perjantai 23. elokuuta 2013

Kun opin jotain elämästä


Eilen otin vihdoin oikean verran shampoota ja hoitoainetta kouraani, enkä tursottanut sitä kuin pitkille hiuksille kuuluisi. Näin koko elämäni pienen kaaren samassa paikassa samaan aikaan, jos niin voi sanoa. Tulin vieläpä muistetuksi, vaikkei mitään takeita sellaisesta olisi ollut. Hymyilin paljon - niin paljon, että sain huolestuneita kysymyksiä eräältä mielenkiintoiselta tapaukselta - ja opin ymmärtämään, miten ihmistä voi ikävöidä niin erillä tavalla, ja miten jostain menetetystä ei vain millään ole moksiskaan. Tajusin vihdoin, että liian monta ruutua peräkkäin ei ole hyväksi ja tee helpottaa oloa kuin oloa. Joskus höpötteleminen Äidin kanssa on rentouttavampaa, kuin tieto siitä, että on todennäköisesti löytänyt edes jonkinlaisen paikan porukassa. Olen huomannut, miten loppujen lopuksi meistä on jo pienessä ajassa tullut pienisuuri perhe, ja etten kuole neljännessä kerroksessa korkeuden takia tai siellä heiluvan valomiekkailijan kanssa. Mitään ei tarvitse tehdä pakosta, mutta toisen huomioiminen on aika tärkeää ja aion ottaa vielä tämän viikon aikana vihdoin kynän käteeni ja tehdä sen, mitä olen kauan sanonut ja aikonut tehdä. Tiedän, että en ole hukassa, jos palohälytys iskee kolmannessa kerroksessa. Vanhan luokkakaverin näkeminen on niin tärkeää, vaikka sen eteen pitäisikin tehdä paljon - tärkeää ja tarpeellista, koska eihän se muuten toimi. Niin, ja onhan puheet ihanista pojista täysin arkipäiväisen ihanaa.

Ja puolikas valmispulla voi pelastaa nälkäkuolemalta.

4 kommenttia: