tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sateenkaaripallo-Arhippa

Mulla melkein itkettää tää tilanne, missä nyt elän: oon kipeänä sängyn pohjalla, ko kaikki kiva tapahtuu (ihan niinku niitä poissaoloja ei ois jo tarpeeksi?!). Flunssanpoikasta on ollu liikkeellä jo lauantaista asti, mutta tähän päädyttiin vasta nyt, kun yön aikana oli noussu kuume. Ja tänäänhän ei tietenkään ois ollu partiota kahessa eri muodossa: Scout Imitz -tapahtuma, missä oon (tai siis olin) yhtenä tärkeänä järjestäjänä ja sen jälkeen ois ollu vielä oman vartsun johtamista. Totta kai on kiva lötköillä kotonakin joskus ja kattoa sarjoja, mutta jos sen kuitenki vois tehä ilman tätä kauheaa oloa? Huomenna ois myös kivat vappusuunnitelmat, joiden epäonnistuessa itken kyllä, ja perjantaina lähtö Tampereelle. Nyt vaan kaikenlaiset pillerit naamaan ja lepoa, niin ehkä mitään ei tarttekkaan perua.

Postauksen otsikko ei liity mitenkään minun kipeyskärttyyteen, vaan eiliseen kuviskoulukertaan, jollon saatiin taas tosi hyvin kaikkea aikaseksi - meiän ens maanantaina alkavan näyttelyn juliste ja nimettiin minun uus kamera. Säästettiin se kuitenkin tältä maailman kauneimmalta nimeltä, Arhipalta, ja nimeksi tuli Lenni. 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kaverin vaihto

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on valokuvaus, joka ei oo sitä stereotyyppistä harrastelua, että vanhemmat on ostanu rakkaalle lapselleen järkkärin, jolla sitten kuvataan teinipeilejä automaattiasetuksilla ja tarkennuksen mennessä huti valitellaan kuvien huonolaatuisuutta (anteeksi yleistys)

Ostin ekan järjestelmäkamerani - Akselin eli Sony Alpha 390:n - 7. luokan keväällä (toukokuussa kai?) omilla rahoilla. Sitä ennen olin kuvannu meiän perheen vanhalla ja vähän jo viallisellakin pokkarikameralla, joten harppaus kamerakokemuksissa oli suuri - halusin kuitenkin oppia ja panostaa kerralla, ettei vähitellen tarttis vaihtaa uudemmasta pokkarista vaikka minijärkkärin kautta järkkäriin. Sillon en kamalasti tiennykkään kameroista mitään, mutta mulla alko 8. luokan syksyllä kuvataidekoulussa työpaja, jonka erikoistumiseksi valitsin valokuvauksen, ja sitä kautta oon oppinu valokuvaamisesta enemmän, vaikka suurena tekijänä on tietenki ollu myös oma kiinnostus ja panostus kuviskoulun ulkopuolellaki. 

Myönnän, etten mikään ammattitasoinen kuvaaja todellakaan ole, enkä tiedä kameroista niin paljon, mitä jotkut ihmiset minun ehkä luulee tietävän. Silti en oo mikään tampio ja kaikenlaisilla säädöillä osaan pelata - niin digijärkkärillä ko filmillekki semmosella. Kokemusta on myös valokuvausalalla työskentelystä, koska 8. luokan tet-harjottelun ansiosta pääsin myös viime kesänä Studio Sarasteelle kesätöihin, missä opin paljon uutta ja opin, millasta valokuvaajan arki on. Muutaman valokuvauskeikankin oon tehny, joten ihan alottelijaksi minua ei kai voi enää sanoa. Mie oon myös ens kesänä partiolaisten Suurjuhlan yksi valokuvaustiimiläisistä, joka on itelle kyllä melkonen huipentuma pienellä valokuvaustaipaleellani.

Pointti tälle postaukselleni on nyt se, että Akseli lähtee ens viikon aikana muille maille ja eilen mulle tuli postissa järkyttävän iso paketti, missä oli uusi kamerani, joka me nimetään huomenna Juulian kanssa kuviskoulussa. Syy sille, miksi näin teen, on se, että Akseli on alottelijoille sopiva kamera ja itselleni ei-enää-niin-sopiva, joten vaihdoin edistyneemmän harrastelijatason kameraan. Mietin pitkään, mihin kameraan vaihan - vaihanko merkkiäkin vai pysynkö Sonyssa, minkä kameroihin minun objektiivitkin (Sonyn 50mm f/1.8 ja Tamronin 70-300mm f/4-5.6) sopii - ja päädyin sitten tähän itelle hyväksi todettuun Sonyyn, vaikka Canon yrittikin vetää minua puoleensa. Mukana kulkee siis vielä hetken nimetön Sony Alpha 58, johon tämän päivän testailujen jälkeen oon täysin rakastunu.

No mitä eroa niillä sitten on? Tuo kysymys on meillä kotona nyt kuulunu useamman kerran, joten oon pikkuhiljaa alkanu harjaantua tuohon vastaamisessa. Kaikkia eroja en tienny ees ennen ko sain kameran käteeni, koska kaikkia ominaisuuksiakaan ei netissä lue. Sehän on kuitenkin selvä kaikille, että kolmessa vuodessa kameratkin ehtii muuttua tosi paljon, vaikka pääpiirteet niillä on kuitenki sitä peruskauraa. Sonylla on esim. ulkomuodossa muuttunu linssisuojukset ja kameroiden pintamateriaali, jolla ei oikeastaan oo mitään väliä valokuviin. Väliä on kuitenkin sillä, että uudessa kamerassani on nyt paremmat ISO-herkkyysasetukset, parempi etsin, panoraama-mahdollisuus, asetukset helpommin vaihdettavissa, parempi näyttö, monta valmista muokkausominaisuutta (esim. erilaisia mustavalkotehosteita, reunojen tummennus, jotka tosiaan sain selville vasta tänään ja ei oikeastaan vaikuttanu päätökseeni millään tavalla, koska muokkaan kuvani kuitenkin koneella) ja paljon muuta kivaa, mikä mullekkin avautuu sitä myötä, että tutustun tähän paremmin ja paremmin.

Miten tää muutos näkyy oikeastaan tämän postauksen lisäksi blogin puolella, on se, että kamerassani on nyt myös videokuvausominaisuus. Ei siis oo varmaan yllätys, että videoita alkaa myös ilmestymään enemmän blogin puolelle, HD-laatusena ja ihan omalla kameralla kuvattuna? :)

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kazoo! my friends



Pienet ihanat soittimet ja suklaa kiloittain ihanassa purkissa alkaa lisääntyä ympärilläni uskomattomien ihmisten ansiosta ♥ Nyt reilua viikkoa myöhemmin mentiin Lidian, Eevin, Pinjan ja Lumin kanssa syömään Wingstoniin ikään kuin juhlistamaan seittemäätoista vuotta. Hyvää ruokaa ja ihania ihmisiä. Mulla on niin siunattu olo jälkimmäisen takia - oon niin onnellinen siitä, että nuo ihmiset on minun ympärillä. :)

Kazoolla musiikin tuottamisen lisäksi oon tänään kovasti ainakin yrittäny laulaa niille vanhuksille, joka meni omasta mielestäni hyvin vaikkakin pienemmällä porukalla, mitä ootin. Sitten jos itekki oon jossain vanhainkodissa (en erityisesti nauti siitä ajatuksesta, koska haluaisin asua kotona), haluaisin, että joku tulis laulamaan sinne. Niistä ihmisistä siellä huomas oikeasti, että ne nautti siitä, että joku kävi vierailemassa. Pitää ehottomasti käyä toistekki!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ehkä sieluni vielä joskus laulaa


Oon viime aikoina vältelly kummasti tietokoneen avaamista. Oikeastaan se on tapahtunu huomaamattani ilman syytä, vaikka oon kuitenki tiedostanu sen, että saatan vaan pikasesti tsekata sähköpostin ja Facebookin, jonka jälkeen suljen hurisevan ystäväiseni ja teen jotain muuta. Samaan aikaan oon koukuttunu Nashvilleen, jonka pari päivää sitten digiboksia kaivellessani löysin - tänään ne vähäiset tallennetut jaksot sitten loppui ja oon hädissäni ja paniikissa ja epätoivosena ettiny lisää netistä, mutta koska en asu Amerikassa, en nää kyseistä sarjaa vähään aikaan, koska Ruutu+ ei houkuttele (vaikka kuinka olisi ilmainen 30 päivän kokeilu, maksulliset jutut tuntuu pahalta - olenhan pihi ihminen!).

Muutaman hassun päivän sisällä on myös sattunu ja tapahtunu kaikkea. Partioviikon kunniaksi oon piettäny aamunavauksen meiän koululla ja keskiviikkona oli Yrjönpäivä ja siihen kuuluva juhla, jossa sain ensimmäisen ansiomerkkini (oon onnellisempi ko onnellinen siitä!). Torstaina näin ekaa kertaa minun ens kesän rippilapset ja samalla soitin vähän Adelea uruilla, mikä oli niin siistiä, että en ymmärrä. Kaiken spesiaalin keskellä oon myös viettäny spesiaalin koulupäivän valvomalla kuvislinjan pääsykokeita tänään ja sitten vielä nauttimalla omasta kuviksen tunnistani, vaikka sattuneesta syystä en erityisemmin nauti kyseisestä kurssista. Suuresti nautin kuitenki livemusiikista, jota olin kuuntelemassa Eevin kanssa nyt illalla Simerockin bändikisassa.

Tällä hetkellä rehellisesti sanottuna ehkä vähän itkettää, eikä se johdu siitä, että mulla ei huomenna todennäkösesti oo ääntä, kun me mennään partiohuivit kaulassa laulamaan vanhainkotiin tai siitä, että stressaan ens viikon tiistaina olevaa Scout Imitziä sikana (koska kukapa muukaan tässä yrittää sitä järjestää ko mie?). Vaikka kaikki onkin okei, joskus vaan tuntuu tältä ja ehkä siitä pitäis kirjottaa. Sais ainaki hyvän itkulaulun aikaseksi, jos vaikka vihdoin jaksais tehä jotain fiksua.

ps. ehdinpäs perjantain puolella vielä, jes!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lähtölaskenta kevään Akselille


Pääsiäinen alkaa olla jo ohi, vaikka sainkin vielä tänään kotiinkuljetuksella kolme suklaamunaa. Huomenna ajelen ekaa kertaa tälle vuodelle Vespalla kouluun ja partioviikon kunniaksi otan mukaani myös partiohuivin, koska sille on huomenna käyttöä koulussa. Pitäis jaksaa vielä panostaa kouluun muutama hassu päivä ja ens viikolla onki sitte jo vappu ja se viikonloppu, kun me vihdoin Lidian kanssa otetaan suunnaksi Tampere. Oon aika innoissani!

Rehellisesti sanottuna mulla vähän pelottaa tällä hetkellä - ei itseni, vaan Akselin. Meidän tiet on eroamassa. Me pistettiin tänään tilaukseen mulle uusi kamera ja Akselille on mahdollisesti löytyny jo uusi koti, minne se lähtee totuttelemaan pariksi päiväksi (onneksi mulla on kuitenkin muutama kuva, jotka voin postata Akselin ollessa muualla). Ehkä siellä sen nimi unohdetaan, muutetaan toiseksi tai sitten se on vaan kamera. Niinhän se on, vaan kamera. Oon vaan hurjasti kokenu sen kanssa kaikkea ja seikkaillu vaikka missä, niin kyllähän vaihtaminen uuteen hermostuttaa - uusi kamera ja uudet kujeet, mutta uskon kyllä, että tutustun siihen nopeasti. Lotan lakkiaisissa viimeistään käytän sitten yhtä hyvin ko tätä. :)

Uuden jännittämistä purkamaan lenkille. Än, yy, tee, nyt!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Elämän sävel soinnut on Jumalan pojan suulla



Kun tänä vuonna menin Norkulle (Rovaniemen seurakunnan Norvajärvellä oleva leirikeskukseen), menin myöhässä, mutta minut otettiin iloiten vastaan - laulaen ja ruokalan ikkunoista kaunista tanssia tanssien. En tiiä sitte, johtuko se siitä, että toin täytekakkua vai siitä, että mulla oli synttärit. Oli miten hyvänsä, vanhoihin tuttuihin paremmin tutustuminen oli aivan mahtavaa ja oon niin kiitollinen siitä, että sain myös tutustua muutamaan uuteenkin kasvoon. Vaikka tavallaan en saanu oppia yhtä paljon Jumalasta, mitä viime vuonna, leiri ei ollu yhtään sen huonompi, mutta muillakin tavoilla erilainen (varsinkin sen kirotun ruokarytmikokeilun takia...). Paljon kuitenki sain kaikenlaista tietoa päähäni ja oon niin mielettömän onnellinen, kun oon saanu nähä ihmisiä, joiden kyllä ehottomasti pitäis kuulua leirin "vakiokalusteistoon". Perinteisesti viiminen yö meni vähillä unilla, koska me ei vaan Even, Emilian ja Mirjamin kanssa voitu lopettaa nauramasta ja kattomasta upeita heliumoravavideoita. Pienten lasten söpöyttä en vieläkään ymmärrä, mutta kaikenlainen munien etsintä oli mahtavaa. Nyt jäljellä on muistot, väsymys ja muurikkalättyjenpaistamisen taito sekä epätietoisuus siitä, millon pääsen uudestaan tuonne.



Mutta mikä tärkeintä, Kristus on ylösnoussut. Totisesti, ylösnoussut. 
Ja minä olen hakenut mopon ulos varastosta. 

torstai 17. huhtikuuta 2014

Seitsemäntoista


Varsin mainio päivä vaaleanpunaiselle ruusulle, itekseen heräämiselle, pääsiäisloman alottamiselle, triplasynttäreiden viettoon, 17 vuoden saamiselle mittariin, toimiston lattialla kirjekuorien postittamisessa auttamiseen, Partio-lehtien roudaamiseen paikasta a paikkaan b, kakun syömiselle ja varsinkin pääsiäisleirin alottamiselle. Tykkään kovasti ja ehkä tää on elämäni parasta aikaa. :)

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Suurta rakkautta junia kohtaan


Junat ja Oulu. Sinä päivänä. Puistola, Bisketti, Rooster. Hotellissa nukkuminen. Musiikin löytäminen uudestaan. Hulluja ihmisiä hulluilla päivillä. Kreikkalaista ruokaa. Maailman pehmein maskotti. Kahden mekon löytäminen ja ostaminen (toinen ihan tarkoitetusti, toinen oli kesää piristävä löytö). Kielikurssikaverin näkeminen puolentoista vuoden jälkeen (Eerika, on jo nyt ikävä ♥). Mielettömän kauniit talot. Kiharoita. Järjettömän iso valkosuklaa-mustikka-pulla. Turistina sekoilua. Valokuvaamista filmille ja diginä. Lämpimämmät ilmat. Varsinkin ne junat ja Oulu. Ennen tammikuuta en edes muistanu, miltä junat näyttää sisältä, mutta nyt haluan niihin uudestaan ja uudestaan - siellä jotenkin tuntuu, että kaikki muu pysähtyy ja voi keskittyä hyvään kirjaan ja musiikkiin. Ja Oulu vaan on siellä kauniiden talojensa kanssa ja minä surkuttelen täällä, miksi meillä ei ole sellaista (koska nurmihan on vihreämpää aidan toisella puolen).

Pienten kyyneleiden vierittäminen on viime aikoina ollu kamalan yleistä ja ehkä se on tavallaan helpottanukki oloa. Se ei kuitenkaan valitettavasti auta siihen, että se on nyt virallista, että mulla ei oo kesätöitä, eikä todennäkösesti tuukkaan olemaan - ei oo nimittäin kauhean odotettavaa, että esim. kaikki Rovaniemen valmistuvat haluaa just siihen yhteen ja samaan kuvaamoon ottamaan valmistujaiskuvansa ja niillä räjähtää hommat siellä käsiin ilman minua (toivon tätä niin kovasti). Mutta pitää ajatella positiivisesti: ainakin on kesällä aikaa itelle ja kaikelle sille, mitä oon halunnu tehä. Ja varsinkin aikaa kirjoittaa. :)

Muutaman muuttujan takia nyt on jo keskiviikko. Tuntuupa tyhmältä.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Aamukahvia auringottomuudessa


Aloitin perjantaini vähän erilaisella tavalla: vaikka mulla alkaakin ekaa kertaa lukioaikanani koulu perjantaisin 10.30, hyppäsin vartin yli kahdeksan bussiin. Me sovittiin viime viikon sunnuntaina Lumin kanssa, että mennään yhessä aamukahville Coffariin, koska ei olla pitkään aikaan nähty ja vaihdettu kuulumisia - toisen elämässä kun on tapahtunu niin paljon kaikkea, mistä mie en tienny, samaan aikaan kun mulle ei oo tapahtunu juuri mitään. Pääsin käyttämään tilaisuuden hyväksi myös yhteen kuviskoulun maanantaina palautettavaan filmikuvaustehtävään, missä pitää kuvata ihmisiä luonnonvalossa - tiedä sitten siitä upeasta valosta, kun taivas oli pilvessä yön aikana tulleen lumisateen jälkeen. Ehdittiin myös meiän neljän tytön porukalla nähä yhessä kymmenen minuutin ajan, kun kaikki sattu olemaan samassa paikassa samaan aikaan - en vaan ymmärrä, miten oon oikeasti löytäny itelleni tuommosen porukan, jota tulee hetkessä ikävä ja jonka näkemistä oottaa heti kun on sanonu heipat niille tytöille. :)

Tunnin päästä istun kuitenki junassa, koska aamun lisäksi myös koko viikonloppu on vähän erilainen: me lähetään Lotan, äitin ja mummin kanssa Ouluun shoppailemaan lähinnä lakkiaismekkoja ihan vaan naisten kesken. Vaikka en shoppailusta erityisesti tykkääkään, niin oon kuitenki innoissani lähössä, koska en oo pitkään aikaan käyny Oulussa muutamaa tuntia kauemmin ja saan pienen maisemanvaihdon samalla. 
Jos joku sattuu siis bongaamaan minut Oulusta, niin saa tulla moikkaamaan!