mökkihöperöksi, että kannattaa harkita jo lähtemistä. Minun tapauksessa höperyys alko jo puolen tunnin päästä sisälle astumisesta, jolloin sain loistavan ajatuksen, että lähetäänpä Lotan kanssa soutelemaan viereiselle järvelle - yolo ja niinhän me mentiin. En tiiä, tuliko siitä sitte yhtään mitään, ko mie päätin soutaa ite ja napata Isin siihen kyytiin mukkaan... Muutenki yhen yön juttu meni melko loistavasti, kun sai käyä rantasaunassa ja juosta sieltä naku-uinnille (kaks 50 have to do -asiaa tälle viikonlopulle, tsek!), ottaa aurinkoa melkein ilman hyttysiä, kattoa kunnon Disney-klassikkoa veehooässänä ja syyä tuoreita marjoja. 

On aina hyvä vaihtoehto alkaa heti edelliset laukut purettuaan pakkaamaan uusia, koska kukapa nyt kesälomalla jäisi aurinkoon loikoilemaan, kun on mahollisuus lähteä huuattamaan keskelle mettää kahtakymmentäviittä lasta? Niimpä mieki siis suuntaan heti huomenna hammaslääkärikäynnin jälkeen partioleirille johtajaksi - jeejee! Nähhään taas muutaman ajastetun postauksen merkeissä ja sitten myöhemmin ihan muuten vaan, koska aattelin vaihteeksi viettää mahollisesti kamerattoman viikon. :)

ps. kameraton viikko ei silti tarkota sitä, etteikö minua vois mahollisesi bongata päivittämästä Instagramia nimimerkillä annadelee

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Viinirypäleiden kokoisia pisaroita


Kaunis ja kuuma päivä. Siihen kuului löysäilyä, turhan karheasta kylpytakista pois kiemurtelemista, hyviä hamppareita, ihana toppi, hiuskriiseilyä ja kauan odotettu kesäteatteri, jolle sai taas nauraa ihan kunnolla - kunnes alko satamaan viinirypäleiden kokoisia pisaroita. Ensin siellä täällä ja sitten kaikkialla. Kun tultiin kotiin, niitä ei enää ollut missään, kunnes yhtäkkiä taivas repesi ja alkoi välkkymään. 
       Muistan, kun olin pieni, ja sanoin, että kun ukkostaa ja sataa, niin taivaassa on siivouspäivä. Ne siirtelee siellä tavaroita ja luutuaa lattioita. En tiiä, niin mie sen aattelin ennen. Samalla, kun aattelin noin, pelkäsin kuollakseni. Sitä en tehnyt vain silloin, vaan pelkään myös tällä hetkellä kuollakseni, eikä auta yhtään, että kattolamputkin helisee, eikä välillä tarvitsisi ollenkaan valoja, koska salamointi valaisee jokaisen huoneen.

Huomenna heti aamusta me lähdetään yhdeksi yöksi kohti Ranuaa ja Mummin miesystävän mökkiä, jossa perinteiset rantasaunonnat ja naku-uinnit on pakko tehdä vielä tällekin kesälle, vielä kun ehtii. Rehellisesti sanottuna en oo hirveän innoissani lähdössä, mutta lähdössä kumminkin. 

Pelkoa aletaan pehmentämään jäätelöllä ja samalla voisin vääntää muutaman postauksen valmiiksi ens viikkoa varten! :)


torstai 25. heinäkuuta 2013

Olen kokenut taivaan kahdesti


Kun päivät täyttyy elämästä, on vaikeaa muistaa, että niistä hyvistä hetkistä edes jonkun voisi jakaa teiänki kanssa. Mutta koska oon fiksu, voin ihan hyvin tehdä sen varttia vaille kaksitoista yöllä, kun isosisko nukkuu seinän takana ja vanhemmat fiilistelee lämmintä kesäiltaa naapureiden takapihalla.

Eilen meiän takapihalla fiilisteltiin. Niinku ehkä joku saattaa tietääkkin, mulla ei oo vaan ruottalainen sukunimi, vaan myös osa suvusta asuu länsirajan tuolla puolen. On aika harvinaista, että kyseiset ihanat ihmiset - tai tässä tapauksessa yksi ihana ihminen - saapuu kylästelemään meille, joten me juhlistettiin sitä hyvällä grilliruoalla. Jälkkäriksi olikin sitten tuon tällä hetkellä Ruususen lailla nukkuvan seinänaapurin loihtimaa limesitruunajuustokakkua. Oli vielä sitä paitsi lämmin päivä, joten siksi tuota pitääkin kutsua taivaaksi. Hyvä seura, hyvä ruoka, hyvä sää ja hyvä tunnelma. Taivas.
      Koska illemmalla tunnelma ei ollutkaan maailman paras, sillä joskus sitä huomaa ihan vahingossa ja ohimennen asian, jota ei olisi halunnut muistaa, sillä sen on muistanut jo jokaisena vuoden päivänä sitä ennen. Vuoden ajan. Onneksi paras ystävä ja santsikierros kakkua Carrien päiväkirjojen ja CSI Miamin kanssa voi nostaa mielialaa hurjasti - ihan vain sen takia, että joku on siinä sitä varten, että sen ajatuksen saa pois. Ettei tule itku, vaikka itkettää niin paljon. Tiiättekö te sen tunteen?

I think part of the reason why we hold on to something so tight 
is because we fear something so great won't happen twice.

Pitkään nukkuminen on aina hyvä vaihtoehto, jos ei huomioida sitä, että silloin suuremmalla todennäköisyydellä saat herätä hervottomaan kutitukseen haluamattasi ja juoda vähän turhan kauan aikaa pannussa seisonutta kahvia. Löllöily iltapäivällä kuuluu kuvioon, niinkuin sekin, että ollaan sitten hopun kanssa tekemässä kiharoita ja maalaamassa naamaa, että ehtii seuraavaa viikkoa koskeviin menoihin viimeistä kertaa. Jossain välissä ehkä löytyy aikaa ystävällekin ja tällä kerralla ehkä oli kyllä ja yllätysjäätelöhöpötykset oli jotain spontaania ja mahtavaa. Entäpä sitten taivas toisen kerran? Oh yes, please! Tällä kertaa fiilisteltiin tosiaan naapurissa kahden perheen voimin ja lisälapsen kera, mutta oli aivan parasta. On myös huippua huomata se, että miten paljon arvokkaammilta pienenä kuvatut höpötysvideot nyt tuntuu ja miten joku elokuva voi saada kolme niin erilaista lapsuudenystävää pysähtymään samalle sohvalle.

Ehkä tuntuu myös hyvältä, että toinen sanoo, että voi yrittää, mutta en osaa sanoa sitä vielä varmaksi.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Metsälapsien paluu


Olen selviytyjä ja ihmisten ilmoilla taas! Elän ihan sunnuntaifiiliksissä, enkä millään jaksais nousta tästä sängystä tyhjentämään tiskikonetta, purkamaan rinkkaa, syömään, laittamaan hiuksia tai näyttämään ihmiseltä jälleen (vaikka tuskin se onnistuu, koska naama kukkii ko viimistä päivää...). On ihan mielettömän ihanaa lähteä pariksi päiväksi keskelle ei-mitään ihanien tapausten kanssa, joita näkee ihan turhan harvoin. Puhuttiin tyttöjen kanssa just siitä, miten kamalalta kuulostaa, kun me sanotaan nauttivamme siitä, että ei oo sähköjä, ei juoksevaa vettä, ruoka pitää laittaa kaasuhellalla ja jos meinaa käydä saunassa, se pitää ite lämmittää ite hakatuilla puilla ja vedet pitää kantaa järvestä ihan ite kiukaan viereen lämmitettäväksi. Harva nykynuori selviytyy semmosesta (en yhtään väheksy ketään silti, mutta miettikää nyt!). Ja meistä se on ihanaa. 

Selkä on pitkästä aikaa taas kunnossa muutamien rusautusten jälkeen ja masua on täytetty seuraavan viikon edestä jo, mutta ei se haittaa! Parasta on henkevät keskustelut keskellä yötä ja reissut ulkohuussissa, kun sinne ei oteta mitään lamppua mukaan, ettei vaan nähdä niitä jättihämähäkkejä siellä seinillä.

Nyt on kuitenkin pakko jatkaa elämää, sillä luvassa on ruotsalaisia sukulaisia, ruokailua ulkona (halleluja, mikä sää!) ja sitten illalla voin taas käpertyä peiton alle kattomaan Carrien päiväkirjoja.
Oon muuten ettiny tässä viime aikoina jotaki sarjaa, mitä alkaisin kattomaan - ehotuksia, oisko? :)

tiistai 23. heinäkuuta 2013

In Berlin part. 1

Jaan Berliinin reissun käytännönsyistä muutamaan osaan (ihan niinku jotku on oikeastikki Berliinille tehny if you know what I mean) ja alotellaan siis vaan matkustuspäivästä ja sitä seuraavista kolmesta päivästä. Loppuosa tulee sitten myöhemmin! :)


En oo oikein hyvä herääjä, vaikka tarpeen tullessa oon kyllä pomppaamassa millon tahansa ylös. Sen takia  matkustuspäivät  on yleensä kamalia, koska sängystä pitää nousta luvattoman aikasin, että varmasti ehittiin. Me lähdettiin siis keskiviikkona aamupäivästä ajamaan kohti Luulajaa, josta meidän lento lähti (joo, ajettiin Ruottin puolelle lentämään, koska se ois täältä sama matka ko ajais Ouluun). Minun mielestä autossa matkustaminen on jees, jos on hyvä seura ja tunnelma, joka meilläkin aina välillä oli - fiilistä tietenki laski vähän se, että kuultiin radiosta koko ajan päivityksiä Vihtavuoren tilanteesta. Autoilu suju kuitenki hyvin eväiden kera ja oltiin just sopivasti lentokentällä: ei tarvinnu pahemmin ootella siellä pitkään, muttei kuitenkaan tarvinnu hoitaa kaikkea hiki hatussa. 
       Luulajan kenttä on kuitenki sen verran pieni, ettei me sieltä tietenkään pystytty suoraa lentämään Berliinin kaltaseen miljoonakaupunkiin, vaan me lennettiin ensin Tukholmaan, jossa sitte varsinainen ootteluki alko. En muista, kuin kauan me siellä ootettiin, mutta ehittiin kuitenki hyvin käyä syömässä ihan oikeaa ruokaa räpien, kierrellä kentällä olevia liikkeitä ja herkutella FroYoilla. Lento meni hyvin, vaikka oltiinkin ehkä vähän hukassa sillon illalla kymmenen-yhentoista aikaan, kun suunnisteltiin hotellia kohti julkisia käyttäen. Ei tarvinnu kauaa houkutella nukkumattia enää siinä vaiheessa, kun oltiin koko päivä matkustettu ja saatu läheisestä venäläisten 24h auki olevasta kaupasta vähän ruokaa massuun. 


 Eka päivä  oli vähän koomanen ja me vietettiin se pyörien hotellin lähialueilla ja hups vaan sitten oltiinkin jo yhellä Berliinin tunnetuimmista (ja kalliimmista) ostoskadulla nimeltä Kurfüstendamn, josta löyty ehkä kaikki minun tietämät liikkeet ja Euroopan suurin tavaratalo, josta mulla ei ois kyllä ollu varaa ostaa juurikaan mitään - mutta olihan seki hieno paikka! Sieltä löytyy myös Keisari Vilhelmin muistokirkko, jossa meiän oli tarkotus käydä, mutta meiän harmiksi se oli ensinäkin sillä hetkellä kunnostuksen takia peitetty melkein kokonaan, eikä sisältä löytynyt mitään muuta nähtävää, ko loistelias paikka, missä kerrottiin kirkon historiasta - oisin halunnu kuvata sitä, mutta heti kun laitoin kameran päälle ja otin yhden kuvan rakennuksen sisäkatosta, niin työntekijät alko kattomaan minua paheksuen ja sanokin mulle jotain saksaksi (ihan niinku mie oisin ymmärtäny...), vaikka missään ei lukenu, että paikassa ois kuvauskielto (ja ihan hyvin ne aasialaisetkin siellä kuvaili). Kahvittelemaan me ei kyseiselle kadulle jääty sen hintojen takia, vaan mentiin vähän syrjemmäs syömään suklaakakkua, josta jatkettiin metrolla meiän hotellin viereiseen ostoskeskukseen (Wilmersdorfer Arcaden) kiertelemään muutamia kauppoja läpi. Mansikkakauppiaan kautta lysähdettiin sitten hotellihuoneeseen ja käytiin illemmalla vielä vaan läheisellä kojulla syömässä pientä suolasta.


 Seuraavana päivänä  suunnattiin tsekkaamaan Brandenburgin portti - joka on vähän niinku Riemukaari - useiden turistien kanssa. Siellä oli ihan mielettömästi väkeä ja tietenki niitä rahastettiin upeasti sillä, että siellä ois saanu ottaa pientä maksua vastaan kuvia "sotilaiden" tai Berliner bearin tai vaikkapa Mikki Hiiren kanssa (jos nyt rehellisiä ollaan, niin oisin ite halunnu sen nallen kanssa kuvan, mutta koska oon pihi niin...)! Minun Isä on hullu historiafriikki ja oli oikeasti kiva kuunnella tuollaki sen juttuja, kun se niin innokkaasti selitti Berliinin historiasta! Meiän perhe yleensä lähtee ekaa kertaa jonnekin kaupunkiin matkaoppaan (siis semmosen kirjan) kanssa, eikä tääkään kerta ollu poikkeus - me kierreltiin fiksusti Berliiniä tuon opuksen kanssa. Ihme kyllä, me ei löydetty sieltä Madame Tussaudsin vahakabinetista mainintaa (tai ainakaan mie en löytäny), mutta onneksi meiän hotellilla oli sinne vinkkaileva esite. Toisena päivänä tosiaan käytiin siellä poseraamassa julkkisten kanssa! Tuoki vahakabinetti oli upea, mutta ei tietenkään mitään verrattuna Lontooseen - tietenki asiaan vaikutti seki, että tuosta paikasta osa oli vaan saksalaisia julkkiksia tai historian henkilöitä, eikä mulla ollu hajuakaan ketä ne oli (poikkeuksena tietenki Hitler, josta ei jostaki syystä saanu ottaa kuvia). Onneksi sieltä löyty myös - ah niin ihana - Pattinson, joka on minun lempparimiesnäyttelijöitä (eikä todellakaan Twilightin takia, anteeksi vain).
     Siellä kiertelyn jälkeen me poikettiin muutamassa kaupassa, jonka jälkeen oliki aika mennä syömään - Isi oli valmiiksi ettiny netistä Berliinin ainoan paikan, missä saa hanasta meiän Äitin lempparipanimon olutta ja sinnehän me mentiin (tosin me ei tiedetty siitä, vaan Isi salaisesti vei meiät sinne). Siellä oli muuten ehkä maailman ihaninta hymyä väläyttelevä tarjoilija, jolla ei ollu mitään ongelmaa (vaihettiin annoksista lisukkeita yms. ja se vastas kaikkeen no problem). Ja nyt myönnän jotain, mitä en normaalisti tee: join elämäni ensimmäisen oluen kyseisessä paikassa (Saksassa olut yms. K16, joten pakkohan se oli?). Sieltä käveltiin masu täynnä wiener schnitzeliä läheiselle aukiolle, josta löyty Berliinin konserttitalo. Me luultiin, että sen viereiset kaks loisteliasta rakennusta ois ollu kirkkoja, mutta meiän harmiksi homma oli täyttä huijjausta ja niistä oli tehty ihme museoita. Me käveltiin sinä päivänä aika paljon ja suunnattiin kohti  Itä-Berliinin puolella olevaa Alexanderplatzia, joka oli täynnä rakennustyömaita, poiketen välillä kahville, jossa mie olin ainoa, joka ei syöny apfelstrudelia. Kun Länsi vaihtuki Itään, niin mulla alko vähän harmittamaan, koska niinku kavereiden postikortteihin kirjotin, että Berliini on samaan aikaan kaunis ja ruma kaupunki. En oo oikein koskaan tykänny harmaista laatikkomaisista taloista ja niitä Itä oli ihan täynnä. Kaiken harmauden keskeltä löyty kyllä yks aivan ihana kauppa, jossa myytiin käsin tehtyjä jänniä muovisia- ja aitoja kivikoruja, josta tuo minunkin läpinäkyvä risti löyty. 
     Pienen kävelymatkan päässä oli suihkulähde, jonka Äiti halus ehottomasti nähä, joten sielläkin käytiin, jonka jälkeen olikin jo aika hiipparoida kohti seuraavaa kohdetta - vaikka kyllähän me matkalla pysähdyttiin kattomaan Berliner Domia. Seuraava kohde oli nimeltään Checkpoint Charlie eli yks Itä- ja Länsi-Berliinin rajanylityspaikoista Amerikan alueella, josta on nykypäivänä tehty yks turistikohde. Siellä näky ensimmäisen kerran Berliinin muurin pätkiä ja myös pieniä tietoiskuja muurista ja rajaa ylittäneistä tai ainakin yrittäneistä. Oli aika pysäyttävää lukea niitä - jopa vuoden vanhoja on ammuttu siihen rajalle ihan vaan jonku aatteen takia. 


 Lauantai  sisälsi lisää shoppailua lähikadulla ja miksei vähän muuallakin. Me käytiin myös hotellin läheisen kirkon ympärille rakennetuilla markkinoilla/torilla, jossa myytiin yhtä sun toista, niinku tuoreita kirsikoita ihan pilkkahintaan. Meillä oli jo ennen reissuun lähtöä suunnitelmia lauantaille, sillä oltiin otettu selvää Charlottenburgin linnan pihalla olevista Ducksteinin festareista - eli olut- ja kulttuurifestareista - joissa esiinty rockabillyä soittava Rockhouse Brothers. Ne oli aivan mahtavia ja mie olin ihan fiiliksissä (kuuntelen salaa aina rockabillyä, uskokaa tai älkää, se on hyvää!), vaikka onki nyt jälkikäteen tutkiessa aika pettymys huomata, ettei ne ollukkaan niin hyvännäkösiä, mitä katoin... Keikka jatku pitkälle iltaa ja sen aikana tuli syötyä yks täysin lässähtävä crepes ja käveltyä useamman korttelin matkan takasin hotellille. Kaiken kaikkiaan tosi mukava ilta! Niin ja olihan se viereinen linnaki aika hulppea. :)